maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Grillikauden päätös

Grillasimme viikonloppuna tälle vuodelle viimeistä kertaa. Tai en minä grillannut vaan pysyttelin hyvinkin tiiviisti sisätiloissa. Lämpötilan huidellessa lähes pakkasen puolella palelin jo pelkkää ulosmenemisen ajatustakin. Onneksi mieheni on sen verran urhea, että hän järjestää perheelleen ruokaa hieman arktisemmissakin oloissa.

Joku lukija vihjaisi tämmöisestä sapuskasta jokin aika sitten kommenttilootassamme, ja pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan. Eli grillissä käytettiin muutaman minuutin ajan halloumia, kuorittuja jättikatkarapuja ja banaanin puolikkaita. Grillauksen helpottamiseksi tökimme tavarat vartaisiin, joista ne sitten sai vedeltyä kätevästi lautaselle. Katkarapujen päälle roiskittiin vielä sweet thai chili -kastiketta, ja sitten päästiinkin jo syömään. Varsin herkullista muuten, mutta halloumi oli meikäläisen makuun vähän turhan suolaista (muille se näytti kyllä maistuvan). Olisi ilmeisesti pitänyt hoksata liotella sitä jonkin aikaa vedessä ennen grilliin laittamista.

4 Comments:

At 2/10/06 19:36, Blogger sea said...

Mä tein saman virheen joskus. Kannattaa ehdottomasti liottaa. :)

 
At 2/10/06 21:17, Blogger Rosmariini said...

Olisi minunkin pitänyt muistaa tuo liotus, kun eihän siitä ole niin kauan kun halloumista oli täällä Pastiksessakin juttua. Mutta tulipa maistettua nyt liottamatontakin versiota - jospa sitä seuraavalla kerralla muistaisi sitten liotella sitäkin paremmin. :)

 
At 4/10/06 12:12, Blogger Polkkapossu said...

Niin tuo halloumin liotus tuntuu olevan iänkaikkinen kiistakapula. Mielipiteet jakautuvat.

 
At 4/10/06 17:37, Blogger Rosmariini said...

Näinhän se on, että ihmiset kokevat suolaisuuden voimakkuuden eri tavoin. Jotkuthan pitävät fetajuustoakin niin suolaisena, että liottavat sitäkin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails