maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Kermatomaattibroileri

Jos grillattua kanaa jää tähteeksi vähänkään enemmän, siitä voi muhitella uunissa vaikkapa maukasta kermatomaattibroileria. Mikäli kanan grillaaminen ei huvita tai siihen ei ole mahdollisuuksia, monista marketeista voi ostaa myös valmiiksi grillattua kanaa.

Minulla on tapana tuplata ruokiin tulevien tomaattisäilykkeiden määrä, mistä syystä saan tähänkin sapuskaan uppoamaan kaksi purkillista tomaattipyrettä ohjeessa olevan yhden sijaan. Tätä tavataan tarjoilla meillä yleensä riisin kanssa:
Kermatomaattibroileri

1 broileri (kypsä, paloiteltu)
2 dl kermaa
70 g tomaattipyrettä
juustoraastetta

Paloittele broileri voideltuun pataan. Sekoita kerma ja tomaattipyre keskenään ja lisää seos tomaatin päälle. Raasta pinnalle juustoa. Paistetaan uunissa puolesta tunnista tuntiin, esim. ensin jonkin aikaa 225°:lla ja sitten puoli tuntia 150-asteisessa uunissa.
Itse tein ruokalajin tällä kertaa vähän hätäisesti, kun piti saada edellisen päivän broiskunjämistä kiireesti jotain pätevää mahantäytettä. Tämmöistä siitä nyt sitten tuli:

6 Comments:

At 15/5/06 14:00, Anonymous Anonyymi said...

Tämä tulee varmasti sorsakeittiön testiin lähiaikoina kun broileri on nyt muodissa. Pitänee kyllä käyttää jotain 5-7% mukakermavalmistetta.

 
At 15/5/06 14:37, Blogger Rosmariini said...

Testaa ihmeessä! Tämä mahtaa maistua semmoisillekin, jotka eivät yleensä kanasta pahemmin perusta. Minäkin aloitin aikoinaan kanan syönnin vähän samantyyppisellä sapuskalla.

Mukakerma on kyllä keksinnöistä mainioin. ;)

 
At 16/5/06 23:34, Blogger Ketturouva said...

Pahoin pelkään ettei tämäkään käännytä Karhuherraa kanan syöjäksi, mutta voisin kokeilla tätä joskus omin päin ollessani.

 
At 17/5/06 09:12, Blogger Rosmariini said...

Tätä voi kyllä helposti tehdä pienemmänkin annoksen. Esim. parilla rintapalalla pötkii jo pitkälle.

Hassua, etten vielä kymmenen vuotta sitten pystynyt itsekään syömään kanaa, ja nyt se on yksi suosikkisapuskoistani. Mutta tämän reseptin kanssa olisi kyllä tosiaan helppo harjoitella kanansyöntiä, kun kana on valmiiksi paloiteltu haarukkapaloihin (ei mitään nahkaa, luita tai muita vastaavia) ja se on vieläpä ovelasti piilotettu tuon kerma-tomaattimössön alle.

 
At 11/12/06 16:42, Anonymous Anonyymi said...

Selaisin reseptejänne läpi ja törmäsin tähän broiskupataan. Tuunasin ruokaa wokkivihanneksilla ja chilikastikkeella, ja voi pojat että tuli hyvää!:)

 
At 11/12/06 17:50, Blogger Rosmariini said...

Loistoidea laittaa tuonne sekaan vihanneksia! Ja chilikastike mahtaa tuoda kokonaisuuteen mukavasti särmää.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails