tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Tomaattia salaattiin

Tomaateista ja mozzarellasta tehty salaatti on ruokapöytämme (samoin kuin monien tuttujemmekin) kestosuosikki: Viipaloi mozzarellaa ja muutama tomaatti. Asettele viipaleet limittäin laakealle vadille. Liruttele pinnalle oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla. Revi päälle tuoretta basilikaa. Salaatti kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua tekeytymään, koska juustosta tulee tällöin jostain syystä (oliiviöljyn tai pippurin vaikutuksesta kenties?) mehukkaampaa. Salaatti toimii hyvin myös lounaana.

Yhtä nopeasti syntyy salaatti, jossa tomaatti ja sipuli kohtaavat toisensa: viipaloi muutama tomaatti ja leikkaa sipuli renkaiksi. Asettele tomaattiviipaleet ja sipulirenkaat tarjoiluvadille (tai kulhoon). Tähän salaattiin sopii öljypohjainen salaatinkastike, jonka voi sekoittaa (tai ravistaa) oliiviöljystä, viinietikasta, suolasta ja pippurista. Tomaatti-sipulisalaatin tomaatit voi myös mainiosti kaltata, mutta meillä tomaatit syödään yleensä kuorineen.

3 Comments:

At 18/10/05 21:15, Anonymous sarihoo said...

Jostain netin syövereistä törmäsin blogi-listaan ja otsikkonne pisti silmään. Ja olihan sivujen sisältö vähän sitä mitä aavistelinkin. Nyt vaan jään kuola valuen odottamaan uusia reseptejä :D

 
At 18/10/05 22:16, Blogger Rosmariini said...

Lukijapalautetta, jee!

Uusia reseptejä luvassa heti huomenna. :)

 
At 18/10/05 23:41, Blogger Pippurimylly said...

Jos muuten kokeilette noita reseptejä, olisi tosi kiva kuulla, miten onnistui ja mitä tykkäsitte! Ja jos on epäselvyyksiä tai huonosti selitettyjä osuuksia -> kommentoikaa niin tarkennetaan.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails