Chorizolasagne

Minulla oli tarkoituksena tehdä viime viikonloppuna sienilasagnea sekä pihlajanmarjahyytelöä, mutta lopputulos oli hiukan toisenlainen.

Pihlajanmarjoja kävin sentään katselemassa. Marjat vain näyttivät kasvavan yleensä sen verran korkealla, että 164-senttisen minun oli vaikea päästä niihin käsiksi.

Sieneen en saanut edes lähdettyä, kun ehdin sitä ennen napata kaverilta idean chorizolasagnesta. Menin vielä valikoimaan netistä semmoisen reseptin, jossa ei ollut suurin piirtein yhtään lähellä tuotettua ruoka-ainesta mukana. Eikä juuri mitään vihreää!

Chorizo-lasagne

400 g tölkki kirsikkatomaatteja
12 lasagnelevyä (mielellään tuorepastaa, tulee mehukkaampaa)
200 g chorizoa, kuoret poistettuna ja kuutioituna
10 salvianlehteä
250 g mascarponea
150 g taleggio-juustoa kuutioituna
1 rkl raastettua parmesaania
suolaa, mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 C:hen. Siivilöi tölkkitomaatit kulhon päällä niin, että saat talteen myös niistä valuvan mehun. Lusikoi hieman tomaattimehua uunivuoan pohjalle ja peitä pohja sitten kerroksella lasagnelevyjä.
Ripottele päälle puolet chorizosta ja kirsikkatomaateista sekä hieman tomaattimehua ja muutama salvianlehti.
Lusikoi sitten pinnalle neljäsosa mascarponesta ja niinikään neljäsosa taleggio-juustosta. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Asettele päälle toinen kerros lasagnelevyjä ja niille sama täytekerros toistamiseen: loput chorizot ja kirsikkatomaatit, tomaattimehua, salviaa, mascarponea, taleggiota, suolaa ja pippuria. Päällystä jälleen lasagnelevyillä.
Levitä päälle loput mascarponesta ja taleggiosta sekä parmesaaniraaste.
Laita vuoka uuniin suht' korkealle ja paista n. 30 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja kupliva. Vuoka kannattaa ehkä kääntää kertaalleen paistoajan puolivälissä, jos uuni on lämmöltään kovin epätasainen.
Anna vetäytyä vähintään vartin verran ennen tarjoilemista.

Mielelläänhän sitä vaalisi itsestään kuvaa jonkinlaisena lähiruokahengettärenä, mutta niin vaan myin periaatteeni, kun näköpiirissä oli herkullinen hetki lasagnevuoan äärellä. Jotenkin ajatus mascarponen ja chorizon yhdistämisestä oli vaan liian kutkuttava.

Herkullista se olikin, ja tätä tekisi mieli tehdä joskus toistekin. Ehkä kuitenkin sitä ennen niitä pihlajanmarjoja.