torstaina, heinäkuuta 26, 2012

"Oliko teillä voileipäteema?"

Oululaisten ruokabloggaajien oli tarkoitus kokoontua eilen aurinkoiseen Ainolan puistoon, mutta toisin kävi. Vettä alkoi tulla juuri kokoontumishetkellä taivaan täydeltä, joten siirryttiin sitten pikavauhtia suunnitelma beehen eli sisätilapiknikkiin.

Menossa mukana olivat Aina nälkä, Ghetto Gourmet, Insinöörikeittiö, Kokkeillaan, Kokit ja Potit, Peruspöperöä sekä Sokerikukkasia.

Kannattaa tähyillä mainittuja blogeja, mikäli kiinnostaa saada ohjeistusta jännittäviin kurkkukuppeihin, houkutteleviin banh mi -patonkeihin, mehevään kanttarelli-pekonipiirakkaan, raikkaaseen retiisitsatsikiin, amerikkalaiseen juustokakkuun tai suussa sulavaan tiramisuun.

Vuosi sitten mahalaskun kokenutta mansikkatorttuakin päästiin tänä vuonna maistamaan, samoin Pekan tehtailemia romaine-tomaatti-naudanposki-maalaisgoudapatonkeja. Muunkinlaisia täytettyjä leipiä oli tarjolla siinä määrin, että tilaisuuden olisi voinut muuntaa helposti vaikka kello viiden teeksi.

Kaupassa on näkynyt viime päivinä muoviin pakkaamatonta parsakaalia, jossa on harvinaisen raikas ja kesäinen maku. Parsakaalikokkausten kunkku on parsakaali-pekonisalaatti, joka sopii hyvin myös sisäpiknikkiin.

Saapa nähdä, suosiiko sää viikonloppuna. Useampikin ruokabloggaaja on nimittäin menossa oululaisen kesän kohokohtaan eli Qstockiin.

9 Comments:

At 26/7/12 14:51, Blogger Virpi said...

Kunhan ei vaan väitetä pitävämme piknikiä siellä festareilla, niin vältytään sateelta! :)

Josko mekin yhytettäis toisemme festivaalin tuoksinassa, niin voitais jatkaa tätä hyvin alkanutta huonojen juttujen putkea.

 
At 26/7/12 15:05, Blogger Rosmariini said...

Eläpä nytten, eilisen jututhan olivat melkein puolitieteellisiä. Esim. se, että jukurttia syömällä saattaa saada David Hasselhoffin rintakarvoituksen. :)

 
At 26/7/12 15:23, Blogger Hannele said...

Voi vide, poistuin paikalta liian aikaisin, kun tuommonenkin juttu jäi kuulematta!

 
At 26/7/12 15:45, Blogger Rosmariini said...

Harmittaisi kyllä minuakin. :)

Ruokablogimiittien juttujen taso on ollut hulvattoman huono vuodesta 2007 lähtien. En nyt kehtaa edes mainita, mikä oli tuon kaikkein ensimmäisen miitin keskeisin keskustelunaihe.

 
At 26/7/12 22:36, Blogger Päivi / Kokkeillaan said...

Vitsiläinen, aloitte davidhasselhoffista puhumaan tietenkin heti kun vilahin ovesta ulos! Kyllä harmittaa minuakin, kun tuosta jäin paitsi. Mikään muu ei sitten harmitakaan. Ruoka ja seura olivat ensiluokkaisia, ja jutut... no... mahtavat :)

 
At 27/7/12 10:00, Blogger Heidi said...

Parsakaalisalaatti oli niin hyvää, että menee kyllä kokeiluun mahdollisimman pian! Kiitoksia mukavasta pikinikseurasta :)

 
At 1/8/12 10:44, Blogger Daniela said...

Kurkkukupit näyttävät jänniltä sormisnäksyiltä!

 
At 9/8/12 11:52, Anonymous Reseptejä said...

Näyttääpä hyvältä tul ruokapöytä!

 
At 11/8/12 12:27, Anonymous Dr.Sugar/Jinna said...

Kaikki näyttää niin herkulliselta! =)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails