torstaina, tammikuuta 01, 2015

Rapeakuoriset aamusämpylät



Viime vuosi toi mukanaan muutamia hyväksi havaittuja ja vakituiseen käyttöön jääneitä ruokaohjeita, ja joulukuun kunniaksi löysin vielä sellaisen sämpyläohjeen, jonka kanssa ei ahdista nousta paistamaan sämpylöitä aivan aamutuimaankaan.

Ohje on alkujaan peräisin Sikke Sumarin blogista. Minulle siitä hoksautti eräs kaverini, jonka kanssa tuli juttua joulusinapista ja muista sopivista syötävistä lahjoista.

Mutta tässä uusi luottosämpylöideni resepti:

Rapeakuoriset sämpylät

7,5 dl (lämmintä) vettä
puolitoista pussia kuivahiivaa
1,5 rkl suolaa (laitoin vähän vähemmän)
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl kokojyväjauhoja (laitoin kuvassa oleviin sämpylöihin kaurahiutaleita)
n. 9 dl vehnäjauhoja (alkuperäisessä ohjeessa 10 dl, mutta ei kaikkia kerrallaan, koska taikinan pitää jäädä melko löysäksi - laitoin itse sämpyläjauhoja)

Sekoita hiiva ja suola (hieman kädenlämpöistä lämpimämpään) veteen ja lisää jauhot isolla lusikalla sekoittaen.
Peitä taikinakulho leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä ja jätä jääkaappiin yöksi kohoamaan.
Kun olet valmis laittamaan sämpylät uuniin, ota taikinaa kulhosta kahdella isolla lusikalla suoraan leivinpaperilla päällystetylle pellille, huiskauta päälle jauhoja, tee ristiviilto ja paista kuumassa uunissa 230° C n. 30 minuuttia. Älä peitä valmiita sämpylöitä liinalla, jottei niiden rapeus katoaisi.

Reseptibongaus uudelle vuodelle on jo alkanut. Loppiaisen tienoille on vielä juhlia luvassa, joten jos kokeilisi silloin vaikka Peggyn pienen punaisen keittiön suosikkiohjetta Kanaa Igorin tapaan.

7 Comments:

At 1/1/15 18:16, Blogger Jenni said...

Ooo, mullakin on nämä kokeiltavien juttujen listalla... Kiitos muistutuksesta!

Hyvää uutta vuotta! :)

 
At 1/1/15 18:22, Blogger Rosmariini said...

Hyvää uutta vuotta! Josko viimein tänä vuonna oppisin paistamaan myös rapeakuorisia patonkeja.

 
At 2/1/15 08:50, Anonymous Minna Vuo-Cho said...

OI hitsi, näitä pitää kokeilla. Kuulostaa kivalta, kun ei tarvitse nousta aikaisin nostamaan taikinaa jääkaapista...

 
At 2/1/15 10:41, Anonymous Anonyymi said...

Kuinka monta sämpylää tuosta taikinasta tuli? Näyttää todella herkullisilta, tekisi mieli kokeilla, mutta onnistuukohan pelkillä sämpyläjauhoilla?

 
At 2/1/15 11:28, Blogger Rosmariini said...

Minna: Nämä tosiaan sopivat aamu-unisille hyvin, kun taikina vaan lusikoidaan pellille ja paistetaan.

Anonyymi: Sämpylöitä tuli (reilu) pellillinen. Uskon kyllä, että saattaisivat onnistua pelkillä sämpyläjauhoillakin.

 
At 2/1/15 13:08, Blogger Koti Harmi said...

Tuore leipä aamulla saa aamuäreänkin hyvälle tuulelle. Aion kokeilla, mutta en ehkä työaamuna...

 
At 3/1/15 14:38, Blogger Rosmariini said...

Joo, voipa olla, että luotan itsekin työaamuina luottoleipääni eli Meriläisen ruisvartaaseen.

Ja toisaalta tämäkin vapaa-aamu alkoi sellaisella lumenkolauksella ja halkojenkantamisurakalla, että oikein tyytyväisenä söin sen jälkeen jonkun toisen leipomaa ruisleipää. 0:)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails