Hyvä pastakastike
Olen hetkellisesti sen verran kyllästynyt omiin pastakastikeohjeisiini, että päätin etsiskellä netin kätköistä konsanaan uusia ideoita. Hakusanoiksi "hyvä pastakastike" - jollainen sisältää luonnollisesti pekonia - ja niinhän siinä kävi, että sopiva ohje löytyi Reseptipankin viettelyherkuista:
Hyvä pastakastikeKastike oli oikein hyvää ja varsinkin siippaseni tykkäsi siitä kovasti. Tuorejuusto syvensi makua mukavasti, ja simpukat ovat aina mukava lisä melkein mihin sapuskaan tahansa. Kaipailin kuitenkin soosiin ehkä aavistuksen verran lisää särmää. Sitä olisi saanut aikaan kenties sitruunalla tai hienonnetulla tuoreella chilillä. Tai sitten olisi pitänyt yksinkertaisesti vaan romauttaa sekaan ihan reilusti noita mausteita, kun ohjeessakin kerran niin käsketään. Seuraavalla kerralla rohkeampi ote, ja hyvää tulee (toivottavasti).
oliiviöljyä
1 sipuli
valkosipulia
1 prk tomaattimurskaa
pekonia tai kylmäsavulohta n. 150-200 g
1 prk tonnikalaa (öljyssä)
1 prk simpukoita
Taco-maustettua tuorejuustoa (Creme Bonjour)
cayennepippuria, mustapippuria ja oreganoa
Sipulit silpuksi ja pannulle oliiviöljyyn kuulottumaan. Pekoni tai kylmäsavulohi sekaan. Pekonin voi antaa jonkin aikaa kypsyä mutta kylmäsavulohi kypsyy hetkessä. Lisätään tomaattimurska ja mausteet. Mausteita kannattaa käyttää reilusti. Haudutetaan n. 10 min jonka jälkeen lisätään tonnikala, simpukat ja tuorejuusto. Kannattaa antaa hautua vielä ainakin vartti ennen tarjoilua pastan kanssa.
14 Comments:
Kuulostaa aivan ihanalta pastaruualta! Pitääkin heti viikonlopun aikana tuota kokeilla. Teidän blogista löytyy niin ihania ja vaihtelevia reseptejä! Pikaista oliivi-tonnikalapastaa on tehty jo useamman kerran meidän kotona.
Kiitoksia kehuista! Ja mukavaa, että muutkin ruokabloggaajat ovat kiinnostuneita pastanjauhamisesta. Pasta on vaan niin ykkösruokaa, jos aikaa, raaka-aineita tai viitseliäisyyttä on vain vähän, mutta haluaa siitä huolimatta kokata herkullisen aterian.
Heips! Tämä on nyt ihan aiheeseen kuulumaton, mutta haluaisin kysyä paria juttua noista kotitekoisista sipseistä. Kokeilin niitä nimittäin eilen. Ensinnäkin, jäävätkö sipsit osittain vähän pehmeiksi vai pitäisikö kaikista kauttaaltaan tulla rapsakoita? Ja onko sipsit tarkoitus syödä uunituoreina ja lämpöisinä, kun tuntuivat jäähtyneinä hiukan muuttaneen makuaan?
Kyllä ne meillä muistaakseni rapsakoita olivat kauttaaltaan. Viipaleen paksuus ja uunin antama lämpö kenties vaikuttavat asiaan, ja meillä onnistui ällistyttävän hyvin yli odotusten. Mistäköhän blogista luin, että joku ei ollut saanut lastujaan onnistumaan uunissa, mutta mikrossa oli tullut ihan mukava lopputulos. Joten ohjetta pitää tarpeen mukaan säätää omaan keittiöön sopivaksi.
Pitäisi tehdä uusi satsi vaikka nyt viikonloppuna muistin virkistämiseksi, niin voisi vertailla makumuutoksia jäähtymisen aikana. :)
Joo, mun sipsit oli rapsakoita kauttaltaan vain kun olivat jo aikalailla ruskettuneita... pitää kai itsekin kokeilla uudelleen.
Testasin tätä kastikereseptiä tänään pekonilla ja hyvää olikin. Taco-Bonjour oli valitettavasti kaupasta loppu, mutta kreikkalainen valkosipuli -versio tuntui toimivan korvikkeena ihan kivasti. Tätä täytyy tehdä toistekin, lohellakin voisi koestaa.
Kiitokset vaan asiallisen reseptin "julkisuuteen" saattamisesta. Tulen seuraamaan täältä vinkkejä jatkossakin. :)
Jopas sattuikin. Itsekin käytimme tuohon soosiin Tacon sijasta juuri samaista kreikkalaista valkosipulia, kun en minäkään tuota alkuperäisen ohjeistuksen mukaista juustoa kaupasta löytänyt. Ilmeisesti molemmat tulkitsimme sen sitten seuraavaksi parhaaksi vaihtoehdoksi. :)
Pekon
Niin hyvää, ettei sanotuksi saa?
Kuinka paljon tuorejuustoa on laitettava? Olen aloitteleva kokki, joten täytyy aina varmistaa :D
Me laitoimme semmoisen kokonaisen pikkupurkillisen, paljonkohan siinä nyt grammoissa mahtaa ollakaan. Sata grammaa?
Juuri tämmöistä ohjetta kaipasin tähän päivään.
Kiitos.
Kuinka paljon tuota tuorejuustoa pitäisi laittaa? Kaupassa oli taco-makuista Creme Bonjouria vain pienissä 100g purkeissa
Tuossa sadassa grammassa on juustoa varmasti hyvinkin riittämiin, vähemmänkin saattaisi riittää (riippuen siitä haluaako tomaattisempaa vai juustoisempaa).
Lähetä kommentti
<< Home