tiistaina, tammikuuta 12, 2010

Kukkakaali on gobi

Monet kasvisruuat ovat hyviä tietenkin ihan vaan jo sen takia, että niihin tulee tomaattia. Esimerkiksi ranskalainen ratatouille ei ole mielestäni suotta rynnistänyt maailmanlaajuisen suosikkiruuan asemaan.

Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kasvisruokien tekeminen osataan kaikkein parhaiten Intiassa, jossa tietenkin on kasvisruokailijoitakin hieman eri mitassa kuin täällä pienessä, pohjoisessa Suomessamme. Ajatellaan nyt vaikka Bombay Grilled Sandwichia. Kasvikset nyt vaan maistuvat siinä masaloineen ja mausteineen ihan mahtihyvältä. Toinen sikäläisistä ruokasuosikeistani on pinaattikastikkeessa tarjoiltu paneerjuusto (eli monien intialaisravintoloiden ruokalistoilta löytyvä palak paneer).

Nyt kun kyselin uuden vuoden kunniaksi lukijoiltamme kukkakaaliohjeita, sain hoksautuksen kukkiksen käyttöön intialaisissa yhteyksissä. Tein jo yhden kokeilun Aloo Gobista, ja lisää seuraa lähiviikkoina. Lisäharjoittelu on paikallaan, koska nyt kukkakaalit sekä perunat jäivät vähän liian koviksi, ja mausteet pääsivät puolestaan hieman kärähtämään.

Seuraavaksi kokeilen intialaisen kukkakaalin tomaattista versiota... ihan vaan jo vertailun(kin) vuoksi.

6 Comments:

At 12/1/10 20:09, Blogger Norppa said...

Loistava löytö. Meillä on porukka jossa huumorilla on nimitetty punajuurivastaava, porkkanavastaava, perunavastaava ja maa-artisokkavastaava -mutta ei kukkakaalivastaavaa. Sellainen pitää löytää ja pitää mielessä nuo intialaiset mausteet!

 
At 12/1/10 20:21, Blogger Rosmariini said...

Vautsi! Mielelläni kurkkaisin punajuurivastaavan reseptilaariin. :)

(Vaikka nimenomaan punajuuriohjeita minulla on pilvin pimein... ehkä sittenkin pitäisi valita tuo maa-artisokkaosasto.)

 
At 12/1/10 20:41, Blogger Jael said...

Gobi on hyvää,,olen joskus tehnyt,ja kukkakaalistahan saa tehtyä monta herkkujuttua!

 
At 12/1/10 20:50, Blogger Rosmariini said...

Niin näköjään saa. ;)

Meitsi on osannut tehdä kukkakaalista vuosien mittaan lähinnä vain sosekeittoa ja gratiinia. Hmmmm. Minkäköhänlaisia olisivat kukkakaalikuorukat (semmoisiin näyttäisi olevan ohje Ruokatorstaissa)?

 
At 13/1/10 22:37, Anonymous Kirsi said...

Intialainen keittiö -kirjassa kirjoitetaan hoolla Aloo Gobhi, mutta sama ruoka on kyseessä. Ainakin kirjan resptillä tulee erinomainen ruoka tai lisäke. Muistelisin, että kypsensin perunoita kyllä ohjetta pitempään... Kukkakaalia olen joskus maistanut muusin tapaan laitettuna (kukkakaalipyree?), mutta itse ei ole moista tullut tehtyä. "Tytär" tekee kukkakaalista "makaroonilaatikkoa", jossa makaroonin tilalla on kukkakaalta.

 
At 14/1/10 08:31, Blogger Rosmariini said...

Kukkakaali kuulostaa muusattuna erityisen hyvältä. Pitää kokeilla heti tilaisuuden tarjoutuessa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails