maanantaina, toukokuuta 01, 2006

Valpuri

Pastanjauhajien vappu sujui perinteisissä merkeissä: mukavaa juomaa ja tunnelmaan sopivaa luettavaa. Tosin jotenkin tuntuu, että Ööpisen jutut kesyyntyvät vuosi vuodelta. Lieneekö aika kullannut opiskeluvuosien hersyvimmät muistot? Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, ettei ainakaan tänä vuonna uskallettu revitellä ihan niin matalalta kuin mauttomuus edellyttäisi.

Vappuaamun piknikillä Linnansaaressa meillä oli perunasalaattia, tomaatti-mozzarellasalaattia, patonkia, mansikoita ja viipaloitu ananas - sekä tietenkin kuohujuomaa. Ananaasta oli tarkoitus sommitella aamulla mehukas juoma, mutta vappuaaton juhlinnan uuvuttamista pastanjauhajista oli mahdotonta repiä aamutuimaan riittävästi mehustusenergiaa. Ananas päätyi reppuun kokonaisena ja siipaloitiin suihin paikan päällä.

Salaatti uusista perunoista

Kuutioi uudet perunat ja keitä niitä noin vartti suolalla maustetussa vedessä. Hienonna muutama kevätsipuli sekä tukko tilliä ja persiljaa. Kastike sekoitetaan majoneesista ja ranskankermasta (ehkä 1/4 ranskankermaa majoneesiin nähden - säädä kastikkeen määrä perunoiden mukaan). Tarkista maku ja rouhi joukkoon suolaa & pippuria.

2 Comments:

At 2/5/06 16:33, Blogger Kati Parppei said...

Reseptihakemisto on muuten loistojuttu, kiitos. Jotakin vastaavaa olen ollut aikeissa kainosti pyytääkin, mutta ehditte ensin.

Aurinkoista arkeenpaluuta!

 
At 2/5/06 17:32, Blogger Rosmariini said...

Kieltämättä tuo hakemisto on omalta kannaltakin ihan kätevä, vaikka pitkään vastustelin moista. (Olen tämmöisissä jutuissa vähän outo; astianpesukoneenkin hankkimista vastustin aikoinani aivan kamalasti. Haluan ilmeisesti tehdä asiat mahdollisimman hankalasti...) Perheen insinöörimielisempi tuon hakemistoajatuksen sitten ajoi läpi sekä vastasi pitkälle toteutuksestakin, joten kaikki kunnia siitä hänelle.

Arki on onneksi alkanut oikein aurinkoisesti täällä pohjoisessakin. Vaikka vapusta jäi tukku mukavia muistoja mieleen, niin johan tuo juhlistaminen tuppasi eilen illalla jo hiukan väsyttämään. (Tahtovat jäädä nuo vappuyön unet aina turhan lyhyiksi, kun pitää ennen nukkumaanmenoa värkätä vielä eväskori seuraavalle aamulle valmiiksi.) Mutta nyt on taas pirteämpi meininki!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails