maanantaina, kesäkuuta 21, 2010

Unohtumattomat ateriat

Punainen keittiö haastoi meidät kertomaan, mitä kaikkein mieluiten söisimme mahdollisella viimeisellä ateriallamme.

Minulle tuli tietenkin saman tien mieleen Kreetan länsirannalla nautittu ruoka kreikkalaisine salaatteineen ja hiilillä kypsytettyine kaloineen. Ainakin totesin syödessäni, että tämän aterian jälkeen voisin kuolla tyytyväisenä. Lautasella pitäisi siis olla mieluusti ainakin auringon kypsyttämiä tomaatteja.

Jälkiruokapuolelle voisin ottaa ehkä vielä muutamia juustoja, kuten vaikka jotain hyvää sinihomejuustoa johonkin hedelmäisempään elementtiin yhdistettynä. Tai kenties viipaleen mahdollisimman mehevää omenapiirakkaa.

Tai ehkä siinä tilanteessa kannattaisi tilata jotain aivan uutta ja ennen kokematonta. Niin kuin vaikka hummeria thermidor (tuo taitaa olla tyylikkäin ruokalajin nimi, jonka satuin tähän hätään keksimään) tai sitten kenties arvostettua kobehärkää. Todennäköisesti päätyisin kuitenkin oman äitini tekemään perunamuusiin, koska mikään maailman ravintolakokemus ei ole onnistunut viemään siltä hohtoa vielä tähänkään mennessä.

Haastamme viimeisestä toiveateriastaan kertomaan Kulinaristin Karjalasta, Varsinaisen talousihmeen sekä Paistetut muikut.

Muut voisivat kertoa elämänsä parhaista ruokakokemuksista vaikka kommenttilaatikon puolella. Oletteko päässeet nauttimaan tähänastisen elämänne unohtumattomimman aterian kotikeittiön vaiko ravintolan kokkaamana? Ja minnepäin maailmaa kokemus on sijoittunut?

14 Comments:

At 21/6/10 14:11, Anonymous annepa said...

Olimme helluni ja isäni kanssa mökillä - siis oikealla mökillä, ei sähköjä, kaasuhella, ei juoksevaa vettä paitsi jos itse juoksuttaa hetteestä ämpärillä, puusee jne - keskellä talvea. Äiti oli lykännyt mukaan hirven sisäfileen ja siitä sitten paistoin valurautapannulla sillä kaasuhellalla meille pihvit. Pihvit onnistui erinomaisesti! Potut oli jääny kotia mutta ei se mitään, korvasimme ne Kartanon perunalastuilla (makuna valkosipuli ja kermaviili). Vielä mukana oli ruisleipää - 100% tietysti. Näitä natustimme siinä pikku hirsimökissä kun ulkona paukkui pakkanen ja takassa tuli. Olipa siistiä!

 
At 21/6/10 14:30, Blogger Rosmariini said...

Noin elävän kuvauksen kautta pääsee melkein itsekin tuohon hetkeen hirvipihviä maistelemaan.

Sähköttömillä mökeillä on aina se oma tietty tunnelmansa. <3

 
At 21/6/10 18:51, Blogger Corde said...

voi hitsi, kaikkea ihanaa on tullut syötyä elämän aikana, jotenkin tällä hetkellä mieleen nousee kuitenkin espanjan kala herkut. Coquinas tuoreella sitruuna mehulla, katkaravut bill bill ja patonkiin dipattu oliiviöljy kun kataravut on syöty. Ja voih, rosada con aioli! Ja tietenkin erittäin kylmänä tarjoiltu barbadillo.
Itse asiassa joka ikinen ruoka mitä siellä tuli syötyä on tällä hetkellä se elämän paras. 2,5 vuoden asumisen jälkeen pääsi syömään monessa paikassa ja toteamaan ne parhaat herkut.

Toisena tulee Benalmadenan puerto marinan suomalais omistajan tex mex-ravintola ja sen mielettömän upea bbq-ribs annos, josta haaveilen edelleen,mistään kun en ole parempaa vielä saanut. Rakkaus bbq-kastikkeeseen jäi sieltä elämään.

Suomessa on asuttu kohta 4 vuotta ja ikävä tuota ihanaa ruoka on niin mieletön.

 
At 21/6/10 20:32, Blogger Rosmariini said...

Slurpsis. Vuosia jossain paikassa asuessa pääsee takuulla ihan eri tavalla ruokaan ja ruokapaikkoihin kiinni kuin viikon tai parin turistimatkalla.

Coquinas piti ihan käydä googlettamassa. Taitaa olla kyse jonkinlaisista simpukoista.

 
At 21/6/10 23:08, Blogger Rauna said...

Kokkailin tuota hummeri thermidoria nyt keväällä. Oli ihan maistuvaa, mutta ei omalla listallani yltäisi niin korkealle, että viimeisellä hetkellä sitä kaipaisin. Hummerikeitto oli mielestäni huomattavasti herkumpaa, mutta makuasia sekin. Kobeakin on tullut maisteltua, on varmasti yksi unohtumattomista aterioista. Vikaa ateriaa jäin pohtimaan Punaisen keittiön haasteen jälkeen. Tällaiset haasteet on mun mieleen, saa itse valita parhaansa, vaikka helppoa se ei olekaan.

Äidin perunamuusi kuulostaa suloiselta valinnalta. Äitikin varmasti arvostaa.

 
At 22/6/10 09:02, Blogger Rosmariini said...

Oih, missä olet maistellut kobea? Taisin joskus nähdä sitä täkäläisessä lihatiskissä, mutta kilohinta ei houkutellut kokeilemaan. Menee vähän samaan kastiin kotimaisen karhunlihan kanssa.

Tämmöiset haastetehtävät ovat kyllä kivoja, mutta yllättävän haastavia. Yhtäkkiä ei tulekaan yhtään ruokalajia mieleen, vaikka yleensä ajattelee ruokaa melkein koko ajan. :)

Miespuolinen jauhaja valitsi rosvopaistin. Sen valmistamisessa kestää kuulemma niin pitkään, että voittaisi vissiin kätevästi aikaa.

 
At 22/6/10 12:08, Anonymous Seinäkärpänen said...

Paras ateria ikinä on yksi perinteikäs mökkiviikonloppu Ylläksellä. Kulinaristi ystävämme loihtivat alkupaloiksi herkulliset rukiiset lohitahnaleivät pienen salaatin kera. Pääruokana ihanaa haudutettua hirvipataa smetanalla höystettynä ja mukaellut hashelbakan puikula perunat. Jälkkärinä taivaallista creme bruleetä (kyllä liekinheitin oli matkassa) Imetin silloin, joten ruokahalu oli valtava. Mies kärsi lievää krapulaa, joten sivussa nakkasin melkein kaksi annosta napaan. Jälkkäri oli niin hirmuhyvää, että sen söi mieskin. Edelleen se harmittaa, olisin voinut syödä senkin! ;-) Hyvänä kakkosena tulee perinteikäs syksymökkiviikonloppu tällä kertaa Saarijärvellä. Vuokramökki ei oikein vastannut odotuksia, mutta illallinen oli vailla vertaa. Alkuruokana kreikka henkisiä salaatteja (järjettömän hyvää fetaa!) pääruokana lihakasvisvartaita vihersalaatin ja loistavien kastikkeitten kanssa.

 
At 22/6/10 12:17, Blogger Rosmariini said...

Nam, nyt tuli armoton nälkä! :)

Harvoin missään hyvässä ravintolassakaan sattuu niin, että kolmesta ruokalajista kaikki menisivät ihan nappiin. Usein ehkä nimenomaan pääruoka on alku- ja jälkiruokaan verrattuna pikkuinen pettymys.

Mutta smetanalla höystetty hirvipata ei vaan voi millään mennä pieleen! Loistavan kuuloinen kokonaisuus.

 
At 23/6/10 15:34, Anonymous Elina said...

Miten tätä oikeasti hirveän kauhean pitkään. On tullut syötyä niin paljon (ja silti liian vähän, koska joka päivä syön edelleen :) ruokaa - kotona, mökillä, ystävien luona, äidin luona, ravintoloissa, ulkomailla... Tietyllä tavalla kuitenkin on monenmonta hetkeä, joita on todella mahdoton laittaa järjestykseen.

Muistan mm. yhden kerran kun rakennettiin meidän taloa - ihan kahdestaan miehen kanssa koko talo. Meillä oli silloin nuotio pihassa, ja talvella viitisentoista astetta pakkasta. Oltiin ostettu kympin wokkipannu, jossa tehtiin pyttistä. Aamulla kun kasilta aloittaa, päivä on aurinkoinen ja fiilis hyvä, tuo ruokahetki jäi mieleen. Sen jälkeen ohimenevällä tiellä oli Historic Rally, joka vielä tuon kruunasi.

Toisaalta, kun tänä talvena ajelimme (lentokone petti, tuhkan takia) Etelä-Suomesta Leville yhtäputkea sen 12 h ja saavuimme perille klo 20 illalla, oli veljeni ja vaimonsa loihtineet poronkäristystä ja hilkkeet, kynttilät sytytetty ja viini toki auki, musaakin oli, niin fiilis oli aika loistava.

Kuten myös ex-miehen kanssa Kreikan saariston reissulla pienenpienellä Miloksen saarella löytyi helmiravintola, jonka terassilla oli kaksi pöytää. Ateriakin hyvä, mutta näkymä yölliseen Adamakseen ja tunnelma se kaikkein ihanin... Liekö paikkaa enää olemassa (nimeäkään en muista mutta A:lla alkoi), mutta saarta ainakin voin suositella.

Tarinoillahan voisi tukkia teidän palstan. Sanonpa vielä sen ehkä (???) kaikista unohtumattomimman, kuitenkin. Kun täytin 30 v. käytiin miehen kanssa Chez Dominiquessa syömässä 9 ruokalajin illallinen juomineen. Siinä meni kivasti 5 h - ja olihan se mahtavaa! Ruoka oli upeaa, viinit sointuvat täydellisesti, ja se palvelu... Toki myös fiilis oli katossaan. Sitä muistellaan vieläkin.

Ja silti, odotan myös oikein kovasti taas juhannuksena savustettavia ribsejä :)

Näitä tarinoitahan olisi tukkia tämäki

 
At 23/6/10 16:12, Blogger Rosmariini said...

Kaikki osaavat kirjoittaa omista ruokailukokemuksistaan niin tunnelmallisesti ja kauniisti. Harmitus, kun en itse pysty vastaavaan (kääk!).

Ihania tuokiopaloja taas (eikä kommenttilaatikko ole vielä läheskään tukossa;).

Itse ruoka on loppujen lopuksi usein yllättävänkin pieni osa hienoa ruokakokemusta: ympäristö, seura, yleinen tunnelma ja mieliala merkkaavat niin mahdottoman paljon.

Mekin olimme muuten suunnitelleet käyvämme Chez Dominiquessa nyt viimein kesäkuun alussa, mutta sitten jouduin perumaan koko suunnitellun Helsingin-reissun, niin se kokemus joutuu odottamaan vielä vuoroaan.

 
At 24/6/10 10:22, Blogger Rosmariini said...

Ensimmäinen haastevastaus Karjalan kulinaristin makumuistoista löytyy täältä.

Sushia! Strutsia! Tiramisua!

 
At 29/6/10 01:50, Blogger Rauna said...

Tokiossa siinä ravintolassa, joka on Lost in Translationissa (Park Hyatt Tokyo). Ravintolan nimi on New York Grill ja näkymät 52. kerroksesta ovat huikeat.

Pidän todella paljon sen yhteydessä olevasta baarista. Muutamia kertoja on tullut siinä käytyä ja jos se olisi jotenkin lähempänä, olisi se varmasti suosikkipaikkojani. Harmi vain kukaan ei ollut jakamassa nautintoa kanssani, sillä olin yksin matkassa, mutta koko illallinen oli niin upea, että ei haitannut ja hassu tarjoilija piti vähän seuraa ja kertoi lehmien elämästä.

 
At 29/6/10 11:22, Blogger Rosmariini said...

Tuo kuulostaa kaikkinensa niin huikean unohtumattomalta. Tokio on niin ihana ja Lost in Translation, ja sitten vielä päälle päätteeksi hyvää ruokaa. <3 <3

Mahtavaa kyllä, kun näistä muistoista pääsee blogien kautta näin välillisesti osalliseksi.

 
At 29/6/10 11:23, Blogger Rosmariini said...

Varsinaisen talousihmeen (vedet kielelle herauttava) haastevastaus löytyy täältä.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails