sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009

Skottilaiset kananmunat

Pari viikkoa sitten julistettuun lempiruokakyselyyn on sadellut vastauksia paitsi kommenttilaatikkoon myös sähköpostin puolelle. Ulrikan suosittelemat skottilaiset kananmunat onnistuivat yllättämään meikäläisen kokonaan: harvoin enää tätä nykyä törmää ruokalajiin, josta ei ole ikinä ennen kuullutkaan.

En nyt tietenkään väitä olevani mikään ruokatietäjä numero 1 (kaikkea muuta!), mutta kyllähän reseptejä selaillessaan törmää enimmäkseen vanhojen tuttujen ruokien uusiin muunnoksiin. Tässäkin ruokalajissa on toki paljon tuttua, kun lihapulla kohtaa keitetyn kananmunan. Ruotsinkielisessä maailmassa munat tunnetaan nimellä skotska ägg, joten pitänee aloittaa perehtyminen sitten sieltä.
Skottilaiset kananmunat

4 munaa
300 g jauhelihaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/2 tl meiramia
(mausteita voi säätää mielensä mukaan, esim. chilin lisääminen mahdollista)

Panerointiin:
1/4 dl korppujauhoa
1 dl juustoraastetta (esim. emmental käy hyvin)
1 tl paprikajauhetta

Keitä kananmunat koviksi, jäähdytä ja kuori ne. Sekoita jauhelihaan mausteet ja jaa taikina neljään osaan. Painele jauheliha litteäksi ja taputtele kananmunan ympärille "kuoreksi". Sekoita panerointiin tarvittavat ainekset keskenään kulhossa, ja pyörittele jauhelihalla peitetyt kananmunat paneroinnissa. Lämmitä uuni 225 asteeseen, ja paista skottilaiset kananmunat voidellussa uuninkestävässä vuoassa uunin keskiosassa, ensin 10 min yhdeltä puolelta ja lopuksi 5 min toiselta (meillä kypsyminen kesti jonkin verran kauemmin: kannattaa siis halkaista yksi pullista ja katsoa, miltä näyttää).

Lempiruokakyselyyn ehtii osallistua vielä huomisen päivän ajan. Sen jälkeen pääsemme käsiksi jännittävään arvontaan.

16 Comments:

At 14/12/09 08:57, Anonymous Poropeukalo said...

Minun on pitanyt kokeilla curry-versiota skottilaisista kananmunista. Samantapainen resepti siis muuten, mutta paprikajauhe korvataan curryjauheella ja jauhelihan sekaan silputaan myos hieman pekonia. Muistan tehneeni samantapaisia kananmunia joskus ylaasteella kotitaloustunnillakin! :)

 
At 14/12/09 09:58, Blogger Rosmariini said...

Pekonia!

Meillä ei kotitaloustunnilla tehty mitään näin jännittävää, ihan perusjuttuja vaan. Kääk. Tosin olin köksässä vain yhden vuoden, seuraavat kaksi olisivat olleet ilmeisesti jo vähän kiinnostavampia & haastavampia. Ties mistä ruokalajeista olenkaan jäänyt paitsi.

 
At 14/12/09 15:15, Anonymous Anonyymi said...

No mitäs piditte? Tuohon voi tosiaan sävellellä mausteita oman maun mukaan, mutta mielestäni perusresepti meni jotakuinkin noin. Curry-versiota pitää itsekin kokeilla! :)

Ulrika

 
At 14/12/09 16:17, Anonymous Sinna said...

Tämähän olikin yllättäen tuttu ruokalaji! Olin syyskuussa suunnistuskilpailuissa Venäjän Apatiitissa ja ruokaelämyksiä siellä ainakin riitti.

Sunnuntaiaamuna puolitoista tuntia ennen sprintin alkamista pöytään tuotiin kolmen lajin aamiainen. Ensimmäisenä puuroa voisilmän kanssa, sitten juurikin näiden skottilaisten kananmunien tyyppisiä lihaknöllejä, joiden sisällä oli kananmunaa, ja viimeisenä lätty ihanan kermahunajakastikkeen kanssa.

Yllättävän hyvin juoksu kulki tällaisenkin aamiaisen jälkeen..

 
At 14/12/09 17:05, Blogger tkongas said...

Voi jestas, meikäläisellä alkaa tämä viikko hyvin.
Katselin tuota kananmunapulla-kuvaa ja pohdin että kuinka ihmeessä saadaan nestemäinen muna sinne pullan sisälle...

 
At 14/12/09 19:54, Blogger Rosmariini said...

Ulrika: Pidettiin, ilman muuta! Pitäisi muovailla uusi satsi jolloinkin, kun nyt on yksi opettavainen harjoituserä takana.

Sinna: Herkullisen kuuloinen aamupala. Eikä mahtanut nälkä tulla ihan heti tuon satsin jälkeen (juostessakaan). :)

Tkongas: Hehehee. Voi olla, etteivät omat kokkaustaitoni ihan riittäisi moiseen suoritukseen.

 
At 14/12/09 20:42, Blogger ari said...

Chilli in a Scottish meal sounds more than a little posh :)

Raaka muna lihapullan sisälle? Jos olisi pakko yrittää (onneksi ei ole) niin tekisin kupin jauhelihataikinasta, täräyttäisin hetken uunissa, jotta se hieman kuivuisi. Muna sisään ja jauhelihasta kansi päälle ja takaisin uuniin.

En usko, että idea toimii, mutta en parempaakaan keksi. Onko tätä nyt pakko kokeilla?

 
At 14/12/09 22:36, Blogger Rosmariini said...

Onneksi raa'an kananmunan saaminen jauhelihapallon sisuksiin ei ole niitä elämän kaikkein keskeisimpiä taitoja. :)

Lapsena pääsiäismunia maalatessa munan sisuksen sai kyllä puhallettua pois hyvinkin pienestä reiästä.

 
At 15/12/09 00:30, Anonymous Anonyymi said...

Meillä jemmattiin lihamurekkeen sisään keitettyjä kananmunia, mutta pullaan en olekaan vielä piilotellut. Ihan kokeilemisen arvoinen juttu - varsinkin curry-maustettuna!

Hyvä tuo arin "Onko tätä nyt pakko kokeilla?" :D

Pikkuenkeli

 
At 15/12/09 00:41, Blogger Rosmariini said...

Ruokabloggaajat ovat aina vähän (yllytys)huluja. :D

Mutta tosiaan, murekkeen sisällähän kananmunia aina silloin tällöin näkee!

 
At 15/12/09 22:48, Anonymous Anonyymi said...

Viime syksynä Tukholmassa perinnemarkkinoilla käydessä, törmäsimme lihanpulliin jotka oli leivottu perunamuusin sisälle ja keitetty tai höyrystetty. Tarjoiltiin puolukkasurvoksen kera. Niitten resseptiä olen eitsinyt, löytämättä. Mutta palautuipa tuo ruokalaji nyt mieleeni. Kuvittelin niiden nimen olevan Skåne-jotain, mutta ehkä nyt pääsemme paremmin jäljille, jos se viittaisikin Skotlantiin...

 
At 16/12/09 10:19, Blogger Rosmariini said...

Minä avasin eilen summamutikassa yhden uuden keittokirjan ja ta-daa: eteeni avautui kuva ruokalajista nimeltään Scotch Eggs.

Kirjassa kerrottiin, että kyseessä on perinteinen brittiläinen pubiruoka, jossa muna on kääritty mureketaikinaan/makkaraan ja sitten leivittämisen jälkeen uppopaistettu rapeaksi. Tarjoilu huoneenlämpöisenä alen tai lagerin kanssa. Kaikkea sitä.

 
At 16/12/09 15:05, Anonymous Anonyymi said...

Olen joskus kuullu tuosta ruokalajista puhuttavan jollain suomalaisella nimellä, tais olla että noita "kananmunalihapullia spaghettipedillä" kutsuttiin linnunpesäksi tai vastaavaksi, oli ihan outo minullekin silloin, mutta hyvä oli!

 
At 16/12/09 16:33, Blogger Rosmariini said...

Linnunpesä kuulostaakin ihan kuvaavalta!

 
At 31/1/12 22:13, Anonymous Anonyymi said...

Hei, vaan Emmerdalen tämänpäiväisessä (31.1.2012) jaksossa Betty oli laittanut matkaeväiksi skottilaisia munia.
En ollut kuullut ennen moisista, joten piti nettiin rynnätä etsimään niistä jotain tietoa! Itse törmäsin myöskin tuohon versioon, jossa käytetään currya, ja luulenpa sen olevan ns. ainoan oikean tälle reseptille.

 
At 16/3/13 18:23, Anonymous Anonyymi said...

Nämä olivat lapsuuteni pääsiäisruokaa. Lisäksi vihreää pinaattikastiketta:))

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails