maanantaina, huhtikuuta 04, 2011

Chili-appelsiinimarmeladi

Vatsasekaisin Kilinkolin -blogin Riikka oli keksinyt laittaa chiliä appelsiinimarmeladiin, jota itsekin innostuin keittämään eilen aamukahvin kaveriksi. Ohjeistukseen kuuluivat myös englantilaistyyppiset teeleivät eli skonssit.

Kaikenlaisten hillojen keittäminen on kyllä ällistyttävän helppoa puuhaa. Appelsiinien kanssa oli tavallista enemmän näpertämistä, mutta kätevästi tämä valmistui siitä huolimatta:
Skonssit ja chili-appelsiinimarmeladi

16 pientä skonssia

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 
ripaus suolaa
ripaus sokeria
50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl maustamatonta jugurttia tai piimää
voiteluun kananmunaa tai maitotilkka

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi voi sekaan. Lisää jugurtti  tai  piimä  joukkoon  ja  sekoita  nopeasti, mutta  älä  vaivaa  taikinaa.  Kumoa  taikina kevyesti jauhotetulle  alustalle.  Taputtele  tai  kaulitse  taikinaa,  mutta  jätä  se  noin  4  sentin paksuiseksi. Ota pyöreällä    muotilla  (halkaisija  n.  5  cm)  taikinapalloja  leivinpaperin  päälle. 
Voitele  munalla  tai  maidolla  ja  paista  200-asteisessa  uunissa  noin  15  minuuttia.  Nauti  skonssit lämpiminä tuorejuuston, appelsiini-chilimarmeladin ja maukkaan haudutetun teen kera.

Marmeladi

6 appelsiinia (n.1,5 kg) 
2 limeä 
n. 6 sentin pätkä punaista chiliä 
½ kg hillosokeria

Pese appelsiinit ja limetit huolellisesti lämpimällä vedellä. Kuori kuorimaveitsellä muutaman appelsiinin oranssi kuorikerros. Silppua kuori pieneksi silpuksi. Raasta limeteistä vihreä kuoriosa. Poista appelsiineista siemenet sekä valkoiset osat mahdollisimman huolellisesti. Kärsivällisyyden salliessa voit poistaa myös välikalvot tai fileoida pelkän hedelmälihan. Fileoi hedelmäliha myös limeteistä (tai vaihtoehtoisesti purista limettimehu) appelsiinien sekaan kattilaan. Hienonna chili ja lisää se kattilaan hedelmien sekaan. Hienonna hedelmät sauvasekoittimella. Joukkoon saa jäädä kuorisattumia tai osan kuorisilpusta voit lisätä vasta soseuttamisen jälkeen. Lisää hillosokeri ja keitä seosta 10-15 minuuttia. Purkita kuumiin purkkeihin. Mikäli marmeladia ei ole tarkoitus  säilöä pitkiä aikoja, riittänee pienempikin sokerimäärä.
Chilimarmeladi sopii mainiosti myös paahtoleivän tai korppujen päälle vaikkapa kahvikupposen kyytipojaksi. 
--
VINKKI: Appelsiinimarmeladipurkki on kiva tuliainen ja purkin voi koristella vaikkapa kuivatuilla  appelsiini- tai limesiivuilla. Leikkaa hedelmät mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja kuivata niitä hedelmäkuivurissa tai uunissa ritilän päällä alhaisessa lämpötilassa (n. 50 asteessa) välillä käännellen yhteensä viitisen tuntia tai kunnes siivut ovat täysin kuivia. Pidä uuninluukkua hieman auki, jotta kosteus pääsee haihtumaan.

Kuten kuvasta näkyy, en käyttänyt leipomisessa kaulinta tai muottia vaan painelin taikinaa pikkuisen ja irrottelin siitä sitten sormin sopivankokoisia pyörylöitä.

Hillo onnistui hyvin. Ei tullut liian tulista, vaikka pilkoin sekaan pikkuisen Habaneroa.
(Kuvaajakin palasi taas reissultaan.)

12 Comments:

At 4/4/11 13:14, Blogger Jael said...

Kiva hillo,ja chili sopiikin kivasti appelsiinin kaveriksi.Hillojen keittäminen on tosiaankin helppoa ja kivaa hommaa.Olin just eräässä paikassa,missä joku oli laittanut myyntiin 25 erilaista valmistamaansa hilloa!

 
At 4/4/11 13:21, Blogger Rosmariini said...

Minäkin etsiskelin vähän aikaa sitten uusia hilloreseptejä netistä.

Kaikkein hullunkurisin oli ehkä pekonihillo.

Sitä ei Suomessa liene kovin paljon laadittu. Ainakaan nettiin asti:

"Hakusi - pekonihillo - ei vastaa yhtään sivua.
Ehdotuksia:
Varmista, että kaikki sanat on kirjoitettu oikein.
Kokeile eri hakusanoja.
Kokeile yleisempiä hakusanoja.
Tarkoititko: perunahillo."

 
At 4/4/11 15:46, Anonymous Anonyymi said...

Jotain muuta kun chiliä jo? :)

 
At 4/4/11 15:51, Blogger Rosmariini said...

Seuraavaan postaukseen ei (muistaakseni...) sisälly chiliä.

Lisää hillolöytöjä: sitruunahillo ja banaanihillo.

Sekä tietenkin tomaattihillo.

 
At 4/4/11 15:54, Blogger Rosmariini said...

(Banaanihillosta voi tulla vähän äkkimakea, joten siihen kannattaisi laittaa sekaan ehkä jotain vähän kirpeämpää. Raparperia, karviaista tai muita marjoja.

Olisiko siinä käyttötarkoitusta pakasteessa oleville karviaisille...)

 
At 4/4/11 22:04, Anonymous Anonyymi said...

Kuullostaa hyvältä chilin lisäys appelsiinihilloon. Pitää muistaa kokeilla kunhan taas saa satoa chilipuskista siis toivottavasti ensi kesäni. Blogissani on sinulle tunnuntus.

 
At 4/4/11 23:38, Blogger Rosmariini said...

Loistava ja inspiroiva, klup.

Kiitos tunnustuksesta! Olen ihan ällistynyt ja otettu. Mukava päätös päivälle. :)

 
At 8/4/11 19:36, Blogger Krike said...

Mahtava marmeladi-idea, täytyy kokeilla!

 
At 27/4/11 16:17, Anonymous LiisaMaalla said...

Tämä hillo pääsi testiin viime viikon sadepäivänä mökillä. Ensimmäiset makuelämykset olivat hiukan hämmentyneitä, mutta hillo sai vilpittömän hyväksynnän perheen hillofriikiltä. Toimi myös hyvin pääsiäisenä prässätyn lampaan kastikkeessa.

 
At 3/8/11 13:49, Anonymous Anonyymi said...

Nyt löytyy googlaamalla ainakin yksi pekonihilloresepti suomeksikin :)

 
At 3/6/12 20:50, Anonymous Anonyymi said...

Löysäksi jäi appelsiinihillo, tuli vähä liikaa chiliäkin laitettua. Toimiskohan kanan marinadina kun on hillosokeria tai jossain leivässä?

 
At 9/6/12 15:26, Blogger Rosmariini said...

Tuo marinointi-idea kuulostaa hauskalta!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails