torstaina, syyskuuta 28, 2006

Gangsterien hummeri

Ystäväni Mikko lainasi minulle hieman erilaisen keittokirjan: Henry Hill - The Wiseguy Cookbook. Kirjassa amerikkalaisgangsteri kertoo elämästään lain eri puolilla ja lopulta todistajansuojelussa poliisin vasikkana. Italialaisten juurtensa velvoittaman gangsterimme elämä pyöri paljolti ruoan ympärillä. Kun bisnes kukoisti, syötiin porheasti - ja kun oltiin pakomatkoilla, yritettiin silloinkin luoda rajallisista aineksista mahdollisimman autenttista ja maistuvaa, sisilialaisen keittiön makuja peilaavaa ruokaa.

Henry Hillin mukaan useat gangsterit ovat mieltyneet hummeriin. Miehen kävi sääliksi häntä todistajansuojeluohjelmassa paaponutta poliisia, joka ei ollut koskaan maistanut moista. "Millaista elämää sellainen on?" Niinpä Hill ostatti häntä piilotelleilla lainvartijoilla nipun hummereita ja valmisti ne näin.

Paholaisen hummeri

(Tai ihan vaan "Hummeri tomaattikastikkeessa", jos uhitteleva gangsteriromantiikka ei niin pure.)

2-4 hummeria, noin yksi per nälkäinen suu
oliiviöljyä
1 rkl hienonnettua valkosipulia
3-4 tlk säilöttyjä tomaatteja
kuivattua oreganoa
kuivattua chiliä
suolaa, pippuria
(pastaa)

Kuumenna tilkka öljyä melko isossa paistinpannussa. Lisää valkosipuli, paista pari minuuttia. Varo ruskistamasta, jottei valkosipuli muutu kitkeräksi. Lisää tomaatit mehuineen ja sekoita välittömästi sen verran, että sipulit tajuavat lopettaa paistumisen. Puristele sitten tomaatit esim. paistinlastalla hieman pienemmiksi. Lisää oreganoa, chiliä, suolaa ja pippuria makusi mukaan. Jos maku ei puhuttele tai et kuule sen ääntä, laita puoli teelusikallista kutakin, maistele, lisää mahdollisesti hieman (varsinkin oreganoa ja ehkä chiliä) ja maista taas. Toista tätä, kunnes maku muuttuu täyteläisemmäksi kuin pelkkä lämmitetty säilyketomaatti. Hauduta sitten kastiketta miedolla lämmöllä puolisen tuntia.

Valmistele sillä aikaa hummerit. Gangsteri kirjoitti käyttäneensä aivan eläviä otuksia, me sen sijaan pakastealtaaseen keitettyinä päätyneitä yksilöitä, jotka sulatimme edeltävän yön aikana jääkaapissa (sillä seurauksella vieläpä, että toisen pakkaus vuosi sulamisvettä ja sai toisen jääkaappimme sisällön tuoksumaan ravulta päiväkausia). Jos hummerisi ovat eläviä, korjaa asia tässä vaiheessa tökkäämällä terävällä veitsellä terävästi pään takaosaan, silmien taakse. Halkaise hummerit mahapuolelta kahtia ja poista sisälmykset. Poista myös jalat (ja laita talteen - niitä tarvitaan kohta!). Huuhtele hummerinpuolikkaat nopeasti juoksevalla vedellä.

Keitä jaloista makuliemi: puolita ensin jalat, jotta maku irtoaa sisältä asti. Laita kattilaan hieman vajaa neljä desiä vettä ja jalanpuolikkaat. Keitä ilman kantta ihan kunnon lämmöllä, kunnes vedestä on jäljellä noin puolet. Luovu jaloista (nyt niistä voi hankkiutua eroon lopullisesti, enää niitä ei tarvita) ja lisää tämä ravunmakuinen keitinvesi tomaattikastikkeen sekaan.

Kuumenna pari desiä öljyä sen kokoisessa kattilassa, että saat pari-kolme hummerinpuolikasta mahtumaan sinne kerralla. Paista hummerit kuumassa öljyssä muutamassa erässä, kuoripuoli alaspäin. Jos käytät tuoreita hummereita, ne on tarkoitus kypsentää tässä vaiheessa. Kuori punertuu, hummeri kypsyy. Valuta valmiit hummerit talouspaperin päällä ja lisää tomaattikastikkeen joukkoon. Sekoita kevyesti, jotta kastiketta pääsee kunnolla joka koloon. Keitä vielä ihan hetki (viitisen minuuttia riittää) ja tarkista suola ja pippuri. Valmista tuli!

Tarjoa hummerit ja kastike vaalean leivän tai pastan kanssa - tai vaikka ihan sellaisenaan. Me keitimme seuraksi tagliatellea. Mukava, raikas valkoviini istuu näiden eväiden kanssa pöytään hyvin - ehkä jopa Chablis.

2 Comments:

At 29/9/06 09:44, Blogger Santeri Kyröhonka said...

Tuo paholaisen hummeri nimitys taitaa tulla muualta kuin mafiamiehen mielikuvituksesta.

Ruokamaailma on täynnä erilaisia paholaisen ruokia. Devil's eggs, deviled kidneys jne. Yhteistä näille on chilin ja muiden mausteiden käyttö.

Eli tuo hummeri on "vain" hummeria tomaattikastikkeessa jos jättää chilin pois, mutta paholaisen hummeria kun laittaa chiliä ^_^

 
At 29/9/06 18:35, Blogger Rosmariini said...

Kiitokset Blogistanin chiliasiantuntijalle lisävalaisusta! Meikäläiselle taitaa olla tuttu ainoastaan paholaisen hillo. Ja viini nimeltään Devil's Rock. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails