keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Lisää leipähehkutusta

Ihan pikkuisen on vielä pakko hehkuttaa viikonloppuisen saaristolaisleivän ihanuutta. Leivän ainoa huono puoli oli nimittäin siinä, ettei sen syömistä olisi tehnyt mieli lopettaa ollenkaan. Kaikki siipaloidut viipaleet katosivat lautaselta ennätysnopeasti parempiin suihin. (Toimitus huomauttaa, että ilo varsin harvinaisesta leivontasuorituksen onnistumisesta toi toki leivän muutenkin mainioon makuun oman lisänsä.)

Saaristolaisleivälle suositellaan monesti jonkinlaista kalapäällystystä. Me lähdimme liikkeelle graavisiialla, silputulla sipulilla, tillillä ynnä ruohosipulilla. Kahta viimeksi mainittua sai vielä viikonloppuna omalta pihalta. Mitenkähän mahtaa olla nyt, kun takana on muutama ihan kunnollinen pakkasyö (ja -aamu).

Keittokomerosta olisi löytynyt myös saaristolaisleivälle leviteltävän savulohitahnan ohje. Ehkä kokeilen sitä seuraavalla leipomiskerralla - joka tällä tämänhetkisellä innostuksella saattaa koittaa hyvinkin pian. Vai kokeilisiko tähän väliin vaikka vähän puolukkaisempaa mallasleipää?

2 Comments:

At 13/10/07 13:52, Blogger Rouva HerkkuHetki said...

Lauantaita Ouluun!
Meillä saaristolaisleivän kaverina uppoaa oikeastaan mikä vaan, niin hyvää se vaan on!!! Mutta joskus teen myös savukalatahnaa, ja tällaisella ohjeella mennään meillä:

-savulohta
-omenaa raastettuna
-tilliä
-maustamatonta tuorejuustoa
ja joskus smetanaa
-suolaa tarvittaessa
-rouhaus mustapippuria
kakki sekaisin ja eikun NAM NAM!!!

Hyvää vkonloppua =)

 
At 13/10/07 16:22, Blogger Rosmariini said...

Savukalatahnaa on kyllä saatava! Leipä oli mahdottoman makoisaa myös kunnolla kypsytetyn goudan kaverina. Paljon parempaa kuin patongin kanssa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails