tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Punajuuri-aurajuustomuffinssit

Kylläpä sattuikin taas. Tein kesäkuussa Nami-Namin innostamana satsin minimunakkaita, joiden resepti oli yllätyksekseni peräisin suomalaiselta ruokasivustolta. Nyt löysin taas samaisesta Nami-Namista niin mainion sinihomejuuston ja punajuuren liittoa korostavan reseptin, että sitä oli pakko päästä testaamaan saman tien. Kävin ohjeen mielessäni läpi miettien, tarkoittaako single cream varmasti ruokakermaa, ja ei muuta kuin leipomaan!

Kun olin saanut kaiveltua valmiit muffinssit uunista, Pippurimylly lähti kurkkaamaan Pillen aiheeseen liittyvää postausta ja palasi ilmoittaen, että samainen ohje olisi löytynyt myös Valion sivuilta. Tulipa taas fiksu olo - miten aina onnistun ihastumaan nimenomaan niihin ohjeisiin, jotka kiertyvät sitten loppujen lopuksi omille kotikulmilleni? Tässä joka tapauksessa näiden herkullisten punajuurimuffinssien resepti:
Punajuurimuffinit (12 kpl)

5 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
2 tl basilikaa
1 pussi (150 g) auramurua
3 (100 g) etikkapunajuurta raastettuna
2 dl Valio-ruokakermaa
3 munaa
50 Valio-voita sulatettuna

Sekoita kuivat aineet. Lisää auramuru ja punajuuriraaste. Sekoita lopuksi nopeasti joukkoon ruokakerma, munat ja voisula. Nostele taikinaa voidellulle muffinipellille tai -vuokiin. Paista 200 asteessa n. 18 min.

Sinihomejuustoa murensin taikinaan kokonaisen 170 gramman kolmion, ja enemmänkin olisi voinut laittaa. Nami-Namin ohjeistus poikkesi tuosta alkuperäisestä reseptistä ainakin sikäli, että voi oli korvattu oliiviöljyllä ja taikinaan lisättiin vielä kourallinen persiljaa. Hyvää tulee varmasti molemmilla tavoilla, joten siitä vaan kokeilemaan!

11 Comments:

At 7/11/06 10:17, Anonymous Anonyymi said...

Juuri tässä päivänä muutamana haikailin yhtä erinomaisen maistuvaa mutta suuritöistä aurajuusto-punajuuripiirasta. Tässä näyttää pääsevän vähemmällä vaivalla lähes samaan lopputulokseen. Pakko kokeilla! Nam! Ja kiitos!

 
At 7/11/06 11:32, Blogger Pille said...

Terviseid Tallinnast!
Kasutasin sulatatud või asemel õli seepärast, et kodus võid ei olnud:)
/still working on my Finnish/

 
At 7/11/06 11:55, Anonymous Anonyymi said...

Hei Pastanjauhajat!
Kiitos kivasta blogista! Olen semi-uusavuton kokki, joka on päättänyt opetella ruuanlaiton salat. Olen tehnyt jo muutaman ruoan teidän ohjeilla ja hyvin on onnistunut!
Herkkulasagnen ohjeessa (viime helmikuulta) jäi mietityttämään: keitätkö valkokastiketta ennenkuin kasaat lasagnen vai sekoitatko vain aineet keskenään ja lisäät lasagneen? Kokeilen lähipäivinä.
t. Rita

 
At 7/11/06 17:25, Blogger Aurinkotuuli said...

Ostinkin juuri viikonloppuna punajuurta ja mietin mihin muuhun sitä käyttäisi kuin punajuuripihveihin. Söin nimittäin kouluruokalassa aivan mahtavan hyviä punajuuripihvejä ja ne ovat seuraavana projektilistalla. Yritän vain soveltaa ruokalassa näkemäni ainesosalistan pohjalta, kun netistäkään ei oikein vastaavaa löytynyt. Vai olisiko jollakin ohjetta, johon tulee punajuuri raasteena?

Tätäkin reseptiä voisin kokeilla, mutta täytyy keksiä korvike tuolle aurajuustolle, kun en siitä oikein välitä. Voisin vaikka sitä Koskenlaskijaa tähänkin kokeilla, jos sitä vain jää.

 
At 7/11/06 17:54, Blogger Aurinkotuuli said...

Hih, innostuin niin, että olin heti pakko kokeilla! Eli nyt ovat punajuurimuffarit uunissa. Laitoin tosin puunajuuret tuoreena ja raakana ja ruokakerman asemesta maitoa. Niin ja tosiaan sitä Koskenlaskijaa. Mahtaakohan näistä tulla sinnepäinkään..?

 
At 7/11/06 20:40, Blogger Rosmariini said...

Terve vaan kaikille, ja Pillelle kiitokset siitä, että esittelit jälleen kerran meille suomalaisille omia ruokaohjeitamme! :)

Lasagnen valkoisen kastikkeen ainekset muistaakseni vain sekoitettiin keskenään. Ohje on alun perin Jamie Oliverin, joka ei yleensä suosi ohjeissaan perinteistä bechamel-soosia (eli keittämällä tehtyä valkokastiketta).

Aurinkotuuli: Aurajuusto on punajuureen yhdistettynä aivan taivaallista, mutta sulatejuustosta tehdyt muffarit kuulostavat myös maukkailta.

 
At 9/11/06 09:34, Blogger Aurinkotuuli said...

Hei! Ihan tuli hyviä myös tuolla voimakkaalla Koskenlaskijalla. Luulen, että voisin uskaltautua kokeilemaan tässä joskus valkohomejuusta, kun sen maku ei ole ihan niin tömäkkä. Juustoa saa kyllä tosiaan olla suhteellisen reilusti, koska se on punajuuren kanssa koko jutun idea. Kannattaa kyllä kokeilla siis ja muutkin juustot tähän sopivat, jos ei voimakkaista tai homejuustoista välitä. "Omaan" resptiin laitoinkin vielä huomion, että kannattaa laittaa hiukan suolaa, jos käyttää valmistukseen vähäsuolaista juustoa (aurajuusto on suolaista) ja etenkin jos sen lisäksi laittaa öljyä eikä margariinia/voita.

 
At 9/11/06 09:35, Blogger Aurinkotuuli said...

Ja suosittelen muuten etikkapunajuurta tässä. Siitä tulee varmasti erilainen "terä" kuin ihan tuoreesta. Tai sitten voi lurauksen etikkaa toki lisätä tuoreenkin joukkoon.

 
At 9/11/06 11:35, Blogger Rosmariini said...

Hyviä huomioita ja muuntelumahdollisuuksia, kiitoksia! Noita Aurinkotuulen vinkkejä seurailemalla pääsee varmasti varmemmin maistuvaan lopputulokseen.

 
At 11/11/06 10:30, Anonymous Anonyymi said...

Näitä täytyykin joskus kokeilla,näyttävät niin hyviltä...ja olen punajuuren sekä homejuuston ystävä!!:)

 
At 11/11/06 13:23, Blogger Rosmariini said...

Kannattaa siinä tapauksessa testata myös punajuuripaistos, jota tein itse viime vuonna mm. joulupöytään. Se on ihan käsittämättömän hyvää!

Kukkikselta on lisäksi tilauksessa tuo ekassa kommentissa mainittu aurajuusto-punajuuripiiraan ohje.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails