perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Sitruunamarinoitu broileri

Satu-niminen lukijamme sähköposteili meille itse kehittelemänsä reseptin makoisaan broilerimarinadiin, ja mekin sitä tietenkin heti testaamaan.

Muotoilimme broilerin rintafileitä hieman pihvimäisemmiksi ja taidettiin niitä pari kertaa nuijiakin. Valmiit pihvit pantiin marinadiin, johon laitoimme saamamme ohjeistuksen mukaan yhden sitruunan mehun (voi laittaa myös raastetun kuoren, jos lihaa on paljon ja tykkää sitruunasta), lisäksi loraus oliiviöljyä, pieni liraus soijaa, muutama murskattu tai hienonnettu valkosipulinkynsi, mustapippuria, paprikajauhetta sekä ruokalusikallinen tai pari szechuan-kastiketta.

Szechuan sauce oli meikäläisille ihan uusi tuttavuus. Oli aika tujakkaa, mutta marinadissa saa ollakin vähän potkua. Jos kyseistä kastiketta ei ole saatavilla, marinadia voi maustaa sen sijasta vaikkapa piri-pirillä, cayennepippurilla tai tuoreella chilillä. Kanoja marinoitiin parisen tuntia jääkapissa ja paistettiin sen jälkeen pannulla pari minuuttia per puoli (paistoaika riippuu luonnollisesti pihvien paksuudesta, itse paistoimme ehkä jonkin verran pitempään). Valmiiden pihvien päälle voi ripotella ennen ruokailun aloittamista hieman suolaa.

Szechuan-soosia jäi marinadista sen verran yli, että wokkasin sen yhteen lisäkkeeksi hankitun Andalusian sekoituksen kanssa. Lisäksi lautaselle keitettiin jasmiiniriisiä, vaikka ihan hyvin tuo sapuska olisi mennyt alas ilmankin. Rakuunalla ryyditetty bearnaisekastike olisi sopinut myös täydentämään kokonaisuutta. Samaisen marinadin pitäisi maustaa kuulemma mainiosti myös rintaleikkeistä viipaloituja broilerinpaloja, joita voi sitten käyttää vaikka salaateissa tai wokeissa.

6 Comments:

At 29/10/06 00:53, Blogger Aurinkotuuli said...

Kuulostaa hyvältä tavaralta. Itse olen suuri kanan ystävä. Sitruunaiset marinadit ovat mieleeni, kun ovat niin raikkaita. Pakko kehua, että tein tänään itsekin aivan maan mainiota kanaa. Pitkästä aikaa itse sovelsin kastikkeen, sellaisen fraiche-chiliversion, jossa oli makeuttajana hiukan hunajaa. Ja kun vielä löysin Maku-lehdestä "väreihin sointuvan" marinadin kanalle, niin vot! Oli kylä parasta kanaa, mitä olen koskaan keittokomerossani ihan itse valmistanut. Suosittelen, jos yhtään kiinnostaa. Minä ainakin voisin tätä sitruunaista kokeilla=).

 
At 29/10/06 00:57, Blogger Aurinkotuuli said...

Niin tuo marinadikin oli muuten itsessään kokeilemisen arvoinen. En ole aikaisemmin törmännyt hyvän "kuuloisiin" hunajamarinadeihin ja tämä vaikutti myös maullaan.

 
At 29/10/06 11:10, Blogger Aurinkotuuli said...

Hmm.. tuossa kanapostauksessani oli jotain vikaa, välillä se hävisi, kirjaimiapuuttui otsikosta ja välillä taas oli virheellisiä kirjaimia, enkä meinannut saada sitä korjattua. Nyt se kaiketi taas toivottavasti näkyy. Hyvin perikummallista...

 
At 29/10/06 11:51, Blogger Rosmariini said...

Näyttääpä makoisalta tuo sinun tekemäsi ateria! Pitäisi taas panostaa pitkästä aikaa itsekin kastikkeen tekoon - voin vain kuvitella, kuinka mehevää tuo fraichesoosi on ollut.

Askartelenpa vielä linkin sapuskaasi, jotta myöhemminkin tulevat löytävät sen helposti: kas tässä.

 
At 29/10/06 19:16, Blogger Rosmariini said...

Bloggeri on osannut koetella kyllä tänä viikonloppuna hermoja, kun mikään ei toimi.

(Ja tässäkin kommenttiketjussa nuo viestit ovat väärässä järjestyksessä. Tuottaakohan tuo talviaikaan siirtyminenkin jotain ongelmia...)

 
At 4/2/17 15:20, Blogger Iri said...

Pitkästä aikaa Pastanjauhantaa sivuilla ja heti löytyi näin maukas ohje. Sezchuan kastiketta ei tietenkään kaapista löytynyt. Chili toivottavasti korvasi sen riittävästi. Testataan toistekin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails