”Voinko lukea mukaan ottamiani kirjoja?”

En ole aikoihin noukkinut lukemistani kirjoista ruokasitaatteja, vaikka kieltämättä kirjojen sapuskaa käsitteleviin kohtiin on tullut kiinnitettyä huomiota ihan entiseen malliin. Suurin osa luetuista kirjoista on tietenkin palautunut kirjastoon, mutta jos nyt tekisi käsillä olevista opuksista pari poimintoa, ihan vaikka vaan vanhojen aikojen muistoksi. Nyt uutuutena juomasitaatti!

Pidän jostain syystä yleensä enemmän naisten kuin miesten kirjoittamista kirjoista, mutta Miika Nousiaisen kirjoitustapa on kerrassaan mainio. Tässä Maaninkavaarasta (2009) lainatussa sitaatissa ollaan baaritiskillä:

”Miehet on ajettu tänne miettimään omaa hämmennystään. Miesten tajuntaan vyörytettiin uuden maailman kynnyksellä liikaa uusia asioita liian nopeasti. Edamin ja emmentalin rinnalle tuli vuohenjuustoa ja ties mitä uutta vaimon rakastamaa maitovalmistetta. Joka suunnasta uusia makuja ja värejä. Kesähousut eivät olleet enää vaaleanruskeat vaan beiget. Eikä edes beiget, kun se beigekin piti sanoa jotenkin eri tavalla, beessi. Piti osata lausua se oikein, ettei vaimon tarvitse Seppälässä hävetä.”

Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomea (2003) minulle suositteli aikoinaan eräs eteläsuomalainen ruokabloggaaja. Riemastus oli suuri, kun huomasin kirjan tapahtumien sijoittuvan ihan omille kotinurkillemme. Tässä lainassa puhutaan siitä, kuinka suomalainen kapinoi ainoastaan juomalla:

”Suomalainen inhoaa Veli Huilu ja Veli Viulu -tyyppisiä höppänöitä, jotka rakentavat risumajan, joka ei kestä talven tuiskua eikä Ison Pahan Suden puhallusta. Suomalainen on mieluummin Veli Ponteva, joka rakentaa harmaista tiilistä ruman, mutta kestävän talon ja linnoittautuu sinne. Lopulta tylsyys alkaa käydä sen hermoille ja se vetää kännit, haistattaa vitut kaikelle ja kusee oman tiilitalonsa nurkalle. Aamulla krapulassa se katuu ja käy siivoamassa aiheuttamansa sotkun.”

Myös Hannu Väisäsen Toiset kengät (2007) sijoittuu tänne kotitanhuville, tosin tässäkin kirjassa päähenkilön haaveena on päästä jossain vaiheessa Oulusta vähän väljemmille vesille. Tässä kiivetään Tiedon portaita (nro 1):

”–Katsotaanpas, sanoi isä ja tempasi kirjan auki jostakin keskivaiheilta. – Tässä on esimerkiksi aiheena mausteet... ja ollaan sopivasti ruokapöydässä, että sattuikin... Ennen uusia säilömis- ja varastointimenetelmiä mausteet olivat ruokien kannalta välttämättömiä... Hyvä kirja, sen näkee heti... Suola... Salzburg, sen nimi johtuu suolasta... tuotakaan ette tienneet... ja aika yllättävää se onkin... Tuossa on kuva munkeista syömässä sillejä... oli arvokas harvinaisuus Välimeren maissa... Savustusta on käytetty usein suolaamisen ja kuivaamisen ohella tai niiden lisänä... Turskaan verrattuna sillin liha... miten niin sillin liha... no kai kalallakin on lihansa... siis... sillin liha on huomattavasti rasvaisempaa, ja niinpä pelkkä ilmakuivatus... no, saatte kohta katsella itseksenne.”

Afganistaniin sijoittuva Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa (2009) tuli kirjakaupoissa koko ajan vastaan, joten pakkohan se oli viimein lukea. Ja erinomainen kirja se olikin:

”Hän pani kolme kupillista linssejä likoamaan astiaan, löysi veitsen ja pilkkoi pari perunaa ja muutaman porkkanan ja jätti nekin veteen. Hän etsi jauhoja, löysi pussin kaapin perältä likaisten maustepurkkien takaa, ja teki taikinan jota ryhtyi vaivaamaan nanan neuvomalla tavalla: hän työnsi sitä kämmenillään, taittoi ulkosyrjän, käänsi taikinan ja aloitti kaiken alusta. Siroteltuaan taikinalle jauhoja hän kääri sen kosteaan kankaaseen, puki ylleen hijabin ja lähti etsimään yhteistä tandooria.”

Juha Vakkurin Afrikan poikki (2009) oli ihan must tällaiselle aloittelevalle Afrikka-fanille:

”Pysähdymme syömään. Välipalan myyjät tungeksivat auton ympärillä: banaaneja appelsiineja, omenoita, kola- ja maapähkinöitä, sokeriruo’on pätkiä pureskeltavaksi sekä palan painikkeeksi limonadia ja vettä, joka on jäädytetty pieniin muovipusseihin. Etäämmällä on lihan grillaajia, jotka asettavat aterian pienelle voimapaperipalaselle. Ostan pähkinöitä ja banaaneja.”

Samalla aukeamalla päästään Tambacoundaan (itäisessä Senegalissa):

”Löydän ravintolan, mutta en saa olutta, jota kurkkuni kiihkeästi kaipaa. Ravintolan omistaja on muslimi ja hänellä on vain sucreries, eli limonadeja. Hän murehtii palvelun puutteellisuutta ja löytää äkkiä ratkaisun: hän lähettää poikansa ostamaan olutta lähellä olevasta kaupasta. Itse hän ryhtyy valmistamaan minulle kana-riisi-ateriaa. Se on pitkän ruokalistan ainoa saatavilla oleva ruokalaji. Tehtyäni tilauksen muistan, että lintuinfluenssaa on ilmoitettu olevan myös näillä seuduilla.”

Olli Tammilehdon kirjassa Rahdin rikokset (2009) kiinnitetään huomiota myös siihen, kuinka ongelmallista on raahata ruokaa tuhansia kilometrejä:

”Samalla tavalla pitkät kuljetusmatkat johtavat siihen, että sekä ruuan valmistuksen että sen nautinnan seurauksena syntyvät jätteet ovat väärässä paikassa. Valmistusjätteet olisivat mitä parhainta eläinten rehua ja lannasta voisi kompostoida erinomaista lannoitetta. Luonnonmukaista ravinnekiertoa ei voida toteuttaa, kun pellot ja kotieläimet ovat satojen ja jopa tuhansien kilometrien päässä. Ekologisesti ajatellen käymäläjätteetkin kuuluisivat ruokaa tuottaneille pelloille ja kasvimaille.”

Käytännössä siis köyhempien maiden maaperän ravinteet kulkeutuvat nykymenolla rikkaiden maiden kaatopaikoille. (Kuvassa aiheeseen liittyen afrikkalaisia ruokabanaaneja, joista laitoin ruokaa ennen joulua.)

Ruokakirjojakin täällä on tietenkin luettu. Kreetalainen ruoka kiinnostaa meikäläistä monestakin syystä, minkä takia etsin käsiini kirjan nimeltään Viisaan syömisen lähteillä: Kreetalaisen keittiön salaisuudet (2007). Kirja houkuttelee etsimään entistä enemmän villivihanneksia (kunhan nuo lumet nyt joskus sulaisivat), panostamaan tosissaan täysjyväviljan, ohran ja runsaampien kasvisten käyttöön sekä uudistamaan vanhan rakkauteni kreikkalaisen jogurtin ja hunajan yhdistelmään.

Myös tomaattia on kirjassa ylistetty: ei kuulemma haittaa, vaikka tomaattia syö kuumennetussa muodossa vaikka joka päivä (niin kerta). Kasvihuonetomaatit eivät sen sijaan saa ylistystä: niissä kun ei ole välttämättä edes lykopeenia ollenkaan! Valitettavasti hyvästä ruokavaliostaan vanhastaan tunnettujen kreetalaisten saari ei ole enää sapuskallisessa mielessä ihan puhdas lintukoto:

”Tämän päivän ehkä suurin syömisongelma on yksilökeskeinen syöminen; syödään koska vain, mitä vain ja kuinka paljon vain. Ja useimmiten yksin. Turhan moni korvaa nykyisin varsinaiset ateriat välipaloilla. Tällainen kulttuuri on leviämässä Kreetallekin. Kesäaikaan matkailukeskuksissa elämä on niin pirstaleista ja stressaavaa, että sikäläisetkin jo turvautuvat kesäkauppojen vaihtoehtoihin, joille he vielä joitakin vuosia sitten nyrpistivät nenäänsä nimittäen niitä turistiruoaksi.
Elämäntapoja puntaroidessa meiltä unohtuu usein, että se miten syödään on yhtä tärkeää kuin mitä syödään. Jokaisessa perheessä on oma ruokakulttuurinsa, joka heijastelee Suomessa vallitsevaa ruoka- ja tapakulttuuria. Ruokamainosten kautta meille iskostetaan mielikuva kiireestä: nopea mikrokeitto, pikapuuro, valmiseinesateria! Mainosten piiloviesti on, että ruoanvalmistukseen käytetty aika on ajantuhlausta.”