lauantaina, lokakuuta 09, 2010

Karpaloiset kalkkunaleivät

Pikainen tervehdys täältä kiireiden keskeltä. Olemme olleet viimeisen viikon aikana aika huonosti kotikoneidemme äärellä, ja tällä menolla hautaudumme ehkä ennen pitkää postaamattomien juttujen kätköihin.

Tässä kuitenkin pikaisesti karpalokastikkeella höystettyjä kalkkunaleipiä (ohje on kotoisin täältä):
Kalkkunaleivät

3 rkl karpalokastiketta
3 rkl Dijon-sinappia
6-8 rkl huoneenlämpöistä voita
4-5 tuoretta lehteä salviasta, hienonnettuna
8 viipaletta (hunajaista) vehnäleipää
hyvälaatuista goudaa
225 g viipaloitua kalkkunaa
tuoretta pinaattia

Sekoita pienessä kulhossa karpalokastike sekä sinappi. Aseta sivuun.
Sekoita voi salviaan.
Kuumenna pannu keskilämpöiseksi. Levitä salviavoi kunkin leipäpalan toiselle puolelle. Aseta 4 viipaletta voipuoli alaspäin pannulle ja levitä niiden päälle sopiva kerros karpalo-sinappia. Päällystä kahdella goudaviipaleella, kalkkunalla sekä pinaatilla. Lisää kaksi siivua goudaa ja aseta päälle leipäviipale, voipuoli ylöspäin. Grillaa siten, että käännät leivät jossain vaiheessa. Tavoitteena olisi, että juusto sulaa ja leipä saa kauniin värin.

4 Comments:

At 10/10/10 07:53, Blogger Pauliina said...

Olen muistaakseni syönyt saman tyyppisiä leipiä jenkeissä.. Oli todella hyvää! Suomessa ei käytetä niin paljon hilloja, pikkelsejä ym. leivissä, mikä on harmi, koska suolaisen ja makean liitto on mitä mainioin!

 
At 10/10/10 08:01, Blogger Uusano said...

Pitäisikin muistaa jalostaa leivänsyöntiä, liian usein se on se ruispala, viipale juustoa ja sillä siisti. Joskus teemme poikasten kanssa täytettyjä patonkeja, nuorempi perillinen tykkää laittaa kaikenlaisia täytteitä niin, että hoikempaa hirvittää, esikoinen on puritaani, kyllä se viipale poroa ja toinen kurkkua piisaa:-)

 
At 10/10/10 21:11, Blogger Rosmariini said...

Jenkit tosiaan tykkäävät yhdistää kalkkunaa ja karpaloa yleisemminkin, esim. salaateissa.

Karpalo on niin huippumarja. Mahtavaa, kun saa pakasteeseen taas karpalojemmaa talven varalle.

(Talvi tekeekin tuloaan: tänään saatiin jo räntää.)

 
At 17/10/10 19:09, Anonymous johanna_dxb said...

muuten loistavia yhdistelmia: brie+karpalohillo(+kalkkuna); valkoinen cheddar (siis se kunnon, ei mikaan hampurilaisjuusto)+sipulihilloke; salaattiin kuivattuja karpaloita+sinihomejuustoa+pahkinoita

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails