keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Muhkea focaccia

Toinen What We're Eating -blogista kokeilemamme resepti on focaccia. Resepti oli monivaiheisuudessaan hieman töisevä, mutta ehdottomasti pikkuvaivan arvoinen. Jos suinkin lämmin, täytetty leipä maistuu ja Italian maut uppoavat, ei tätä kannata ohittaa.

Sinihomejuusto-sipulifocaccia

1 pussi kuivahiivaa
8 rkl oliiviöljyä (vaikka aina sitä menee enemmän kuin ohjeessa...)
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
9 1/2 dl vehnäjauhoa
3 1/2-4 dl lämmintä vettä
2 sipulia, siivuiksi leikattuna
2 rkl balsamicoa
100 g sinihomejuustoa (tai vähän reilusti)
16 kirsikkatomaatinpuolikasta, siemenet poistettuna (tarkat on määrät)
mustapippuria

Valmista ensin taikina. What we're eatingin ohjeesta poiketen teimme sen normaalitapaan yleiskoneessa: ensin kuivat ainekset sekaisin, sitten vettä vähitellen sekaan niin, että koostumus on muutaman minuutin vaivaamisen jälkeen hyvä. Koostumus on tällaisessa leipätaikinassa mielestäni hyvä, kun se ei ihan tartu sormiin, mutta melkein. Vähän saa tarttuakin - parempi vähän liian kostea kuin liian jauhoinen. Siis jauhot, suola, sokeri ja kuivahiiva yleiskoneeseen ja hetken verran sekaisin. Kädenlämpöistä vähän lämpimämpi vesi kaadetaan sitten hitaasti sekaan koneen käydessä niin, että taikina saavuttaa alussa kuvatun notkeuden. Nesteen lisäyksen jälkeen se saa olla tarttuisakin - se nimittäin vähän jähmeytyy, kun jyryytät sitä koneessa kymmenisen minuuttia. Anna taikinan sitten kohota suojaisassa paikassa kaksinkertaiseksi eli n. tunnin ajan. Itse hoidan kohottamisen yleensä laiskuuttani suoraan yleiskoneen kulhossa.

Kun taikina on kohonnut, öljyä uunipelti tai leivinpaperi ja levitä taikina (josta olet murjonut ilmakuplat huolella pois) tasaisesti pellille. Painele sormilla pieniä kuoppia ylt ympäri leipää, jotta täytteillä on muhevaa tarttumapintaa. Levitä päälle pari ruokalusikallista oliiviöljyä esim. siveltimellä ja anna nousta jälleen, puolesta tunnista tuntiin.

Valmista toisen nostatuksen aikana täytteet. Kuullota sipulirenkaita kattilassa tai pannulla oliiviöljyssä miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia eli kunnes ne ottavat reilun värin ja ryhtyvät karamellisoitumaan. Kun näin käy, huuhtele pannu lorauksella balsamicoa. Liottele mahdolliset pohjaan tarttuneet maut huolella mukaan ja keitä vielä hetki. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa laittaa uuni kuumenemaan 205 asteeseen. Kun balsamico on imeytynyt sipuleihin, ota pannu liedeltä ja laita sivuun jäähtymään.

Kun leipä on kohonnut, jauha pintaan ihan rohkea määrä suolaa ja mustapippuria. Levitä sitten päälle sipulit, sinihomejuusto ja tomaatit. Paista 205 asteessa 23-27 minuuttia (tarkat on ajat) tai kunnes pinta on kullankellertävä ja juusto mukavasti sulanut. Meillä taisi mennä vähän tuon ohjeajan yli - mutta kuten aiemminkin todettu, epäilen uunimme antavan hieman säädinnupikan väittämää alempaa lämpöä. Koristele basilikanlehdillä. Basilika kannattaa laittaa vasta tässä vaiheessa. Uunissa se kurtsahtaa normaalista, heleänvihreästä olomuodostaan rusahtavaksi myrtyksi.

18 Comments:

At 18/10/06 03:26, Blogger Eräs Saara said...

Tsihih. "Rusahtava myrtty".

Tsihihi!

 
At 18/10/06 09:04, Blogger Rosmariini said...

Muistakaamme siis, ettemme leivo myrttyleipää ja pankaamme basilikat tuoreena valmiin tuotoksen päälle.

Koska Pippis on näköjään huono hehkuttamaan omia tekeleitään, teen sen hänen puolestaan: Tämä leipä oli aivan taivaallisen hyvää. Karamellisoitunut sipuli oli leivän päällä todella namia, ja (itse kasvatetut!) tomaatit tietenkin myös. Seuraavalla kerralla vaan reilummin sinihomejuustoa sekaan, niin eiköpähän maku ala lähennellä jo täydellisyyttä.

 
At 18/10/06 09:47, Blogger rinsu said...

Töisevä on sana, jota en ole ennen nähnyt tai kuullut. Meikä sanoisi työläs. Lienee sama asia?

 
At 18/10/06 09:47, Anonymous cele said...

Töisevä. :D

Näyttää kyllä hyvältä. Olenkin vähän kaipaillut uusia vaihtoehtoja focaccian päälle heitettäväksi.

 
At 18/10/06 12:13, Blogger Pippurimylly said...

Joo, työlään kanssa samaan kastiin voitaneen töisevä huoleti lukea. Ja miten niin en hehkuttanut? Minähän kerroin, että tätä ei kannata ohittaa :)

 
At 18/10/06 20:52, Anonymous Terhi said...

Kiitos kehuistanne blogissani!
Juuri olin täällä sivuillanne kuolastamassa aivan käsittämättömän upeita kuvia resepteineen. Täällähän kuluukin ilta ;).

Kokkailuintoa!

Terhi,
Terhin keittiöstä

 
At 18/10/06 21:14, Blogger Rosmariini said...

Ympäri käydään, yhteen tullaan. :) Aina yhtä mukava saada kuvioihin uusia, vireitä sapuskablogeja.

Kaikille muillekin tiedoksi: Kannattaa käydä kurkkaamassa, miltä näyttää Terhin keittiössä.

 
At 19/10/06 08:55, Anonymous kukkis said...

Töisevä! Mahtava sana!

Semmoista vielä kysyisin, että muistuttaako tämä kypsänä myös rakenteeltaan italialaista focacciaa? Olen kokeillut muutamaa focacciareseptiä, mutta kaikista on tullut liian pullamaista tai hiivaleipämäistä leipää. Oikean focaccian rakenne (rapeus, sitkeys ja ilmavuus? en oikein osaa kuvata paremminkaan) on jäänyt puuttumaan siinä määrin, että olen jopa ajatellut, että vika on suomalaisissa jauhoissa ja hiivassa. Mitä mieltä olette?

 
At 19/10/06 10:20, Blogger Rosmariini said...

Hyvä kysymys. Noita jauhoja sietäisi miettiä kyllä leivonnassa tarkemminkin. Me käytimme tähän ihan tavallisia suomalaisia vehnäjauhoja, mutta jos tekisi tätä seuraavalla kerralla durumvehnäjauhoista ja katsoisi, tuleeko leivän rakenteesta jotenkin erilainen.

Tein kerran durumjauhoista pizzapohjan, ja siinä oli nimenomaan tuota kaipaamaasi sitkeyttä. Sitkeys tosin saattoi johtua siitäkin, etten vaivannut taikinaa tarpeeksi kauan...

Tämä focaccia oli varsin ilmava, mutta se saattoi kenties johtua sopivan pitkästä nostatuksesta.

 
At 19/10/06 13:10, Anonymous ruupert said...

Italiassa, ainakaan Liguriassa, kukaan ei tee focacciaa kotona, koska leipomoissa on käytössä paremmat mahdollisuudet nostatukseen ja paistoon. Etenkin uuni on leipomossa merkittävästi parempi lämpö- ja kosteusolosuhteiltaan, samanlaista tulosta ei yksinkertaisesti saa kotiuunissa. Täällä on tietysti tyydyttävä kotiversioon.

Perusresepteissä, jotka olen nähnyt, on käytetty tavallisia karkeita vehnäjauhoja, mutta toki niilläkin on jonkinlaisia eroja. Ymmärtääkseni focacciataikinaa ei kannata vaivata paljoa, mutta nostattaa reilusti. Juuri ennen paistoa vatkataan haarukalla sekaisin oliiviöljyä ja vettä (n. 1:1), joka levitetään leivän pinnalle. Vesi auttaa rapeuteen. Päälle karkeaa suolaa ja haluttaessa muita mausteita.

 
At 19/10/06 14:06, Anonymous kukkis said...

Rosmariinille ja Ruupertille kiitokset vinkeistä!

 
At 19/10/06 17:15, Blogger Rosmariini said...

Uunillakin on tietenkin tosiaan suuri merkitys hyvän lopputuloksen kannalta! Me paistoimme oman leipämme leivinuunissa, mutta en kyllä tiedä yhtään, missä asteissa ja kuinka pitkään. 0:)

 
At 21/10/06 13:40, Blogger Pippurimylly said...

Asteita oli varmaankin vähän enemmän kuin tuo suositeltu 205. Leivinuunissa niitä ei saa niin tarkalleen kohdalleen - muttei se loppujen lopuksi ole niin älyttömän tarkkaa. Paistoaika taisi olla 20 minuutin luokkaa tai ihan vähän yli. Käänsin leivän puolivälissä paistoa, koska leivinuunimme takaosa lämpiää selvästi kuumemmaksi kuin etuosa. Näin toimien leivästä tuli varsin tasalaatuinen ja muheva.

 
At 28/10/06 18:54, Anonymous Jarkko Ruotsalainen said...

Tulipahan sitten tätäkin reseptiä testattua ja nyt vähän vaikuttaa siltä, että tulee juostua keittiössä pitkin iltaa kun niin hyvää tuosta tuli ;).

Laitoin focaccian uuniin ja kohta jotenkin alkoi tuntua siltä, että jotakin unohtui. Katsaus uuniin ja kävi ilmi, että kirsikkatomaatit odottavat vielä jääkaapissa :). Kiireen vilkkaa siemenkodat pois ja takaisin uuniin.

Taikinaa vaivatessa tuli mieleen, että olisihan kiva kun olisi kone jolla vaivata niin ei aina tartteis käsin tehdä. Kauhee hinku olis tilata KitchenAidin Artisan Saksasta kun sen sais sieltä ihan kohtuuhintaan (299€ + postit).

 
At 28/10/06 22:19, Blogger Rosmariini said...

Ei muuten ollenkaan paha tuo KitchenAidin hinta! Meillä ainakin tuo perheen miesvahvistus on leiponut paljon innokkaammin sen jälkeen, kun pääsi vaivaamasta käsin taikinaa. Meikäläisellekin on varsinkin yksikseen leipoessa helpotus, kun ei tarvitse koittaa vasemmalla kädellä kannatella raskasta jauhopussia sillä välin, kun oikea käsi on rannetta myöten taikinassa.

 
At 2/8/08 13:24, Anonymous TuuE said...

kiitos ohjeesta, kokeilin eilen illalla ja hups eihän aamulla ollut muruakaan jäljellä. Pitänee tehdä pian uudelleen.
Laitoin jauhoiksi puolet durum-v.jauhoja ja puolet tavallisia, toimi todella hyvin.

 
At 19/10/09 14:43, Anonymous Aino said...

Kiitos pastanjauhajille herkullisista resepteistä!
Tämä focaccia on kyllä taivaallista! Itse vähän sovelsin ja laitoin päällisiksi kirsikkatomaatteja, oliiveja, punasipulia, mozarellaa, ja munakoisoa (slaissasin ja itketin ensin jonka jälkeen paahdoin pannulla. Taikinaa kohottelin ohjeen mukaan kau-an ja oli sen arvoista, erittäin muhkea ja mehevä ja rapsakkakin tuli! Kiiiitos :)

 
At 16/9/10 11:40, Anonymous Anonyymi said...

Kiitos loistavasta focaccia-leivän ohjeesta! Olen monta kertaa tehnyt eri täytteillä ja hyvi toimii. Leivästä tulee ihanan muhkea ja hyvän makuinen. Thanks!
JonnaKonna

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails