Mussels in Brussels ja muutama ruokamyytti

Tuli käytyä siis Brysselissä, kiitos vaan kaikille vinkkejä jakaneille. Kaupungissa on kuulemma paljon byrokraatteja, mutta siinä ei ole kaupungin syvin olemus. Minulle Belgian pääkaupunki näyttäytyi vapaamielisenä, rentona ja erinomaisen herkullisena.

Opin reissun aikana paljon muun muassa belgialaisista vohveleista. Vohvelit siirtyivät jossain vaiheessa Belgiasta Atlantin taakse. Sen jälkeen amerikkalaiset turistit halusivat Belgiaan matkustettuaan saada vohveleita, mistä syystä kaikkein kattavin vohvelikojuvalikoima löytyy turistien kansoittamalta Manneken Pis -patsaalta. Belgialaisille vohvelit eivät ilmeisesti vanhastaan ole kadulla syötävää ruokaa.

Amerikkalaiset turistit syövät kuulemma vohvelinsa mieluiten kermavaahdon ja mansikoiden kanssa, kun taas belgialaiset pitävät yksinkertaisesti vohveleiden päälle ripotellusta tomusokerista. Sellaisen vohvelin saa Manneken Pissiltä (esim. Le Funambulesta) kohtuullisella yhden euron sijoituksella.

Samassa paikassa voi käydä köyhdyttämässä itseään suklaapuodeissa. Omat tuliaisostokseni kohdistuivat perinteiseen Neuhaus-merkkiin, joka on kuulemma monien paikallistenkin suosiossa.



Simpukat ovat Brysselissä kävijän maistamislistalla ilman muuta, ja toinen pakollinen ovat friteeratut perunat. Siis ne, jotka muun muassa Amerikassa tunnetaan nimellä French Fries, mutta Belgiassa niistä käytetään termiä Frites (ranskan/flaaminkielisessä muodossa) tai joskus ehkä Belgian Fries. Yritin perehtyä matkallani myös ranskanperunoiden historiaan, mutta lopputuloksena oli suuri hämmentyneisyys.

Olen kuullut tarinoita muun muassa siitä, miten amerikkalaiset sotilaat sekoittivat ensimmäisen maailmansodan aikana Belgiassa ranskaa puhuvat belgialaiset ranskalaisiin, minkä jälkeen belgianperunat olisivat olleet heidän keskuudessaan ranskanperunoita.

Nyt sitten eräs brysseliläinen kertoi minulle, että ranskanperunoilla ei ole mitään tekemistä Ranskan tai ranskalaisten kanssa vaan termi French viittaa ainoastaan perunoiden siivuttamistapaan. Se olisi siis sama kuin julienne. Että mene ja tiedä. Sen ainoastaan tiedän, että ruokien ja niiden nimien syntytarinoihin kannattaa suhtautua kriittisellä mielellä.





Joka tapauksessa Brysselistä saa oikein hyviä frittejä. Petyimme muutama vuosi sitten Amsterdamissa perunoiden löysyyteen ja luulin jo, että meikäläistä paksummat tikkuperunat on mahdotonta paistaa rapeiksi ja kullanruskeiksi, mutta niin siinä vaan onnistui ixellesiläisen torin nurkassa sijainnut Friterie Flagey Frituur. Lieneekö friteeraamiseen käytetyssä naudanrasvassa sitten rapeuden ja maukkauden salaisuus.

Erehdyin tosin valitsemaan kastikkeksi ihanaisen ketsupin sijasta Andalousen, joka ei täysin miellyttänyt makuaistiani. Mutta olivat ne perunat siitä huolimatta jonottamisen arvoisia.

Reissu oli alkuun parin päivän ajan lomamatka, mutta muuttui sitten työmatkaksi, joka oli odotettua aikataulutetumpi. Oli kuitenkin kiinnostava nähdä, minkälaisia paikkoja isännät olivat brysseliläisestä ravintolatarjonnasta valinneet. Omaksi suosikikseni nousi Les Brigittines ja etenkin kirsikkaoluessa neljän tunnin ajan hauduteltu vasikanposki.







Belgioluet ovat ympäri maailmaa hyvin suosittuja, ja jotkut turistit olivat selvästi tulleet Brysseliin täysin oluen takia. Tällaisiin ihmisiin oli mahdollista tutustua muun muassa gueuze-oluestaan tunnetussa Cantillonin perinnepanimossa, joka oli halpojen sarjatuotanto-oluiden vuosikymmeninä ahdinkoon ajauduttuaan keksinyt ryhtyä kutsumaan panimolaitostaan museoksi ja tarjota pientä korvausta vastaan omatoimikierroksia sekä maistiaisia.

Vierailu oli oikeastaan hyvinkin valaiseva ja sai miettimään, miksemme me täällä Suomessa ylistä ja tuotteista omaa perinneoluttamme sahtia, joka tunnutaan maailmalla tuntevan kotimaataan paremmin – onhan se belgien lambicin ohella yksi harvoista näihin päiviin säilyneistä alkuoluista. Cantillon-panomiehillekin sahti oli hyvin tuttu. Se vieläpä valmistetaankin vähän samaan tapaan kuin gueuze tai lambicit ylipäänsä, ja makukin on yhtä lailla hedelmäisen raikas.





Olutmatkailijalle sopii ravintola nimeltään Belgaqueen; paikasta on saatavissa muun muassa olueen perustuva maistelumenu. Brysseliläiset kuulemma suosivat Half & half -nimistä juomaa, johon tulee kuohuviiniä ja valkoviiniä, mutta Belgaqueenissä valkoviini korvattiin oluella.









Monissa muissakin ravintoloissa tuli ruokailtua. Hotellin lähellä sijaitsi In 't Spinnekopke, jossa tarjoilija oli kuin suoraan Tintti-kirjasta. Mainio tyyppi, joka kantoi eteen maittavaa ruokaa. Paitsi että lisukkeina tarjotut perunat olivat vähän löysiä.



Edellisellä Brysselin-reissullamme päätin, että seuraavan kerran menisimme Grande Placen lähistön ravintolakaduille syömään simpukoita, mutta nyt paikka näyttäytyi varsinaisena turistirysänä, jossa ruoan laatu ei ole ollenkaan niin hyvä kuin monissa muissa paikoissa.



Seuraava reissu suuntautuu näillä näkymin Liettuaan ja Vilnaan, joten vinkkejä otetaan vastaan sinnekin.