maanantaina, elokuuta 07, 2006

Mustikassa

Jauhantaosastomme liikahti viikonloppuna mustikkametsälle, mutta melkoisen laihoin tuloksin. Marjastamisen salat tunteva lähipiirimme jäsen varoitteli jo etukäteen, että mustikat ovat olleet tänä kesänä kamalan kuivia, minkä totesimme kyllä itsekin. Eipä niitä sitten paljon tehnyt mieli poimia, kun mustikoissa se mehukkuus on mielestäni aika keskeinen juttu. Vähän kuitenkin noin niin kuin näön vuoksi. Jollain kosteammalla paikalla olisi voinut kenties lykästää paremmin.

Mukava oli silti päästä vaihteeksi haistelemaan metsää ja tarpomaan sammalikossa. Jospa sienisato onnistuisi vähän paremmin.

4 Comments:

At 7/8/06 09:33, Anonymous Anonyymi said...

Onko siellä Oulun seudulla näkynyt sieniä? Täällä etelässä ei nimittäin ole päässyt laisinkaan sienimetsään, eikä tällä menolla aivan pian pääsekään.

Harmittaa vietävästi kun räyhäkkäästi tuli käytettyä ennen juhannusta jo viimeiset pakastetut kantarellit ja orakkaitakaan ei ole kuin pieni rasia pakkasessa. Onneksi tuli hamstrattua kunnolla suppilovahveroita ja tatteja, niistä riittää iloa vielä ensi vuodeksikin.

 
At 7/8/06 09:40, Blogger Rosmariini said...

Näillä sademäärillä ei näytä kyllä kovin lupaavalta, mutta pitää silti koittaa olla vielä toiveikas. Noloa, jos joutuu ensi talvena kokonaan viljeltyjen herkkusienten varaan.

Kantarelleja ei kai näin pohjoisessa juuri kasvakaan. Niitä olisi kyllä kiva poimiskella, kun ovat harvinaisen helppoja tunnistaakin.

 
At 7/8/06 10:53, Blogger Kati Parppei said...

Joo, huonolta näyttää sienisatokin, jos ei pian ala tulla vettä ja paljon. Rihmastot lienevät jo kuivahtaneet monin paikoin niin, etteivät siitä enää tänä kesänä toivu. Harmistus :(!

 
At 7/8/06 11:28, Blogger Rosmariini said...

Sienettömyyden hinta on näköjään maksettava ihanan aurinkoisesta kesästä. Tämäkin viikko vaikuttaa sääennustusten mukaan taas vallan lämpöiseltä, joten voipa olla, etteivät nämä lähipäivät ainakaan sienisatoa pelasta. Kääks.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails