torstaina, syyskuuta 23, 2021

Pastanjauhantaa 16 vuotta

Pastanjauhannan perustamisesta on kulunut kokonaista 16 vuotta! Blogin avulla pääsin aikanaan tekemään sitä, mitä kaikkein eniten halusin eli kirjoittamaan ruoasta.

Silloin en arvannut, kuinka paljon ruoasta pääsisin vielä tulevina vuosikymmeninä kirjoittamaan. Blogivuosien aikana ruoka on tullut osaksi myös historiapitoisia työpäiviäni. Olin viime viikolla parin päivän ajan Helsingissä työmatkalla, ja kävin samalla Akateemisen kirjakaupan tietokirjaosastolla katsomassa viime kuussa ilmestynyttä Suomen ruokahistoriaa.

Tässä pari muutakin kuvaa Helsingin reissulta. Illallisella pääsin syömään lohta ja poroa. Yövyin Scandic Kaisaniemessä, jossa henkilökunnan edustaja tuli spontaanisti esittelemään uudistunutta aamiaistarjontaa, esimerkiksi paikan päällä tehtyä granolaa. Sitä oli tietenkin pakko päästä kokeilemaan.

Mahtavaa, että maailmassa on niin paljon ruokapuhetta!


8 Comments:

At 23/9/21 14:42, Blogger Jael said...

Paljon onnea Pastanjauhajille, ja kunnioitettava blogi-ikä. ❤️Onnea myös kirjalle

 
At 23/9/21 15:14, Blogger Rosmariini said...

Kiitos, Jael! On kyllä aikamoinen ikä. Etenkin kun miettii, että tässä on itsekin tietenkin ikääntynyt täsmälleen saman verran!

 
At 23/9/21 18:35, Blogger Sari - CampaSimpukka said...

Pastanjauhantaa on ihan ensimmäinen ruokablogi ja ylipäätään blogi, jota olen lukenut. :D

 
At 23/9/21 20:51, Blogger Rosmariini said...

Sari: Oi niitä aikoja!<3

Ja nyt Sinun blogisi on monelle jatkuva ruokainspiraation (ja monen muunkin asian!) lähde!

 
At 9/11/21 10:36, Anonymous Anonyymi said...

Onnittelut blogille! Onnittelut kirjailijalle ja kirjalle! Tänään julkistettiin tieto-Finlandian ehdokkaat. Toivottavasti vielä onnittelut tulossa sen voittamisen johdosta ;) -jaana

 
At 31/12/21 20:26, Anonymous Anonyymi said...

Hei pitkästä aikaa!! Ensimmäinen ikinä seuraamani ja kommentoimani blogi on saavuttanut kunnioitettavan iän! Onnittelut!! Ja mikä yllätys, että juuri kirjastosta lainaamani loistava kirja on luomuksesi! Lämpimät onnittelut! Huikea työ! Vuodet vierivät ja ruokahistoriaa luomme kukin omalla tavallamme. Hyvää jatkoa teille!!! �� Iloisin terveisin TiV

 
At 4/1/22 14:33, Blogger Rosmariini said...

Jaana: Harmillisesti hommassa ei käynyt ihan noin, mutta iso kiitos kannustuksesta. :)

TiV: Voi miten mukava nähdä (kommenttisi) pitkästä aikaa. Kiitos ja hyvää jatkoa sinnekin! Toivottavasti kirja tarjoaa herkullisia historiahetkiä.

 
At 13/8/22 11:00, Anonymous Anonyymi said...

Paljon onnea! Olen lukenut Pastanjauhantaa vuosien ajan, erityisesti siksi, että itsekin rakastan tomaattia sen kaikissa muodoissa. Nyt vastikään tuli mieleeni eräs takavuosien suosikkiresepti, ja kylläpä ilahdutti, että blogi on edelleen olemassa! Kiitos teille!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails