Ei siellä mitään makkaraa tai munkkia näkynyt

Piipahdimme syyslomalla muutaman päivän verran Berliinissä, josta on tullut viime vuosina vaikka kuinka monen tuttavamme suosikkikaupunki. Eikä se hullumpi ollutkaan.

Tunnelma oli enimmäkseen mukavan mutkaton ja rento, ja sama meininki näkyy myös kaupungin suosituimmissa ruoka-annoksissa. Pikaruoka on Berliinissä dönerkebapia ja currywurstia. Döner on Saksaan muuttaneiden turkkilaisten lahja maailman pikaruokailevalle kansalle.

Minä pidin Berliinin kebapissa ennen kaikkea pitaleivän jämäkkyydestä. Paahdettu leipä + sopivan paksu kuori = syöminen onnistui ihan käsipelillä. Kebaplihaa ei ollut Berliinissä myöskään haudattu chilikastikkeeseen, mikä oli myös oikein mukava yllätys.

Toinen kuvan pitoista on kuvattu Alexanderplatzilla ja toinen on puolestaan kanakebap kuuluisassa Mustafassa, jossa hallittiin myös kasvisten käyttö pitaleivän täytteenä.



Currywurstia aion opetella valmistamaan itsekin, jos vaan löytäisin ruokalajiin tarpeeksi lihaisia makkaroita. Wurstien päälle tarvitaan tomaattista kastiketta sekä curryjauhetta, josta sivumennen sanottuna en ole ikinä liiemmin välittänyt. Mutta jostain syystä se maistui makkaran ja tomaattisoosin yhteydessä yllättävän hyvältä.



Berliinin saa kiitosta myös erinomaisista aamiaisista, joiden tarjoilu ei todellakaan lopu aamukymmeneen. Onneksi olimme kaukaa viisaasti varanneet hotellihuoneemme aamiaisettomana, ja kyllä kannatti. Valmiiksi kasattuja aamiaistarjottimia voin muistella kaikkina niinä arkisina pakkasaamuina, kun elämä maistuu taas kaurapuurolta.

Kuvien brunssipaikat olivat Cafe Fleury (Weinbergsweg 20, U Rosenthaler) ja hauskalla, kahviloita pursuavalla Friedrichshainin alueella sijainnut Intimes (Boxhagener Str. 107, U Frankfurter Tor tai Samariterstraße).

Kahvila-elokuvateatteri Intimesin jälkimmäisessä osassa näytti pyörivän uusi Kaurismäki-elokuva, eli noilla kulmin ymmärrettiin selvästikin hyvän päälle.

Myös myöhäinen aamiainen oli erittäin runsas ja maukas.



Berliinistä löytyy ruokapaikkoja moneen makuun, ja esimerkiksi vegeruokaa tuntui olevan tarjolla tavallista paremmin. Me olimme varanneet pöydän unsicht-Bariin, jossa asiakkaat ruokailevat pilkkopimeässä. Olin pitänyt ajatusta aina aiemmin liiallisena erikoisuuden tavoitteluna, mutta päätin siitä huolimatta antaa paikalle mahdollisuuden.

En tiedä, olisiko kannattanut, sillä paikan ruoka oli hinta-laatusuhteeltaan harvinaisen kehnoa. Alkupalasalaatti oli tylsä ja ponneton, etenkin siihen nähden, että Berliini osoitti joissakin muissa paikoissa olevansa herkullisten luomukasvisten luvattu maa.

Pääruoka oli hyvin laitosruokamaista ja maistui tuiki tavalliselta lihalta ja ruskealta kastikkeelta. Perinteistä saksalaista ruokaa. Jälkiruoka oli vähän parempaa, mutta ei edelleenkään herättänyt hurraa-huutoja. Pimeässä istuskelu tuntui pitemmän päälle idioottimaiselta, ja olin helpottunut, kun tarjoilija tuli tiedustelemaan, haluaisimmeko jo lähteä (etenkin, kun lähistöllä oli pari hakematonta geokätköä).

Mutta mene ja tiedä. Voihan olla, että annosten maistumattomuuden syy oli minussa itsessäni. Ehkä annosten ulkonäkö on yleensä se, joka saa ruuan maistumaan? Muuten kaikki sujui hyvin. En panikoinut pimeydessä (ja esimerkiksi virittänyt laukussani olevaa otsalamppua päähäni palamaan) enkä koheltanut muutenkaan. Muutamassa muussa pöydässä rikottiin juomalaseja, mutta ehkä kahden hengen pöydässä oli helpompi asetella lasinsa oikeaan paikkaan.

Vanhan DDR:n puolella oli muutamia melko näyttäviä esimerkkejä valtaviin kerrostalolähiöihin perustuneesta asuntopolitiikasta. Osasta asukkaat olivat jo muuttaneet pois ja talot palvelivat nyt katutaiteen alustana. Olisipa kiva tietää, millainen huimapää nuo ylimmät graffitit on onnistunut tuhauttamaan.

Suomesta on Berliiniin lyhyt matka, ja Suomi olikin Berliinissä monessa paikassa läsnä. Retkeilykaupan tuotemerkeissä (Napapijri ja Kaikkialla), elokuvissa, Karoliina Kantelisen tulevassa esiintymisessä, Friedrichstraßen varrella sijaitsevassa näyttävässä Iittalan putiikissa.

...ja oululaislähtöisen Sauli Kemppaisen luomissa ravintola-annoksissa. Kyseinen Kemppainen on saanut Michelin-tähden tarjoilemalla saksalaisille suomalaista tervaa ja marjoja. Minulla jäi hänen ravintolastaan (Die Quadriga) mieleen ennen kaikkea esijälkiruoka nimeltään White Russian, jonkatyyppinen juoma tunnettiin oululaisissa baareissa opiskeluaikanani nimeltä huopatossu. Veikkaan, että tämänkertaiseen tossuun oli saatettu tarvita nestetyppeä.

Ruokaturistille pakollinen käyntikohde on tietenkin KaDeWen ruokakerros, jossa ruokaa pääsee myös syömään (maksua vastaan) loputtomiin jatkuvilla ruokatiskeillä. Mieleni olisi tehnyt kovasti bouillabaissea, mutta päädyimme sitten muutamaan irlantilaiseen osteriin. Eivät ne edelleenkään meikäläiselle oikein maistu, mutta tulipa taas kokeiltua.

Berliinissä on kuulemma tällä hetkellä pop syödä aasialaista ruokaa. Me piipahdimme yhtenä iltana korealaisessa Kimchi Princessissä, jossa ruokaa valmistetaan pöytägrilleillä. Minä en tosin valmistanut, kun päätin testata korealaista pyttipannua nimeltään bibimbap. Olihan se herkullista, jos kohta osittain ihan mahdottoman tulista. Taisin saada opetuksen niistä kerroista, kun olen pilkkonut pahaa aavistamattomien läheisteni ruokaan ihan liikaa chiliä.

Kimchi Princessin lähellä oli muuten leppoisa baari (Bierkombinat Kreuzberg), jossa pääsi maistamaan paikallisten pienpanimoiden oluita. Minä olin vaan bibimbapista niin ähkyssä, etten jaksanut maistella juuri mitään.

Berliinin museoanti olisi ollut kokonaisuudessaan ihan mahdottoman houkutteleva (olen vuosia haaveillut pääseväni esimerkiksi Berliinin egyptiläiseen museoon). Me kävimme ainoastaan DDR-museossa, joka oli sitten sitäkin kiinnostavampi. Onhan DDR näkynyt meidän lapsuudessamme ainakin Nukkumattina, jos ei muuten.







Museossa tavaroita pääsi ihan oikeasti koskettelemaan. Esillä olleeseen Wartburgiin (ja varakkaamman väen Volvoon) sai mennä sisälle, keittiössä sai kurkkia laatikoihin jne. Lankapuhelinkin alkaa olla jo aika eksoottinen kapine C-kasetista puhumattakaan. Museokaupassa myytiin ostalgian hengessä DDR-keittokirjoja.