perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Pomminvarmat sämpylät

Pidän hyvin monenlaisista ruokaan liittyvistä blogeista, mutta leipäblogit ovat jotenkin aivan erityisen ihania. Kai se on se sama juttu kuin leivän leipomisessa, taikinan tekemisen tuntu ja tunnelma. Nyt saan hyvän tekosyyn linkata alansa uutuuteen: Taikinatiinuun, jonka tarjoamista ohjeista kokeilin yhtenä iltana pomminvarmoja sämpylöitä.

Olivat ne aika pomminvarmoja, kun minullakin onnistui (kannattaa pitää mielessä, etten vielä kolme vuotta sitten osannut mielestäni leipoa minkäänlaista leipää):
Pomminvarmat

5 dl maitoa
50 g hiivaa
50 g voita
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 10-12 dl jauhoja

Taikinaa saa muunneltua helposti käyttämällä eri jauhoja, esim. 7-9 dl vehnäjauhoja + 3 dl hiivaleipä-/sämpylä-/grahamjauhoja. Sekaan voi lisätä pellavansiemenrouhetta, juustoraastetta, porkkanaraastetta tai vaikka siemeniä.

Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon. Lisää suola ja sokeri. Alusta joukkoon suurin osa jauhoista. Sulata rasva pehmeäksi ja lisää se taikinaan. Lisää loput jauhot. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa leivinliinan alla ainakin puoli tuntia.

Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle tasolle ja vaivaa jälleen kimmoisaksi. Leivo sämpylöiksi ja anna kohota pellillä parikymmentä minuuttia leivinliinan alla. Voit halutessasi voidella sämpylät ennen paistamista maidolla. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa noin 10 - 15 min.

Lisää leipää löydät suomalaisesta viva ciabattasta sekä ruotsalaisesta Pain de Martinista (tässä on melkein maaottelun ainekset!).

28 Comments:

At 15/1/10 09:54, Anonymous TiV said...

Ihanaa! Asiaa leivästä heti aamun alkajaisiksi!! Jos joskus tuntuu, että elämässä ei ole haastetta tarpeeksi, lähden katselemaan leipiä: http://www.farine-mc.com/

Ja jos taivaanrannan maalailu alkaa kyllästyttämään, niin voin haaveilla leivän maalaamisesta!;) http://cheftessbakeresse.blogspot.com/search/label/painted%20breads

Ihailtavasti on meidänkin blogeissa ryhdytty leipäilemään, mutta naapurissakaan ei olla laiskoja:
http://sjysstabron.blogspot.com/

Oikein, oikein hyvää, lumista ja leipäistä viikonloppua kaikille!!

p.s. sanavahvistukseni on näköjään "ressi" - heh, onneksi ei ole lähistöllä!:)

 
At 15/1/10 10:42, Blogger Rosmariini said...

Jee, Tivilän takuuvarmat leipävinkit! Kiitoksia.

T. calmord

 
At 16/1/10 12:55, Blogger Laiza said...

Pitipä heti kokeilla tätä sämpyläreseptiä ja hyviä tuli! Sekaan heitin mysliä ja vehnäleseitä.

 
At 16/1/10 17:30, Blogger aleksi said...

luulen kyllä että Martin vielä veisi voiton Suomi-Ruotsi maaottelussa..

 
At 16/1/10 21:03, Blogger Rosmariini said...

Laiza: Miksiköhän en itse hoksannut laittaa noihin mysliä.

Aleksi: Suomi voittoon!

 
At 21/1/10 10:50, Blogger Pitkä said...

Omat sämpyläni eivät ole onnistuneet koskaan, vaan jäävät aina kuiviksi. Pitääpä siis kokeilla näitä mahdollisimman pian! Näyttävät ihanilta!

 
At 4/2/10 10:27, Blogger Sanna said...

Lämpöinen kiitos Rosmariinille linkityksestä! Mukava nähdä että sämpyläresepti on päässyt kiertoon. :) Sämpylöiden leipominen on (nykyään) ihanan rentouttavaa puuhaa. Muistan myös käyneeni läpi viitisen vuotta sitten sen vaiheen, kun lopputulokset muistuttivat lähinnä tykinkuulia.:D

- Sanna/Taikinatiinu

 
At 4/2/10 10:45, Blogger Rosmariini said...

Leivän leipominen on kyllä palkitsevaa, ja yllättävän nopeasti siinä edistyy (toisin kuin sokerileipomisessa, joka ei TODELLAKAAN ole minun alaani; terveisiä vaan täältä räjähtäneiden runebergintorttujen keskeltä:).

 
At 6/11/10 17:58, Blogger Merituuli said...

olipas ärinomainen sämppisresepti! kiitos jakamisesta!

 
At 31/12/10 04:59, Anonymous Anonyymi said...

Mitä tarkoittaa sulata voi pehmeäksi? Annetaan pehmetä huoneenlämmössä vai sulatetaan kattilassa juoksevaksi?

 
At 31/12/10 10:45, Blogger Rosmariini said...

Erittäin hyvä kysymys. Pehmeästä tulee mieleen itsekseen huoneenlämmössä sulanut voi, mutta sulattaminen viittaa aktiiviseen, kattilassa tapahtuvaan sulattamiseen.

Monissa sämpyläohjeissa voi laitetaan joukkoon pehmenneenä, eikä sulattamisesta puhuta mitään, joten sitä ajetaan ehkä takaa myös tässä.

Toisaalta moniin sämpylätaikinoihin tulee rasvaksi myös öljyä, joten juoksevammallakin versiolla voi onnistua.

 
At 31/12/10 15:27, Blogger aleksi said...

menikö se mun viesti? eli ei sulatettu voita koskaan mihinkään ellei sitä vartavasten sanota. pehmeä menee sinne hyvin sekasin ja ja "paksuntaa" sitä.. sama suklaajutuissa. toisaalta rasva ei kuulu musta kyllä sämpylöihin :)

 
At 31/12/10 16:30, Blogger Rosmariini said...

Kiitos asiantuntijalle kommentista! :) Voisit muuten vihjaista omasta mielestäsi kaikkein parhaimman sämpyläohjeen, niin pääsisi kokeilemaan.

 
At 3/1/11 20:09, Blogger aleksi said...

en kyllä oikeastaan koskaan tee varsinaisia sämpylöitä, ja muutenkaan niihin ei tarvi mitään erillisiä ohjeita, joku perus patonki vaan jonka paistaa vähän kuumemmassa.

ja toi minkä just pistin blogiin toimii ihan hyvin sämpylänä jos tekee pienempiä

 
At 12/1/11 15:40, Blogger babooshka said...

Tein näitä tänään ja olin ihan ihmeissäni,kun kerranki ei tullu sämpylöistä kivikovia. Eli todellaki pomminvarmat! Kiitos :)

 
At 30/1/11 22:29, Anonymous Anonyymi said...

Huippu hyviä sämpylöitä tuli! Laitoin mysliä sekaan sämpylä- ja vehnäjauhojen seuraksi ja kyllä kelpas :P
t. Nimim. Kerrankin kunnon kuohkeat sämpylät

 
At 1/2/11 10:51, Anonymous loppan said...

ihana resepti kiiitos! tuli tosi hienoj sämpylöit. Pistin fenkolia joukkoon.

L8

 
At 20/2/11 17:52, Anonymous Anonyymi said...

loistoresepti, kiitos!

 
At 27/2/11 16:58, Anonymous Minna said...

Kiitos ohjeesta! Pyöräytin minäkin pellillisen sämpylöitä kera siementen ja porkkanaraasteen. :)

 
At 5/3/11 17:46, Blogger Unknown said...

Oletteko koskaan kokeilleet lisätä pikkasen leivinjauhetta taikinaan, ihan maks. 1tl. tulee muuten kuohkeita!!!

 
At 27/3/12 13:03, Anonymous Keittomies.com said...

ja sitten kun huvittaa tehdä kunnon leipää niin tuolta voi lukaista hyvän ja toimivan ohjeen. http://www.keittomies.com/#23d/posterous

 
At 27/3/12 14:16, Blogger aleksi said...

kommentointityyli oli kun mulla enne vanhaan :)

taitaa tuon kunnon leivän ohje olla Jan Headin?

 
At 12/11/12 15:46, Anonymous Anonyymi said...

Uskomattoman hyviä sämpylöitä tuli! Tätä ennen olen vain vastahakoisesti nakerrellut miehen tekemiä kaurasämpylöitä, jotka tuntuvat vain murenevan suussa hiivaiseksi mössöksi.. Tein näitä juuri äsken, enkä malta odottaa, että mies tulee töistä kotiin :D Seuraavalla kerralla voisin sekoittaa mukaan siemeniä..

 
At 15/11/12 18:14, Anonymous Muljaana said...

Mmmm.... Onnistu toosiii hyvin, maistuu ihanalta!!! =)

 
At 28/12/12 16:48, Anonymous Maria said...

Ensimmäinen kerta, kun sämpylät minulla ikinä onnistuivat! Joko ne aiemmin ovat murentuneet käsiin tai sitten ihan kovaa "täyttä viljaa"...:D

Itse pyörittelin palloset jauhoisissa kätösissä "hieman tahmeina", liekö sillä mitään merkitystä lopputulokseen.

 
At 13/1/13 15:17, Anonymous Anonyymi said...

Eksyin tähän ohjeeseen kun päätin kokeilla ekaa kertaa vuosiin josko onnistuisi tekemään kunnon sämpylöitä. Kohta kauppaan hakemaan hiivaa ja kokeilemaan! Jos näistä tulee yhtä hyviä kun kommentit antaa luvata, niin voipi olla että tässä huushollissa ruisleipä on ainoa leipä mitä kaupasta enää haetaan.

Mutta olisi yksi kysymys: Miten nämä säilyy parhaiten? Heitänkö muovipussiin niin kuin kaupan leivät, sijoitanko leipälaatikkoon vai pysyykö kovettumatta korissa pyyheliinan alla?

 
At 9/2/13 17:59, Anonymous Anonyymi said...

Nämä todellakin on pomminvarmat sämpylät!!! :)

 
At 23/2/15 17:41, Anonymous Anonyymi said...

Kiitti toimivasta ohjeesta! Tällä reseptillä leivon nykyään aina sämpylät ja hyviä tulee 😊

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails