torstaina, tammikuuta 10, 2008

Kikherneiset crostinit

Olisi aika mukava opetella tekemään leivän päällysteeksi enemmän kaikenlaisia luovia kasvistahnoja. Semmoisia kuin vaikka Pistaasin porkkanalevite tai Miinan oliivitahna. Olisi meinaan pikkuisen vaihtelua sille kalkkunansiivu-tomaatti -yhdistelmälle, jota aamupalaleipäni päällä yleensä harrastan. Ja ovat tuommoiset tahnat aika veikeitä ja maistuvia muutenkin.

Kikherneet ovat päässeet keittiössämme viime päivinä suurkulutukseen. Nyt ne pääsivät muusattuna patonkiviipaleiden päälle yhdessä persiljan sekä silputun aurinkokuivatun tomaatin kanssa. Idean nappasin viime aikoina tiirailemastani Herkutellaan ulkona -kirjasta. Siellä oli aika paljon kaikenlaisia houkuttelevia leipäohjeita. Tässä oli oivallinen käyttökohde kuivahtaneelle patongille:
Aurinkoiset tomaatti-kikhernecrostinit (24 kpl)

400 g kikherneitä valutettuina (siis säilykepurkista)
kourallinen tuoretta persiljaa hienonnettuna sekä hieman koristeluun
6 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta valutettuna ja hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä sekä hieman voiteluun
1 patonki yön yli kuivatettuna
2 kuorineen puolitettua valkosipulin kynttä
merisuolaa ja rouhittua mustapippuria

Muhenna kikherneet hyvin, lisää persilja, aurinkokuivatut tomaatit sekä oliiviöljy ja sekoita hyvin. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
Leikkaa patongista ohuita, noin 1–2 cm:n paksuisia siivuja ja laita palat uunipellille, jonka päällä on leivinpaperia. Paista 220-asteisessa uunissa 7 minuuttia tai kunnes leipä on kuivaa ja rapeaa.
Hiero leipiin valkosipulia ja ripottele päälle suolaa. Levitä reilusti kikhernetahnaa leipien päälle, koristele persiljalla ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Tarjoa välittömästi.

Crostineilla taidetaan yleensä tarkoittaa ainakin täällä Suomessa parilla täytteellä päällystettyjä ja juustolla kuorrutettuja lämpimiä patonkiviipaleita, mutta näköjään termi istuu sitten tällaisiin vähän viileämpiinkin pikkusyötäviin.

11 Comments:

At 10/1/08 15:33, Blogger Anna said...

Leipätahnat on niin ihania! Itse ihastuin joulun alla hernelevitteeseen jonka bloggasinkin, ja samalla tuli ostettua tahinia eli seesamtahnaa, jota aika moneen tahnaan tarvitaan. Nyt voi sitten kokeilla levitteitä vaikka minkälaisista papu-höysteyhdistelmistä... Kikherneet ja aurinkotomaatit on varmasti mainioita yhdessä, kiitos vinkistä!

 
At 10/1/08 16:11, Blogger Rosmariini said...

Säilykeherneissä ja aurinkokuivatuissa tomaateissa on ainakin se hyvä puoli, että niistä saa maistuvaa syötävää näin tammikuussakin (toisin kuin talvitomaateista, joita joka vuosi päätän olla ostamatta ja ostan sitten kuitenkin...). Pakasteherneistäkin saisi kyllä aikaiseksi kaikkea ihanaa. Vihreä värikin on jo niin houkutteleva. Laadinpa pikalinkin hernelevitteeseesi, kas tässä.

 
At 10/1/08 16:58, Blogger Anna said...

Kiitos :) Mäkin olisin laatinut, mutten ollut varma miten. Tulkitseeko tää kommenttilaatikko html:ää linkityksenkin kohdalla?

 
At 10/1/08 22:42, Blogger Rosmariini said...

Minä en ymmärrä näistä jutuista kerrassaan mitään, mutta käsittääkseni kyllä. Linkin askarteleminen kommenttilaatikkoon on meikäläisen huima html-taidonnäyte. :) :) Nyt kun oppisi vielä kursivoimaan ja boldaamaan.

 
At 11/1/08 11:21, Blogger Aurinkotuuli said...

Minunkin on pitänyt monesti kokeilla erilaisten tahnojen tekemistä, mutta en ole kokeillut vielä muuta kuin hummusta. Se on tosin kyllä erittäin maukasta ja ainesosat ovat aika lähelle tuota Annan hernelevitettä :). Hummus on myös mainiota dippiä, kannattaa kokeilla. Josko sitä taas itsekin intoutuisi kokeilemaan uusia tahnoja ja levitteitä. Kyllä nämä ruokablogit ovat sitten mainioita. Tuskinpa tulisi niin paljon itsellekään uusia ideoita tai muistaisi kokeilla kaikkia suunniteltuja ilman teitä muita!

 
At 13/1/08 10:51, Blogger Miina said...

Hei, tarvitsin blogiini stroganoffin resptilinkin, kun oma ohjeeni lähti keittokirjan mukana pois ja onneksini semmoisen aika samanlaisen ohjeen löysin teiltä. Linkitin siis stroganoff-postaukseeni teidän hyvän kuuloisen ohjeen. :) Muutkin reseptinne vaikuttavat herkullisilta.

 
At 13/1/08 13:29, Anonymous Anonyymi said...

You make my day! Ohjeistus blogissani!

 
At 13/1/08 23:03, Blogger Rosmariini said...

Aurinkotuuli: Hummuksesta muistui mieleeni munakoisotahna, josta oli joskus pari vuotta sitten juttua kommenttilodjun puolella. Sitäkin voisi joskus väsätä vaikka näin talven ratoksi.

Mitu: Stroganoffia en ole itse tehnytkään taas aikoihin. Tai taisihan meillä olla nakkistroganoffia ruokana joskus marraskuussa. Suolakurkkuiset sapuskat ovat kyllä kivoja.

Satujatar: Kiitokset! Sinä teet myös meidän päivämme! :)

 
At 14/1/08 09:39, Blogger Ulrika said...

Kuulostaapa herkulliselta! Kuinka sattuikin, minulla on tuolla kaapissa juuri kikhernepurkki odottamassa korkkausta, ja juuri tässä muutama päivä sitten mietiskelin, mitä siitä voisi vääntää... Vastaus löytyi täältä, niin kuin monta kertaa aiemminkin. Siispä pieni tunnustus teille, noudettavissa blogistani!!

 
At 14/1/08 13:15, Blogger Rosmariini said...

Kiitos, Ulrika! Sinä se osaat aina piristää pastanjauhajan päivää. :)

 
At 19/1/08 16:37, Anonymous Anonyymi said...

Hummusta olisin itsekin suositellut, juuri eilen tein kulhollisen (säilykepurkillinen kikherneitä murskaksi, muutama ruokalusikallinen tahinia, ripaus suolaa, ihan sikana öljyä). Hummus on myös erinomaista dippaukseen, sen päälle voi pirskottaa vaikka hieman soijaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails