keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Kerrosleipää

Pastanjauhajien voileipätehtailu jatkui taas klassikkoleipien merkeissä. Tällä kertaa toteutukseen päätyivät club sandwichit, koska leipiin hyvin istuvaa kalkkunaa oli jäänyt edellisen päivän savipatasapuskasta sopivasti tähteeksi.

Kahdelle hengelle clubit syntyvät näin: Paahdetaan kuusi leipää ja sivellään viipaleet sinapilla maustetulla majoneesilla. Kahdelle viipaleista levitetään pohjaksi lehtisalaattia, sitten ohueksi viipaloitua tomaattia, ohuenohuita sipulirenkaita, paistettua kanaa tai kalkkunaa, kuumalla pannulla rapeaksi paistettua pekonia sekä hännän huipuksi vielä muutama juustohöylällinen hyvää englantilaista cheddar-juustoa.

Ensimmäinen kerros on nyt valmis, mutta työ jatkuu: seuraavat kaksi leipäviipaletta nostetaan katoksi ja toinen kerrostuma täytteitä ladotaan päälle. Pino viimeistellään nostamalla jäljellä olevat leipäviipaleet päällimmäiseksi (majoneesipuoli alaspäin, luonnollisesti).

Lopuksi kannattaa tuikata lähelle vastakkaisia kulmia sopivat tikut pitämään torneja kasassa. Esim. puiset grillivartaat käyvät. Syömisen helpottamiseksi ja visuaalisen ilmeen sähäköittämiseksi pinot voi vielä leikata terävällä veitsellä kulmasta kulmaan, jolloin saadaan jo paremmin suuhun mahtuvia kolmioleipiä.

11 Comments:

At 1/2/06 14:56, Anonymous kukkis said...

Saako esittää toivomuksen? Olisiko teillä ehdottaa jotain syntisen ihanaa ja mahdollisimman tummaa suklaakakkua joka säilyisi muutaman päivän (siis jos ei ehdi tulla syödyksi)? Tekisi mieli kokeilla jotain uutta, ja vanhat ja hyväksi havaitut kirja- ja nettilähteet eivät ole toistaiseksi tuottaneet tulosta.

 
At 1/2/06 15:36, Blogger Rosmariini said...

Olen maailmanhistorian surkein kakkuleipuri, mutta naapuriblogissa on parikin mutakakkuohjetta, jotka vaikuttavat ihan mahdottoman makoisilta:
http://lintu75-2.vuodatus.net/blog/62524
http://lintu75.vuodatus.net/blog/55991

Omassa reseptiarkistossani on toteuttamista odottanut jo muutaman vuoden ajan tämmöinen kaverilta saatu ohje:

Suklaakakku omenakastikkeen kera

100 g voita
200 g taloussuklaata
4 keltuaista
225 g (1 pkt) tomusokeria
1 dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
4 valkuaista
2 tl vanilliinisokeria
Kastike:
2 dl maitoa
2 tl maissitärkkelysjauhoja
1 keltuainen
noin ½ rkl vaaleaa siirappia
1 tl vanilliinisokeria
1 dl hapahkoa omenasosetta
½ sitruunan mehu

Sulata voi ja taloussuklaa vesihauteessa. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri. Sekoita perunajauhot ja tomusokeri siivilän lävitse vaahtoon. Lisää hieman jäähtynyt suklaaseos keltuaisvaahtoon. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja mausta seos vanilliinisokerilla. Nostele valkuaisvaahto suklaaseokseen. Kaada taikina huolella voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
Tupruta jäähtyneen tortun päälle tomusokeria. Torttu on matala, kostea, mutta pinnaltaan rapea.
Mittaa kattilaan maito, maissijauhot ja keltuainen. Kuumenna ja sekoita, kunnes kastike sakenee ja pulpahtaa muutaman kerran. Jäähdytä ja mausta vaalealla siirapilla, vanilliinisokerilla, sitruunamehulla ja omenasoseella. Tarjoa kastike suklaatortun kera. Kakun seuraksi sopii myös vaniljakastike, kermavaahto tai pehmennyt jäätelö.

 
At 1/2/06 16:18, Anonymous kukkis said...

Kiitokset näistä vinkeistä!

 
At 1/2/06 16:48, Blogger Rosmariini said...

Eipä kestä. Harmi vaan, ettei ole tarjota mitään takuuvarmaa itse koestettua reseptiä.

Jos jollakin satunnaisella vierailijalla on hallussaan testattu ja hyväksi havaittu mahtisuklaakakun ohje, niin reseptejä otetaan mieluusti vastaan. :)

 
At 1/2/06 17:43, Blogger Antti said...

kukkis,

blogasin itse taannoin suklaakakusta, jonka voin taata vievän kielen mennessään. Siinä on paljon mm. fazerin 70% tummaa suklaata ;)

http://tinyurl.com/d6wfp

Antti

 
At 3/3/10 08:34, Anonymous Anonyymi said...

Hei!

Voisitteko ehdottaa jotain hyvää cheddarjuustoa?

Ideana olisi että tekisin juustokastikkeen maissilastuille ja sitten seuraavana päivänä käyttäisin ylimääräisen cheddarin näiden leipien tekoon. :)

 
At 3/3/10 10:31, Blogger Rosmariini said...

Tämän postauksen leipiin on kuvasta päätellen käytetty ihan tavallista sulatecheddaria.

Nykyään aina ostan juustotiskistä semmoista ihanan voimakasta cheddaria, jonka nimeä en kyllä nyt saa päähäni (kääk).

Se on tosin leipien välissä vähän hankalaa, kun on niin lohkeilevaa (vaikea leikata siivuja, kun menee silpuksi).

 
At 3/3/10 15:17, Anonymous Anonyymi said...

Ei kai tässä auta muu kuin mennä kauppojen juustotiskeille pyytää maistiaisia. :D

Olisiko ollut hochlandin cheddarsulatejuusto mitä olette käyttäneet? Itse käytän tuota maissilastujen juustokastikkeeseen.

 
At 3/3/10 18:49, Blogger Rosmariini said...

Minunkin pitää oikeasti tehdä retki juustotiskille ja opetella vähän cheddarien nimiä! Miten voi nyt olla ihan kokonaan musta aukko niiden kohdalla. :D

Toisin sanoen tuo sulatejuustonkaan nimi ei soita ollenkaan kelloa.

Juustokastikkeen ohjeen saa muuten mieluusti kirjata tännekin (heti tuli nälkä). ;)

 
At 6/3/10 12:44, Anonymous Anonyymi said...

2 pkt hochlandin cheddarsulatejuustoa ja noin 1.5dl floran 15% ruokakermaa.
Kerma kuumennetaan ja juustot sulatellaan siihen sitten hiljalleen kokoajan sekoittaen.

Tuota olen kavereille tehnyt kun on leffa-ilta ollut ja hyvin on näyttänyt kelpaavan.

Teen yleensä kaikille omat lautaset johon tulee maissilastuja,taco maustettua jauhelihaa,juustokastiketta,salsaa ja jalopenoja.

Haluaisin vaan vähän vahvemman sellaisen "hampurilaischeddar" maun siihen sen takia utelen jos tietäisitte jonkun hyvän juuston. :)

 
At 6/3/10 16:05, Blogger Rosmariini said...

Lääh, kun kuulostaa herkulliselta. :) Kiitos paljon!

Sopivan voimakas cheddar on kyllä leivän välissä ylihyvää. Suosikkini voileipägrillistä onkin cheddar + silputtu raaka sipuli + ketsuppi!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails