torstaina, kesäkuuta 19, 2008

Kaalinyytit höyrykylvyssä

Tällä viikolla se viimein iski. Kamala paniikki ja kiire, kun huomasi, mitkä kaikki hommat olisi saatava vielä tehtyä ennen kuin voi jäädä kesäkuun lopulla rauhallisin mielin lomailemaan. Koska ajatukseni poukkoilevat tällä hetkellä kokonaan toisaalla, en nyt tähän hätään ennätäkään kirjoitella pienoistutkielmaa bambuhöyryttimen ihmeellisyyksistä.

Kun juhannuskin vielä painaa päälle! Jostain pitäisi taikoa kesäisen salaatin ohje ja tehdä viikonloppua varten vielä tuhat muutakin asiaa.

Hyviä vinkkejä lempeän tunnelmallisiin höyrytystuokioihin tulikin toki jo taannoiseen kommenttilootakeskusteluun, mistä kiitokset kaikille asianosaisille. Tämän höyrytysohjeen olen löytänyt jo vuosia sitten Jamien keittiössä -kirjasta, ja nytpä pääsin vihdoin ja viimein sitä kokeilemaan (jauhantapajallamme on taas vaihteeksi Jamie Oliver -viikot meneillään):
Kiinalaiset kanakääryleet

1 savoijin- tai kiinankaali
merisuolaa
2 valkosipulinkynttä kuorittuina
1 peukalonkokoinen pala tuoretta inkivääriä kuorittuna
1 nippu kevätsipuleita siistittyinä
1 kourallinen tuoretta korianteria
1-2 tuoretta punaista chiliä
1 rkl kalakastiketta
4 luutonta broilerinreisipalaa nahattomina paloina
1 kourallinen vesikastanjoita
2 limetin mehut ja raastetut kuoret
1 tl seesamiöljyä
extra virgin -oliiviöljyä
makeaa chilikastiketta tai -hilloa
soijakastiketta
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä

Poista ja nakkaa menemään kaalin uloimmat lehdet ja kova keskusta. Erottele lehdet ja pane ne kattilaan suolalla maustettuun kiehuvaan veteen noin 2 minuutiksi tai kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Jäähdytä lehdet kylmässä vedessä. Valuta ja anna odotella.
Surauta tehosekoittimessa valkosipuli, inkivääri, kevätsipulit, korianteri, chili, kalakastike ja kunnon hyppysellinen suolaa. Lisää sitten broileripalat, vesikastanjat, limettien mehut ja kuoret ja seesamiöljy. Pulssita, kunnes seos muistuttaa jauhelihaa.
Pane kukkurainen ruokalusikallinen broileriseosta kaalinlehden reunaan. Taita reunat päälle ja kääri rullaksi.
Hiero bambukoriin, lävikköön tai höyryttimeen vähän oliiviöljyä. Asettele kaalinyytit tiivisti vierekkäin koriin, jotta ne eivät aukea. Nosta kori kiehuvan vesikattilan päälle (itse laitoin korin wokkiin siten, että alaosa hipoi vettä). Tarkista, etteivät nyytit kosketa vettä. Niiden pitää vain höyryttyä. Pane kansi päälle. Höyrytä noin 6 minuuttia tai kunnes nyytit ovat valmiita.
Jos kypsyys huolettaa, halkaise yksi nyytti ja varmista, että sisus on kypsää.
Tarjoa nyytit suoraan höyrytyskorista. Siirrä pari sivuun ja pane kupillinen makeaa chilihilloa tai -kastiketta tilalle. Nyytit ovat hyviä myös soijaan dipattuina. Silloin niiden päälle voi ripotella seesaminsiemeniä.

Loppuvinkiksi voisin korostaa vielä sitä, että kaalin valkoinen osa kannattaa suosiolla ottaa kokonaan pois tai ainakin ohentaa sitä veitsellä melkoisesti. Nimittäin ne kääryleet, jossa kaalta oli ympärillä kaikkein paksuimmin, maistuivat meidän makuumme vähän puumaisilta. Ohuemmissa kiinalaisittain maustettu broileripyörykkä pääsi paremmin oikeuksiinsa.

10 Comments:

At 22/6/08 18:27, Anonymous Anonyymi said...

Kokeiltiin tehdä näitä tällä ohjeella ja olivat todella hyviä. Tuo lime sopii täytteeseen loistavasti. Kanan sijasta laitoimme tosin soijarouhetta. Pääsivät tosin vähän lötköiksi jolloin puikoilla syöminen oli melkoista sotkemista.

 
At 22/6/08 22:33, Blogger Meri, Helsinki said...

Sotkeminen on parasta syömistä! Mä vaihdan aina kotiin saavuttuani välittömästi ns. kotivaatteet (vanhat verkkarit ja jonku t-paidan tai hupparin tms. joka on todellakin nähnyt parhaat päivänsä VUOSIA aiemmin) en vain siksi, että olen supermukavuudenhaluinen, vaan myös siksi, että voi syödä rauhassa :-D Ei mee ykköset pilalle ekasta räjähtäneesti kaalikääryleestä tms.

Höyrykylpyä on kokeiltava täälläkin! Äskön uppokylvetin taas lihapiirakoita, kyllä ne vaan on niin, tiedättehän, aika sellaisia, ainutkertaisia ja mahtavia. :-D Onneksi itse tarvitsee vain maistaa, Lihansyöjä hoitaa loput!

 
At 23/6/08 09:09, Blogger Rosmariini said...

No niin, koneen ääressä taas.

Taistogunnar: Wow, olitpa nopea! Mietiskelin itsekin, että näistä kääröistä voisi jollain tapaa väännellä vegeversion, joten kiva kuulla kokemuksia.

Ylimuuli: Miksiköhän urheilukaupoissa ei myydä erillisiä ruokailuun sopivia verkkareita ja huppareita? :D PItäisi ryhtyä itsekin vetämään kakkoset päälle aina silloin, kun tekee tacoja tai jotain muuta muonaa, joka takuuvarmasti hajoaa käsiin jossain vaiheessa.

Niin ja ainahan voi pukeutua myös jonkun toisen verkkareihin! ;)

 
At 24/6/08 19:51, Blogger Meri, Helsinki said...

Hahahaa :-D Anteeksi Pepa ;-)

Paljastit Rosmu mun elämä koko juonen! Mutta ehkä täytyy lanseerata ruokailugarderobi. Siinä oliski suunnittelemista.

 
At 25/6/08 08:40, Blogger Rosmariini said...

:D Ruokamuotiblogi! Tässä on mielettömät mahdollisuudet vaateteollisuudellekin - eiköpähän joku ruokailuverkkareiden suunnitteluun erikoistuva muotitalo kosiskele kohta teikäläistä yhteistyökumppanikseen.

 
At 25/6/08 23:44, Anonymous Anonyymi said...

Hei onko nää niitä joita Joolsin oli pakko saada raskaana ollessaan :D Miunki pitäny miljoonasti kokeilla, mutta ehkä, ehkä joku kaunis päivä. Varmasti ihaneja.

 
At 25/6/08 23:51, Blogger Rosmariini said...

Niitäpä niitä. :) Siinä kohdassa on niin hillittömän houkutteleva se kuvakin!

 
At 25/6/08 23:55, Blogger Rosmariini said...

Niin, ja toinen Joolsin raskausruoka oli kirjan mukaan muistaakseni marmiteen dipatut banaanit. Pitäisi vaan ottaa selvää, mitä marmite oikein onkaan...

 
At 26/6/08 07:03, Blogger Meri, Helsinki said...

Jaha! Ensi kerralla täytyy siis pakata marmitea laukkuun kun saavutaan :-)

Tai voin LUVATA tuoda loppukesän tapaamiseen banaaneja ja marmitea, eipähän tarvi vaivata päätä piknikeväillä :-D

 
At 26/6/08 08:56, Blogger Rosmariini said...

Kannattaa näköjään kurkistella ihmisten kommenttilooriin ja pyydystää päältä parhaat pikniktäkyt. :)

Ja nyt minua rupesi taas naurattamaan, kun mietin, kuinka lähdet sitten apinakeittiöstä etenemään banaaniterttu kainalossasi. :D

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails