Vaivaamaton pizza

Vaivaamaton leipä saavutti suurta nettisuosiota muutamia vuosia sitten, ja nyt se on saanut jatkoa: vaivaamattoman pizzan! Perusidea on sama: taikina-ainekset vain sekoitetaan kevyesti yhteen ja kohotetaan sitten huoneenlämmössä kunnon tovi.

Tein taikinasta erittäin perinteisiä margherita-pizzoja, joihin tuli vain tomaattikastiketta, mozzarellaa, parmesaaniraastetta ja paistamisen jälkeen tuoretta basilikaa.

Sormi- ja suutuntuman perusteella taikina oli huomattavasti venyisämpää ja pizza rapeampaa kuin yleensä käyttämässäni ohjeessa. Myös maku oli jotenkin runsaampi ja maanläheisempi. Tätä tullaan tekemään toistekin!

No-knead pizza

500 g vehnäjauhoa
1 g (1/4 tl) kuivahiivaa
16 g (2 tl) merisuolaa
3,5 dl vettä

Sekoita jauhot, hiiva ja suola kulhossa. Lisää vettä vähitellen ja sekoittele puuhaarukalla tai käsillä, kunnes ainekset ovat yhdistyneet kunnolla suhteellisen tasaiseksi tahnaksi. Varsinaisesti vaivaamaan ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä, kun kyseessä kuitenkin on vaivaamaton pizza.

Peitä kulho muovikelmulla tai pyyhkeellä ja anna taikinan kohota huoneenlämmössä yön yli eli n. 18 tuntia, tai kunnes se on paisunut yli kaksinkertaiseksi. Kohotuspaikan lämpötila vaikuttaa kohoamisnopeuteen.

Kun taikina on kasvanut riittävästi, se on valmis leivottavaksi. Jystä se nyrkeillä tai puristele käsissäsi kasaan, revi sopivankokoisiin palasiin ja kauli tai venyttele jauhotetulla pöydällä pizzapohjiksi. Taikinan voi myös kääriä kelmuun ja laittaa jääkaappiin odottelemaan jopa kolmeksi päiväksi. Tällöin kannattaa kuitenkin ottaa taikina huoneenlämpöön pari-kolme tuntia ennen kaavailtua pizzahetkeä.

Pyhän Patrickin päivän kahvi

Nyt oli Pernod Ricardin markkinamies (tai -nainen) keksinyt aivan pitelemättömän tempun: lähettää nyt ruokabloggaajalle Patrickin päiväksi iso limited edition -pullollinen irkkukahviin mitä mainioimmin sopivaa Jameson-viskiä! Olen tavannut aiemminkin tehdä irish coffeeni nimenomaan Jamesoniin, koska sen maku on viskiksi suhteellisen pehmeä ja neutraali. Sen tietää jo tässä vaiheessa, mitä vihreän päivän iltakahvin seasta löytyy.

Irish coffee

0,8 dl vahvaa kahvia
1 tl (fariini)sokeria
4 cl (irlantilaista) viskiä
kermaa

Keitä kahvi ja vispaa kerma löysäksi, juoksevaksi vaahdoksi. Kerman kanssa kannattaa olla suhteellisen tarkka, koska se vaikuttaa makuun ja juoman suutuntumaan varsin paljon. Liian jämäkkä kermavaahto tai kaupan pursotepullon valmisvaahdoke pilaa tunnelman eikä tule juodessa sopivalla tavalla ja oikeassa suhteessa suuhun.

Laita lasin tai mukin pohjalle teelusikallinen tummaa sokeria ja kaada päälle kahvi. Sekoita kunnes sokeri liukenee ja kaada sekaan viski. Valuta lopuksi kerma esim. lusikan avulla varovasti pinnalle niin, että siitä tulee kahvin päälle erillinen sentin-puolentoista paksuinen kerros.

Kahvimatka jatkuu

Kahvista on kirjoitettu ennenkin, mutta siihen liittyvä parafernalia tuntuu vetävän jotenkin oudosti puoleensa - ja niinpä on taas ollut aivan pakko tutustua uusiin kahvinkeittotapoihin.

Perinteinen mutteripannu on sinänsä tuttu koje jo aikojen takaa, mutta hiljan tuli kahvi-innostuksissani hankittua Bialettin (se perinteikkäistä perinteikkäin mutteripannupaja) Mukka Express, hassun lehmäkuvioinen pannu, joka mainospuheiden mukaan lämmittää ja vaahdottaa maidon kahvinkeiton ohessa niin, että lopputuloksena syntyy vaivatta maukas cappuccino.

Mutteripannun höyrynpaineella uuttama mokka ei kuitenkaan ole aivan espressoa, eikä Mukka Expressin maitovaahtokaan aivan mikrovaahtoa, eli sitä tiivistä ja pehmeänkuohkeaa vaahtoa, jota osaava kahvinkeittäjä - eli nykykielellä barista - saa hyvällä vaahdotusputkella aikaan. Silti Mukka-pannun keittämä yhdistelmä on jotenkin sopiva ja hyvä.

Ei se aivan cappuccinoa ole, mutta silti mukavan erilaista kuin muilla menetelmillä syntyy. Mukka-keitin onkin ollut varsin kausiluontoisessa käytössä: välillä se unohtuu kaappiin pitkiksi ajoiksi, kun taas välillä tulee juotua lähes pelkästään sen porisuttamia kupposia. Valitettavan usein maitokahvi maistuu kuitenkin myös hieman palaneelta, vaikka pannun ottaisi levyltä heti kahvin turskahdettua keittimen yläosaan. Tujakammista pavuista keitetty kahvi tuppaa myös maistumaan melko kitkerältä helpommin kuin kunnollisella espressokeittimellä valmistettuna.


Tuoreempi keksintö on Internetin kahvinysväriyhteisössä mielettömään suosioon ponkaissut AeroPress. Yksinkertainen, parista muoviosasta koostuva sylinteri-mäntälaite antaa innokkaalle kahvinkeittäjälle hyvin vapaat kädet säätää periaatteessa mitä tahansa uuton osa-aluetta erittäin tarkasti. Uuttoajan jälkeen juoma suodatetaan puruista erilleen, jolloin pressopannun tyyppistä jälkiuuttumismahdollisuutta ei ole. Myöskään pressolle tyypillistä sakkaa, josta kaikki eivät pidä, ei AeroPress-kahviin tule.

AeroPressin mukana tulee nippu kertakäyttöisiä, perinteisen tippakeittimen syömien kartioiden tapaisesta materiaalista valmistettuja paperisuodattimia, mutta kahvinörtit kuuluvat maailmalla myyvän jo metallisia kestosuotimia, jotka ehkä päästävät makua (ja kolesterolia) sisältävät kahvirasvat paperia paremmin lävitsensä.

Konossöörien mukaan Aeropressillä saa parhaimmillaan aikaan hyvin voimakkaan, mutta ei-kitkerän kahvikupillisen. Tavallaan ollaan siis samojen päämäärien perässä kuin espressoa valmistettaessa, mutta tällä kertaa lopputuloksena on suomalaiseen perinteeseen paremmin istuva ns. aivan tavallinen kahvikupillinen.

Millaisilla menetelmillä ja välineillä tapaatte kahvinne keitellä? Ennenhän se oli Suomessa aika lailla tippakeitinten työtä, mutta viime vuosina varsinkin nuori polvi tuntuu omaksuneen maailmalta monimuotoisuutta tässäkin suhteessa.

Wontoneita, kung paoa ja papaijasalaattia

Mitä varten ihmisellä on ystäviä? No vaikka sitä varten, että he nykäisevät töiden ääreltä silloin, kun ruudun tuijottaminen alkaa mennä liialliseksi. Ja hyvä syötävä on takuuvarmasti semmoinen juttu, joka saa meikäläisen liikkumaan.

Luvassa oli kiinalaisia nyyttejä (ovatko ne nyt sitten dumplingeja tai wontoneita), joita en monista aikomuksistani huolimatta ole saanut aikaiseksi ryhtyä kokkailemaan itse. Olisi kyllä kannattanut, koska

-wonton-taikinakääröjä saa näköjään ostettua täältä Oulustakin (omatekoinen taikina on kuulemma hankala, kun sitä on vaikea saada kaulittua tarpeeksi ohueksi)
-nyyttien värkkääminen on mukavaa yhteispuuhaa, ja nyyteistä voi näköjään tehdä minkälaisia vaan (parissa kuvassa omat joulupukinpussini)
-nyytteihin voi sisällyttää niin paljon inkivääriä, että jonkinlaista makua on erotettavissa flunssaisenakin
-nyytit maistuvat muutenkin ihan mahdottoman makoisille

Ohje sovellettin nettireseptistä, josta jätettiin pois muun muassa katkaravut ja valkopippuri. Täytteenä oli possun jauhelihaa, johon sekoitettiin rennolla ranteella muun muassa runsaasti hienonnetua inkivääriä, kevätsipulia, suolaa, soijaa ja seesamiöljyä. Nyytit suljettiin veden avulla, ja ennen kypsentämistä niiden pohjaan sipaistiin tilkka öljyä.

Nyyttejä kypsennettiin höyryttämällä (olisiko aina kymmenisen minuuttia yhtä satsia pidetty), ja sen jälkeen niitä dipattiin soijaan. Minä kaipasin makuyhdistelmään vielä jotain makeaa, minkä jälkeen lisäsimme soijan sekaan lorauksen hunajaa. Yhdistelmä olikin sen verran nerokas, että päätin myöntää itselleni Nobelin ruokapalkinnon.

(Paitsi että nyt jälkeenpäin ajateltuna hunajan ja soijan yhdistelmä on toki tuttu jo entuudestaan. Mutta ne vastamaut: ne kannattaa muistaa.)

Ruokailu ei jäänyt pelkkiin nyytteihin, sillä tarjolla oil myös kung pao -kanaa (eli kiinalaisista ravintoloista tuttua kanaa ja pähkinää). Ohje on kirjasta Kiinalainen wokki:

Mausteista kanaa pähkinöiden kera

3 rkl maapähkinäöljyä
3 kuivattua punaista chiliä halkaistuina
450 g luutonta ja nahatonta broilerin rintafileetä 2 1/2 cm kuutioina
75 g paahdettuja maapähkinöitä
kastike:
2 rkl kanalientä
2 rkl Shaoxing-riisiviiniä tai kuivaa sherryä
1 rkl tummaa soijakastiketta
2 tl sokeria
1 rkl valkosipulia karkeaksi silputtuna
2 tl kevätsipulia hyvin hienonnettuna
1 tl tuoretta inkivääriä hyvin hienonnettuna
2 tl kiinalaista kirkasta riisiviinietikkaa tai siideriviinietikkaa
1 tl suolaa
2 tl seesamiöljyä

Kuumenna wokpannu korkealla lämmöllä. Pane pannuun öljy ja chilit ja kääntele niitä öljyssä muutaman sekunnin ajan. Kun chilit alkavat tummua, voit heittää ne pois tai jättää ruokaan.
Lisää sitten pannuun broilerikuutiot ja pähkinät ja kääntele niitä 2 minuuttia. Nosta broileripalat, pähkinät ja chilit pannusta siivilään valumaan.
Pane kaikki kastikeainekset pannuun seesamiöljyä lukuun ottamatta. Kiehauta ainekset ja alenna lämpöä.
Kumoa broilerikuutiot, pähkinät ja chilit takaisin pannuun ja kypsennä niitä noin 3-4 minuuttia koko ajan sekoittaen.
Lisää lopuksi joukkoon seesamiöljy, sekoita hyvin, heitä halutessasi pois chilit ja tarjoile ruoka lämpimänä.

Lopuksi tarjolla oli Delicious-lehden ohjella tehtyä jälkiruokaa, joka oli oikein makoisaa. Mukana oli muun muassa hedelmä nimeltään sharon, jota maistoin ensimmäistä kertaa viime jouluna. Siinäpä vasta omituinen kasvi: näyttää ihan tomaatilta, mutta maistuu makealta.

Papaijasalaatti

425 g litsejä tölkissä, valutettuna (saa ainakin aasialaisista kaupoista)
2,5 dl kermaa
1 rkl sokeria
2 papaijaa, poista siemenet ja viipaloi
2 pitayaa, kuorittuna ja viipaloituna (näiden tilalta oli sharoneita, joka tunnetaan myös nimeltä kaki tai persimoni)
limestä puristettu mehu
marenkia

Muusaa puolet litseistä tahnaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sekaan tahna ja sokeri. Jäähdytä.
Sekoita loput litsit ja muut hedelmät kulhossa. Purista päälle limen mehua ja aseta pieniin kulhoihin. Lusikoi päälle litsikermaa sekä murskaa joukkoon marenkeja.

En itse koskaan osta noita eksoottisempia hedelmiä, joten eri lajikkeiden nimet ovat vähän hakusessa. En ikinä muista kuulleeni esimerkiksi hedelmistä nimeltä feijoa, longaani tai annoona.

Minäkin tein sentään jotain: Vein mukanani lapputeetä, kun Twinings muisti bloggaajaa tällä viikolla uutuusteelaaduilla nimeltään Lemon Earl Grey ja Jasmin Earl Grey.

Ihan hyvää oli kyllä tuo viimeksi mainittu.

Arkea ja vähän juhlaakin

Pihistinpäs itselleni pitkästä aikaa hetkisen blogin kirjoittamiseen. Harmittaa, kun ei ehdi panostaa ruokapuoleen tätä nykyä juuri ollenkaan, ja blogiparkanikin on muiden kirjoitustöiden takia ihan laiminlyöty. Elämä on muutenkin ollut viime aikoina rankkojen muutosten kourissa, ja olen jopa harkinnut Pastanjauhannan lopettamista.

Mutta eihän tätä pysty lopettamaan, kun sitten en välttämättä kehtaisi mennä enää blogimiitteihin. Viikko sittenkin oli Kokkipottilassa hieno chili-ilta, jossa oli kiukkuisten drinkkien ohella tarjolla taas ihan uskomattoman herkullisia juttuja:





Mukana oli isäntäväen lisäksi edustus blogeista Soppaa ja silmukoita, Kokkeillaan, Peruspöperöä, Campasimpukka, (Diplomi-)insinöörin keittiössä, Ghetto Gourmet, Makuja kotoa ja Sokerikukkasia. Menetin kokonaan sydämeni muun muassa grilliruokagurujen filippiiniläisille ribseille. Käsittämättömän hyvää, oikeasti.

Eilen pääsin puolestani synttäritunnelmiin ja maistamaan Virpin maankuulua mascarpone-mansikkakakkua. Suosittelen vakaasti ottamaan ohjeen talteen, jos haluatte vinkkejä helppoon ja herkulliseen täytekakkuun, johon sitruuna tuo vinkeää lisämaustetta. Ylemmässä kuvassa omatekemäni punasipuli-fetapiirakka:



Elämä tarjoilee näköjään arkisen aherruksen oheen myös mukavia onnenhetkiä. Kevätaurinkokin paistaa siinä määrin, etteihän tässä tarvitse enää edes lohturuokaa. Paitsi tänään voisi syödä sunnuntain kunniaksi feta-lammaspullia sekä voissa paistettuja porkkanoita, mutta ehkä niitä ei lasketa.