Lapsuuden lätyt
Syyskuun ruokahaasteen aiheena on lapsuuden kotoisa ruoka. Mietin pääni puhki, mitä lapsuuden mieleenpainuneimpia ruokia en olisi vielä postannut. Ja mitä meillä yleensä syötiin? No arki-iltaisin ainakin monenlaisia keittoja. Kaalikeittoa, lihakeittoa, kalakeittoa, makkarakeittoa. Rössypottujakin aina silloin tällöin.Niin pitkälle en ole kotikokkailussani edennyt, että ryhtyisin vielä rössypottuja itse tekemään, mutta rössystä tuli mieleeni veri ja verilätyt. Niitä paistettiin kotona muutamaan otteeseen, ja voi että, ne osasivat olla hyviä! Aivan toista kuin kaupan pienet eineslätyt.
Verta myydään puolen litran pulloissa pakastealtaasta, ja muut lättyjen ainekset ovat kotoa helposti löytyvää tavaraa. Ongelmana verilättyjen toteuttamisessa on ollut lähinnä aina vaan se, etten oikein kestä katsella verta. Mutta nyt uskaltauduin yrittämään: ja loppujen lopuksi veri näyttikin kulhossa lähinnä marjamehulta. Paistaminen oli pykälän verran vaikeampaa, kun alussa taikina meinasi juuttua kiinni valurautaisen paistinpannun koloihin. Toinen pannullinen onnistui onneksi jo huomattavasti paremmin.
Ohje otettiin ihanasta lättykirjasta Ohukaisesta ja paksukaisesta, jossa lukuisa määrä muitakin reseptejä odottaa testaamistaan (pitäisi vaan päättää, tekisinkö seuraavaksi punajuuri-sinihomejuustolettuja vai porkkana-rakuunalettuja).
Veriletut
1/2 l verta
2 dl vettä tai maitoa
2 dl olutta tai kivennäisvettä
2 dl ohrajauhoja
2 dl ruisjauhoja
1 sipuli (seuraavalla kerralla voisin laittaa vähän enemmänkin)
1 rkl voita tai margariinia
1 kananmuna
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus muskottipähkinää tai meiramia
voita tai juoksevaa margariinia paistamiseen
Vatkaa veri kevyesti. Sekoita vesi tai maito sekä olut tai kivennäisvesi veren joukkoon. Lisää jauhot ja anna turvota vähintään puolisen tuntia viileässä.
Hienonna sipuli ja kuullota se rasvassa paistinpannulla. Jäähdytä. Lisää sipuli, kananmuna ja mausteet taikinapohjaan ja sekoita tasaiseksi.
Sipaise lettupannun syvennyksiin rasvaa. Paista taikinasta miedolla lämmöllä pieniä lettuja molemmilta puolilta. Tarjoa kuumina puolukoiden ja puolukkakastikkeen kera.
Jauhantakaksikkomme toisen osapuolen kotona ei kuulemma paistettu verilättyjä koskaan, mutta siellä harrastettiin vastaavasti joitakin semmoisia ruokalajeja, joita meillä ei tunnettu ollenkaan. Esimerkiksi lenkkimakkarasta tehdyt makkarakupit olivat meillä ihan tuntemattomia (tai ainakaan niistä ei ole itselleni jäänyt minkäänlaista muistijälkeä).
posted by Rosmariini @ 23:55
20 comments
20 Comments:
Minunkin lapsuusruokamuistoihin kuuluvat veriletut (ei lätyt) - en niistä oikein tykännyt, mutta söin. Kamala veriruoka oli veripalttu - sitä ei tehty kotona, mutta vielä ala-asteaikoina tarjottiin kotona.
Mutta tuo punajuuri-sinihomejuustoletut kuulostaa vallan ihanilta - testatkaa resepti ihmeessä!
pitää korjata edellisestä, piti siis tietenkin kirjoittaa että veripalttua tarjottiin koulussa
Uh - veripalttu ja valkokastike. Ja rössypotut! Inhonväristyksiä. Lapsuuden traumoja sieltä suunnalta Suomea ;-)
Verilettuja muistan kyllä popsineeni hyvällä ruokahalulla mutta jostain syystä nykyisin ajatus veriletuista tökkii pahasti. Ehkä pitäisi vaan rohkeasti maistaa... en ole tosin edennyt vielä edes einesmaksalaatikkoon (vaikka maksapihvejä kyllä syön).
Minulle verilätyt olivat just sitä ruokaa, jonka valmistumista odotettiin suurin piirtein hellan vieressä lautanen kourassa (vähän samaan tapaan kuin kotitekoisia ranskalaisia). :) Lapsuuden lätyissä oli kyllä enemmän sipulia ja toki muutenkin maistuivat tätä tämänkertaista viritelmää paremmilta.
Mutta hyvä, että uskalsin nyt viimein kokeilla itsekin.
Voi mikä ihana postaus tuollaisista herkuista!
Meillä ISÄ teki noita lättyjä. Kyllä ne oli parhaita itse tehtynä puolukan kans.
Veripalttua teki mummi. Mutta rössyä muista joskus jossain maistaneeni...lähipiiri ei tunnusta sitä tehneen niin arvelin tekijän olleen päivähoitotätini joka on rössy-alueelta kotoisin. Rössy ei kuulu mieliruokiini, enkä sitä syö vaikka muuta ei olisi tarjolla.
Maistoin kerran aikuisiällä uudemman kerran ja olin yhä samaa mieltä kuin silloin lapsenakin.
Päivähoidossa käyminen olisi ollut (näin jälkikäteen ajateltuna) siinä mielessä jännää, että siellähän olisi auennut ovi kokonaan uudenlaisiin ruokamaailmoihin.
Minulle tulee muuten veripaltusta mieleen Vaahteramäen Eemeli. :)
Meilläkin kotona verilettuja syötiin, ei ihan eineksiä (jotka on miun suuhun aivan liian ällö-paksu-sitkeitä) mutta melkein...eli verilettutaikinajauheesta tehtyjä. Olivat kyllä hyviä nekin ja myös omassa keittiössäni niitä tein joskus. Mutta nytpä en ole muutamaan vuoteen missään törmännyt siihen jauheeseen eli sitä ei siis vissiinkään ole saatavilla.
Oikeaan vereen en minäkään ole hirvinnyt koskea, mutta kylläpäs näytti ohje niin hyvältä että pakkohan tuota on varmaan kokeilla!
Meillä syötiin verilettujen kanssa aina aivan ylikeitettyjä makaroneja (jotka vielä pikkuveljen kanssa haluttiin tilsiä mössöksi) ja kananmunakastiketta (eli valkoinen kastike ja keitettyä kananmunaa seassa). NAMMMM!
Yritin kysellä sitä aitoa ja alkuperäistä reseptiä, mutta se on aina vähän epätoivoista noiden äitien kanssa - kun ovat tottuneet tekemään ruokaa näppituntumalla ilman mitään sen tarkempia ohjeistuksia.
Lisäkevinkit ovat erittäin tervetulleita. Minä en nimittäin hoksannut panna pöytään muuta kuin puolukkahilloa. Valkokastiketta ei ole tullut kyllä maistettua mahdottoman pitkään aikaan. Se oli muistaakseni seiskaluokan kotitaloudessa ihan ensimmäisiä testattuja reseptejä. Pirtelö oli eka (voi taas tätä nostalgian määrää).
Ootteko te tosissanne??! HYI KAMALA ;-D En olekaan muistanut inhokkiruokamaininnoissa sen paremmin verilettuja kuin valkokastikettakaan, kumpikin saavan aikaan kauhunpuistatuksia. Mutta toisen herkku on toisen örkky ja hyvä niin, riittääpähän omia herkkuja ittelle enempi :-P
Ja anteeksi, ei ole tarkoitus pilata kenenkään ruokahalua. Mielelläni pitäisin veriletuista. :-)
Upeaa työtä myös! Historianhavinaa ja nostalgianotkahduksia myös tälle, joka ei mausta piittaa.
Onhan se kieltämättä omituista, että tykkäsin lapsena verestä ja maksasta. Onneksi sentään vastapainoksi myös pizzasta ja spagetista... Mutta kiva, kun kotona kokkailtiin niin monenlaista.
Noista Pippurimyllyn pitämistä makkarakupeista ja lapsuuden ruokamuistoista lisää juttua resepteineen täällä:
Makkarakupit ja niiden historia
Makkarakupit eivät jostain syystä ole onnistuneet kulkeutumaan yhteiseen kotiimme, kun taas toinen samanaikainen(?) Pippurimyllyn lapsuusresepti tuli minullekin tutuksi saman tien: HK:n sinisestä tehty makkarapaistos.
Omia ruokamuistojani olen esitellyt jo joskus aiemmin havaijilaisten voileipien yhteydessä.
Itsetehdyt veriletut on niin ihania! Nam! Meillä oli kotona verilettuja oikeastaan vain silloin, kun oli isän vuoro "kokata". Hän oli töissä OK-lihassa ja hänen työhuoneensa sijaitsi teurastamon yläpuolella (ainakin niin kuvittelin lapsena. Todellisuudessa hänellä ei ollut siinä firmassa mitään tekemistä lihan kanssa) Isäni letut olivat OK:n valmis plättyjä ja aivan siis karseita, pahempia kuin koulussa. Onneksi äiti paistoi oikeita lettuja joskus ja sain kuvan millaisia niiden pitäisi olla, eli herkkuja.
Veriletut, nam! Veripalttu samoin, puolukkasurvosta kyytipojaksi! Valitettavasti vaan parempi/kauniimpi puoliskoni ei voi sietää kumpaakaan, joten vähiin ovat veriset nautinnot jääneet.
Vaan eikös nuo makkarakupit tehty lauantaimakkaratangosta, eikä suinkaan lenkkimakkarasta. Sellainen sentin paksuinen siivu lauantaita, päälle pakastesekavihanneksia ja uuniin tai pannulle käpristymään kupiksi (jos oikein muistan). Saattoi olla, että pakastevihannekset lisättiin vasta valmiiksi paistetun kupin päälle.
Vellipoika: Minulle OK:n veriletut ovat ihan tuntematon juttu, mutta ilmeisesti parempi niin. :)
Ruokamuistoja on kyllä mukava lueskella. Muistelen, että veren ostaminen tuntui pienenäkin aika jännältä (muistan vielä elävästi, missä kohtaa sitä kaupassa myytiin - ja ne pullot päätyivät sitten myöhemmin tyhjennyttyään kauppaleikkeihin).
Kari: Makkarakupeista on näköjään ollut täällä juttua aiemminkin (noloa, kun olin autuaasti unohtanut koko jutun!). Mutta siis joo, monet ovat tosiaan tehneet kuppinsa vähän paksummasta makkarasta. Lenkkimakkarakuppeihin ei kovin paljon täytettä mahdu (että olisiko ne syöty sitten ihan vaan sinapin kanssa).
Samaten tuolla keskustelussa tulee vastaan nauravat nakit! Nekin olivat onnistuneet pyyhkiytymään mielestäni kokonaan.
olipahan hurjan hyvät letut, kiitos reseptistä! meillä lettuja söi koko perhe 5v poikaa lukuunottamatta. teimme sianverestä, jota saimme puolikkaan possun tilattuamme. pyysimme verta siis erikseen. täytyy laittaa tämä postaukseski sivullemmekin, osaksi "projekti possua".
en ollut koskaan -ainakaan muistaakseni- maistanut verilettuja, mutta oli ne jotain ihan muuta kuin kaupan valmiit. koulussa inhosin murupahvin oloisia lettuja.
onnittelut samalla neljä vuotiaalle! josko ensi vuonna osuttaisiin samoihin kekkereihin ;)
Kivaa, nyt teidänkin lapsille (tai ainakin toiselle heistä:) tuli kokemus kotona paistetuista verilätyistä!
Minäkin olen haaveillut jonkinlaisesta puolikasprojektista. En vain osaa päättää eläintä. Kannatan ehkä eniten lammasta, mutta kanssa-asukas ei ole yhtä innoissaan ajatuksesta.
Mutta koitetaan nyt ihmeessä päästä kekkeröimään yhdessä!
me haaveiltiin myös puolikkaasta lampaasta, mutta vihtiläinen tila olikin myynyt määkijänsä pois :(. myös valkeakoskelainen Angus-pihvikassi kiinnostaa. meillä on kummityttö tuolla seudulla ja kylään piipahtaessa voisi korjata myös hiukan lehmää pakkaseen. on jotenkin älyttömän helppoa ottaa pakkasesta lihaa. kauppakassikin on (valheellisesti)halventunut, kun lihat ostetaan kertarysäytyksellä.
olemme olleet niin hurjan tyytyväisiä Karkkilalaisen Säästöpossun luomusikaan, että taatusti tulemme hankkimaan sitä jatkossakin. esimerkiksi kasleri on ihan huippuhyvää!
Pitäisi ottaa täkäläisestä tarjonnasta tarkemmin selvää. Monilla kuuluu olevan pakkasessaan paljon poroa / hirveä, joten nekin kyllä kutkuttaisivat. Mutta mistä voi ostaa hirveä määrissä?
Oijoi, teinpä tänään verilettuja teidän ohjeellanne ja aivan tajuttoman hyviä niistä tulikin! Teini-ikäinen poikakin veti niitä suu messingillä, pyysi jopa lisää puolukkahilloa (vaikka ensin sanoi että en kyllä puolukoita syö :D
En muista että veriletut olisi olleet mikään lemppari itselläni koskaan, tosin ei inhokkikaan. Mutta näissä oli kyllä lemppariruuan ainesta :) Kiitos taas ohjeesta :)
Lähetä kommentti
<< Home