perjantaina, huhtikuuta 01, 2011

Suklaamousse

Aprillipäivää kaikille! Päätin pitää perjantai-iltapäivän kunniaksi pari tuntia vapaata. Tämä on nimittäin ollut niitä viikkoja, jolloin kaikki työt ja velvollisuudet valahtavat niskaan yhdellä kertaa. Ruokaa olen kyllä laittanut (koska ihmisen on onneksi pakko syödä), mutta bloggaamaan en ole ehtinyt ollenkaan.

Me saimme viikko sitten perjantaina vieraaksemme pariskunnan, jonka kanssa viihdymme ihan uskomattoman hyvin. Tarjosimme heille tietenkin syötävää, ja jälkiruokareseptiksi päätin valikoida yhden chilireseptikilpailun monista suklaaresepteistä. Suklaamousse vaikutti ohjeista kaikkein näppärimmältä ja tilanteeseen sopivimmalta, joten sen sitten vispailin kiireessä kokoon.

En ole suklaaruokien asiantuntija missään suhteessa, mutta veikkaan, ettei oman tuotokseni rakenne ollut paras mahdollinen. Kaikenlaiset mousset kai tapaavat olla yleensä hiukan kuohkeampia. Mutta maku sai siitä huolimatta osakseen runsaasti kehuja. Chilin potku oli kuulemma juuri sopiva, ja kokonaisuus maistui mukavan minttuiselta. Kookoksen maku oli hiukan muuttunut matkan varrella.

Itse kehittelemänsä mousse-ohjeen lähetti meille mainion Sapuskalle-blogin Aron Koominen:
Chili-kookos-suklaamousse

50 g suolatonta voita
4 pientä kuivattua chiliä
150 g tummaa suklaata
4 rkl kookosmaitoa
3 kananmunan keltuaista
2 1/2 dl kuohukermaa (laitoin itse vain 2 desiä)

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon kevyesti rikotut chilit. Anna jäähtyä ja levätä jääkaapissa vähintään 24 tuntia. Tämän vaiheen tarkoituksena on imeyttää rasvaan chilin aromit ja siirtää ne sitä kautta lopputulokseen. Chilin tulisuus siirtyy myös hyvin, koska tulisuuden aiheuttaja, kapsaisiini, on rasvaliukoista.
Sulata chilivoi ja siivilöi chilit pois. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Jos olet epävarma tulisuuden suhteen, lisää aluksi neljäsosa sulatetusta chilivoista suklaan joukkoon ja tarkista maistamalla, pitääkö tulisuutta lisätä. Lisää joukkoon kookosmaito. Jos olet arka kookoksen maulle, lisää kookosta vähän kerrassaan ja maistele välissä. Sekoita nuolijalla joukkoon munankeltuaiset. Jatka sekoittamista, kunnes seos on tasainen ja kiiltävä.
Vaahdota kerma. Sekoita ensin kolmasosa kermavaahdosta suklaaseokseen ja kaada sitten suklaaseos lopun kermavaahdon joukkoon. Sekoita varovasti. Kaada tarjoiluastioihin ja anna levätä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

Suklaakokkailu oli muuten kerrassaan mainio kokemus. Vesihauteessa sulavan suklaan katselu on jotenkin ihan mahdottoman terapeuttista. Ja sitten kun se sulaessaan muuttui niin kiiltäväksi ja kauniiksi. (Tuosta tulikin mieleeni, että opettelin suklaamoussen tekoa näköjään jo viisi vuotta aikaisemmin: silloin tuloksena oli ensimmäisillä harjoittelukerroilla ruskeaa ryynipuuroa.)

Jos jollakulla on vinkkejä tuohon kuohkeuteen, niin kuulisin mielelläni. Tutut saavat puolestaan halutessaan ilmoittautua koemaistelijoiksi seuraaviin chilikokkauksiin. Ajattelin nimittäin testailla lähipäivinä vielä muutamia chilireseptejä, mutta palaan palkintojen jakoon viimeistään huhtikuun puolenvälin paikkeilla. Kiitokset kaikille ohjeita lähettäneille!

11 Comments:

At 1/4/11 16:09, Anonymous Emilia said...

Heissan, jäin pohtimaan tuota suolatonta voita. En ole itse semmoiseen koskaan törmännyt muualla kuin resepteissä. Minkälaisessa pakkauksessa sitä myydään, löytyykö ihan peruskaupoista ja onko kalliimpaa kuin normivoi?

 
At 1/4/11 16:38, Blogger Rosmariini said...

Sitä myydään samanlaisessa puolen kilon pakkauksessa kuin tavallista voita, eli jos meinaa ostaa suolatonta, pitää tihrustaa pakkauksia vähän tavallista tarkemmin. Luulisin, että kaikissa vähänkin isommissa kaupoissa sitä olisi saatavissa.

Miksiköhän suolaton voi muuten on ruokaohjeissa niin yleinen?

 
At 1/4/11 16:49, Blogger Pekka said...

Makeisiin juttuihin se on mainio, jos suolan makua ei ruokaan haluta, ja toisaalta vaikka halutaankin, niin suolan määrää voi kontrolloida paljon tarkemmin.

Miinuksina säilyvyy huonommin ja maksaa jonnin verran enemmän.

 
At 1/4/11 18:40, Blogger Uusano said...

Valion suolaton voi myydään vihreässä kääreessä. Käytän sitä pelkästään meillä, hyvä leivontaan ja ruoanlaittoon ja teen siitä myös oliiviöljyn kanssa leipälevitteen.

 
At 1/4/11 18:58, Blogger Rosmariini said...

En ole ikinä hoksannut, että niissä paketeissa on värit! :D Mutta joo, suolatonta voita on meilläkin parhaillaan jääkaapissa (kävin tarkistamassa).

Voimakassuolaistakin voita on näköjään olemassa. Mihinköhän sitä sitten taas tarvitaan.

 
At 2/4/11 13:02, Blogger Virpi said...

Ooh, nää chilireseptit näyttää ihanilta ja moussetkin kelvollisilta, kuohkeuden mahdollinen puute ei ainakaan kuvasta välity :)

Uskaltaiskohan itsekin joskus testata tuollaista chilistä versiota.

 
At 3/4/11 21:52, Blogger Ketturouva said...

Hyvä saavutus sentään että olet laittanut ruokaa - itselläni meni pari viimeisintä viikkoa pääasiassa ulkoruokinnassa ja - tunnustan - hätätilassa eineksillä. Kotona kävin vain nukkumassa...

 
At 3/4/11 22:55, Blogger Rosmariini said...

Virpi: Chilien kanssa pitää näköjään tulla vähän tutuksi, että tietää, kuinka paljon niitä voi mihinkin ruokaan laittaa. Tätäkin pystyivät (kaikeksi onneksi) syömään myös vähän miedompien makujen ystävät.

Ketturouva: Meillä oli kaikesta päätellen vähän samantyyppinen rutistus nyt tässä viime viikkojen aikana.

Minä kyllä laitoin ruokaa, mutta jätin sitten fiksusti astiat pari kertaa pesemättä. Voin kertoa, että on moninkertainen vaiva yrittää hinkata niitä puhtaaksi siinä vaiheessa, kun on taas paremmin aikaa.

 
At 4/4/11 20:53, Blogger Anni said...

Suolatonta voita käytetään siksi että vanhastaan se oli tuoreempaa kuin suolattu, koska pilaantuikin nopeammin. Suolatonta voita käytetään myös koska ilmeisesti se on tosi tosi yleistä ainakin nyt Ranskassa eikä kukaan ole tullut ajatelleeksi Suomessa että suolaistakin voisi käyttää. Suolaton on yleensä kallista, eikä tuo tuoreusjuttu nykyään ole kovin merkittävä. Itse käytän suolallista. (Huh, kuulostanpas kaikkitievältä.)

 
At 7/4/11 14:03, Anonymous Anonyymi said...

Chili ja suklaa ne yhteen soppii, ja onneksi löysin tämän ohjeen, jota kyllä meijän huushollissakin kokeillaan joku kaunis päivä.
Itse tykkään esim. kaakaojuomasta, jonka teen maito-vesiseokseen, kuumennan sen ja sekoitan siihen tummaa suklaata, niin paljon, kuin vaan hyvältä tuntuu. Maustan chilijauheella (tai rouheella, jonka voi halutessaan siivilöidä pois). Ripaus tummaa sokeria ja NAM! Varsinkin talvi-iltojen tai keväisten, syksyisten viileiden iltojen lämmittävä herkkujuoma on valmis. Onpa joskus tullut (varsinkin glögikautena) hulauteltua juoman joukkoon konjakkia, brandyä tai rommia. Ja toimii. Terv. Sanni.

 
At 14/4/13 21:27, Blogger Marrasilta said...

Jos tulos on jääkaapin jälkeen yhtä uskomattoman makuinen kuin kuumaa chilisuklaata maistaessa, lähden Ouluun henkilökohtaisesti kiittämään! :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails