sunnuntaina, syyskuuta 02, 2012

Marthan mustikkamuffinssit

Nyt ne viimein onnistuivat! Mustikkamuffinssit nimittäin. Yleensä saan taikinan aina sotkettua siniseksi, mutta tällä kertaa kaikki meni niin kuin Strömsössä.

Ja muuten melkoisen hyvää tulee tuoreista mustikoista:
Mustikkamuffinssit (Martha Stewartin tapaan)

vajaa 5 dl mustikoita
4,8 dl jauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
110 g huoneenlämpöistä voita (n. 8 rkl)
2,4 dl sokeria (tai vähän vähemmän?)
2 munaa
2 tl vaniljauutetta
1,2 dl maitoa

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Asettele muffinssivuoat pellille odottamaan.
Sekoita kulhossa jauho, leivinjauhe ja suola.
Sekoita pari lusikallista jauheseosta mustikoihin ja jätä sivuun odottamaan.
Sekoita sokeri ja voi kuohkeaksi tehosekoittimella tai muulla vastaavalla keittiöhärvelillä, ohjeen mukaan tähän pitäisi mennä noin kolme minuuttia.
Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita hyvin. Lisää vaniljauute.
Säädä tehosekoitin pienimmälle mahdolliselle nopeudelle ja sekoita joukkoon taikina niin, että ainekset ovat juuri ja juuri sekaisin (muffinssitaikinaa ei saa sekoittaa liian pitkään). Lisää maito samalla periaatteella (ei liikaa sekoitusta) ja sitten vielä mustikat varovasti puisella lusikalla tai lastalla käännellen. Taikinan on tarkoitus olla melko paksua.
Jaa taikina vuokiin ja paista 25–30 minuutin ajan. Kypsyyden voi tarkistaa hammastikulla.
Anna jäähtyä hetken aikaa ja tarjoile.

Erehdyin käymään David Lebovitzin blogissa ihmettelemässä suklaakakkua, mantelikakkua ja yksittäisiin laseihin annosteltua tiramisua.

Ylitse muiden taitaa mennä kuitenkin French Apple Cake.

3 Comments:

At 2/9/12 19:04, Blogger Riikka said...

Iski kauhea makeanhimo ja nyt muffinit kypsyvät uunissa! Toivottavasti ovat hyviä! :)

 
At 2/9/12 19:09, Blogger Rosmariini said...

Makeanhimo talttuu kyllä. :) Hoksasin, että sokerin määrä on näissä muffinsseissa jenkkityyliin melko runsas, että sitä voisin ehkä vähentää seuraavalla leipomiskerralla. Onneksi mustikoiden maku pysyi silti pääosassa.

 
At 17/9/12 17:28, Blogger Rapu Rapula said...

Ihanaa! Täytyy kokeilla reseptiä :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails