keskiviikkona, toukokuuta 24, 2006

Kasvisnyytit grillissä

Grillaaminen on tiskaajan kannalta kätevä harrastus, koska siinä ei synny juuri koskaan ikävää kattilatiskiä. Valmistusastiana voi käyttää vaikkapa foliota, kuten näissä kasvisnyyteissä. Näissä nyt ei sikäli ole mitään ihmeellistä - idea lienee tuttu aika monelle, joka on joskus harrastanut grillaamista. Eli ajatuksena oli värkätä vaikkapa kalan lisäkkeeksi soveltuvia grillikasviksia.

Laitoin näihin esimerkkinyytteihin kuutioitua punasipulia, lohkottuja tomaatteja, kesäkurpitsaa, herkkusientä ja kenties jotain muutakin, jota en nyt muista. Muita mahdollisia paloiteltavia ovat ainakin kukkakaalin nuput, artisokka ja sen sellaiset.

Kasvisten pinnalle voi halutessaan ripotella yrttejä ja miksei suolaakin (tai vaikka yrttisuolaa, jos siltä tuntuu). Ja sitten se mehevyyden salaisuus eli sulatejuusto, josta vedellään nyyttien pinnalle ihan kunnonkokoisia klönttejä. Itsellä meni noihin kahteen vähän isompaan nyyttiin kokonainen paketillinen Olympiaa.

Kavisnyyttejä paistettiin ensin grillin täydellä höngällä ehkä semmoiset 20 minuuttia, minkä jälkeen niitä hauduteltiin pienemmällä lämmöllä sen verran, että yhteiskypsyttelyaikaa tuli siinä vajaan tunnin verran. Hieman mössöksihän nuo menivät, mutta toisaalta semmoinenkin nyytti on ikävä, jossa kasvikset ovat vielä kovia eikä juustokaan ole ehtinyt sulaa. Semmoisiakin olen tainnut joskus takavuosina vierailleni tarjoilla.

4 Comments:

At 24/5/06 01:27, Blogger Eräs Saara said...

NÄLKÄ!

 
At 24/5/06 05:08, Blogger Rosmariini said...

Ja mulla väsy. :) Jouduin heräämään tänään sattuneista syistä aivan tajuttoman aikaisin.

 
At 28/5/06 21:05, Anonymous tiv said...

Oletteko grillaillut leipää? (en selaillut aikaisempia postauksianne). Viime viikolla Aki Wahlman valmisti Ruokalassa tosi hyvää grillattua jogurttileipää. Kokeilin tänään ja resepti toimi tosi hyvin! Tein ihan paistinpannussa, mutta muurikassa/grillissä parilalla tulis varmaan aika namia. Kannattaa kokeilla! http://www.ruokala.tv/Public/Ruokalatv?func=show_rec&from=&id=5362

 
At 28/5/06 23:08, Blogger Rosmariini said...

Emme ole grillanneet koskaan leipää, mutta hyvältä kuulostaa. Joten kiitokset vaan vinkistä! En ollut tuota jogurttileipää jostain syystä hoksannutkaan, vaikka katson joka päivä Ruokalan uudet kokkaukset. Pitääpä kokeilla vaikka muurikassa jolloinkin - kunhan tuo iänikuinen sade ja kylmät ilmat loppuisivat joskus ja saisi grillikauden kunnolla käyntiin.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails