tiistaina, marraskuuta 16, 2010

Sadonkorjaajan pata sekä lettileipä

Näihin Kaisan lähettämiin kilparesepteihin sisältyy kattava valikoima syksyisiä sesonkiherkkuja. Patoja on mukava haudutella näin marraskuussa, ja kolmivärisen lettileivän idea oli aivan mainio (tosin meillä vihreä osio jäi vähän turhan vaaleaksi, eli ehkä olisi kannattanut lusikoida pestoa joukkoon vähän reilumminkin):
Sadonkorjuupata

700 g hirven lihaa (sisäpaistia tai ulkofileetä) suikaloituna
2 sipulia lohkoina
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa viipaleina
2 varsiselleriä viipaloituina
5 perunaa kuutioina (kiinteä lajike)
1 palsternakka kuutioina
2 prk tomaattimurskaa
5 dl lihalientä
2 dl punaviiniä
2 laakerinlehteä
1 rkl oreganoa
1 rkl timjamia
1 rkl basilikaa
mustapippuria myllystä
300 g vihreitä papuja
250 g metsäsieniä paistettuna
2 omenaa lohkoina
suolaa maun mukaan
persiljaa silputtuna

Ruskista lihat useassa erässä paistinpannulla. Siirrä lihat kannelliseen pataan. Laita pataan myös sipulit, porkkanat, varsisellerit, perunat ja palsternakka. Kaada päälle tomaattimurska, lihaliemi ja punaviini. Sekoita ja mausta. Kypsennä (leivin)uunissa miedolla lämmöllä hauduttaen noin puolitoista tuntia. Lisää loput ainekset sekä nestettä tarvittaessa. Anna olla vielä n. 15 minuuttia uunissa. Ripottele valmiin ruoan päälle runsaasti persiljaa. Tässä ruoassa maukas liemi on se homman juju. Tarjoile seuraavan ohjeen mukaan tehdyn leivän kanssa, jotta saat kaiken talteen hyvästä liemestä. Annos on suuri, joten syötävää riittää useaksi päiväksi.



Letitetty värikäs sadonkorjuuleipä

Perustaikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
½ rkl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
12 dl vehnäjauhoja
50 g margariinia
KELTAINEN taikina:
kolmasosa perustaikinaa
2 dl porkkanaraastetta
1 tl kurkumaa
n. 1 ½ dl vehnäjauhoja
PUNAINEN taikina:
kolmasosa perustaikinaa
2 dl punajuuriraastetta
n. 1 ½ dl vehnäjauhoja
VIHREÄ taikina:
kolmasosa perustaikinaa
2 dl kesäkurpitsaraastetta
1 rkl pestoa
n. 1 ½ dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, kaurahiutaleet ja vehnäjauhot. Alusta taikinaan pehmeä margariini. Jaa taikina kolmeen osaan ja lisää kuhunkin taikinaan ”väriaineet” sekä tarvittava määrä jauhoja. Anna taikinoiden kohota. Tee kaksi isoa pullapitkon tapaan letitettyä leipää. Paista leipiä 200 asteessa noin 40 minuuttia.

22 Comments:

At 16/11/10 21:29, Blogger Merituuli said...

ompa upea tuo letitetty leipä!

 
At 16/11/10 22:07, Blogger Rosmariini said...

Etenkin jos kuvittelee vielä tuon vaalean osan vihreäksi. <3

Tekisi mieli värjätä tämän jälkeen aina kaikki leivät punajuurella tai kurkumalla, hmmm. Toisaalta minun on jo pitkään pitänyt kokeilla tätä kesäkurpisaleipää. Voi, kun olisi enemmän aikaa noihin keittiötouhuihin.

 
At 16/11/10 22:48, Anonymous Anonyymi said...

siis toi letitetty leipä näyttää aika jännittävältä..mitenköhän on maun laita?? :D

 
At 17/11/10 07:40, Blogger Nelle said...

Hieno leipä, ehdottomasti !:)

 
At 17/11/10 09:12, Blogger Virpi said...

Maistuivatko "väriaineet" valmiissa leivässä miten paljon? On kyllä vinkeä leipomus :)

 
At 17/11/10 09:31, Anonymous -stjtr- said...

Upea leipä! Tuota on testattava!

 
At 17/11/10 10:11, Anonymous annepa said...

Ei helekatti ei paistia tai filettä pataan! Tai no kukanenkinhan saa laittaa pataansa mitä huvittaa mutta patoihin sopii erinomaisesti esim niska, kaula ja lapa. Myös potka käy jos malttaa karsia kalvoja vähäsen.

Paistista ja fileestä kannattaa tehä vähän eri ruokaa ko pataa.

Minua vähän harmittaa ihmisten puolesta kun kaikkia herkullisia osia elukoista ei osata käyttää. Aina pitäisi olla paistia tai filettä. Mainitsemani palat, vatsapeite, kylki, sisäelimet ja vaikka kieli on helppoja ja herkullisia myös, elkää unohtako niitä!

Terkuin hirvenmetsästäjä-annepa :)

 
At 17/11/10 11:24, Blogger Rosmariini said...

Väriaineet eivät valmiissa leivässä kamalasti maistuneet, mihin lienee syynä liian niukasti annosteltu suolan määrä. Seuraavalla kerralla sitten ronskimmasti.

Annepa: Totta, luullinen liha viihtyy erinomaisesti tuommoisessa tomaattisessa padassa. Ihana ohje neljän vuoden takaa löytyy täältä.

Tutkailin kaupassa jo yhtenä päivänä poronkieltä. Ties vaikka joskus vielä uskaltautuisin kielikokkailuihin.

 
At 17/11/10 13:43, Anonymous Anonyymi said...

Hei,

tuleeko leipään raakaa, keitettyä vai etikkapunajuurta raasteena?

t. Mari

 
At 17/11/10 14:17, Blogger Rosmariini said...

Itse laitoin keitettyjä punajuuria, mutta en tiedä, oliko se paras mahdollinen ratkaisu.

Näihin punajuurimuffinsseihin suositeltiin laitettavaksi etikkapunajuuria (niistä saa vissiin makuun vähän enemmän sähäkkyyttä).

 
At 17/11/10 15:16, Blogger Uusano said...

Niin hassulta kuin se voi kuulostaakin, sellainen henkilö, jolla ei ole metsästykseen yhteyksiä, ei välttämättä pääse lähellekään hirven vatsapeitteitä tai niskaa, vaan "joutuu tyytymään" vaikka just paistiin tai fileeseen, jos sitä sattuu kaupoissa olemaan myytävänä. Se on sitten toinen juttu, miten niitä valmistaa ruoaksi.

 
At 17/11/10 15:37, Blogger Rosmariini said...

Hyvä huomio! Ja sama juttuhan se on muidenkin lihojen kanssa. Muoviin pakattua broilerinfilettä löytyy kaikkialta, mutta koitapa etsiä jostakin kokonainen kana.

 
At 17/11/10 17:07, Anonymous Kirsi JKLstä said...

Kyllä on hieno leipä!

Pitkään kypsytetty file tuppaa maistumaan maksalle! Eihän maksan maussa sinänsä ole mitään vikaa - päinvastoin - mutta mielellään se olisi maksaa jos se sille maistuu. Muutenkin karsastan kaikkea, joka ei maistu/haise/tunnu sille, mitä pitäisi olla tai miltä näyttää. Olen esim. syönyt mädiltä näyttävää helmivellimuunnosta ja se jos mikä oli ihan kamalaa!

 
At 17/11/10 19:10, Blogger Rosmariini said...

Mädiltä näyttävä helmivelli! :D

 
At 17/11/10 19:38, Blogger Outi said...

Meillä keiteltiin hirven kieltä isänpäivänä. Ja tuli kyllä tosi hyvää. Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Vieraistamme nuorin, 11 -vuotias esiteinikin pisteli kielileipänsä menemään, ettei mitään vaikka ensin vähän ajatukselle kielestä irvistelikin. :D

Ja leipä on upean näköinen!

 
At 17/11/10 19:44, Blogger Rosmariini said...

Haa, pitikin heti syöksyä katsomaan kielikokkailun tulokset. Kyllä ruokablogit ovat sitten käteviä.

 
At 17/11/10 20:40, Blogger Uusi Musta said...

Kerrassaan pramea lettileipä!! Taikinan värjäys on jotenkin ihan nerokasta. Punajuuresta, mustikasta ja sahramista saisi varmaan makeaan taikinaan väriä?
- Katja

 
At 17/11/10 21:41, Blogger Rosmariini said...

Mustikka ja sahrami ovat tosiaan tehokkaita värjääjiä (mustikka värjää joskus muffinssitaikinaa vähän liikaakin:).

Mutta miten saada aikaiseksi vihreää? Kesäkurpitsa on kuitenkin enimmäkseen aika valkoinen.

Mutta mahtavia kyllä nuo luonnon omat väriaineet. Pitäisi tehdä joskus postaus yhdestä ihanan keltaisesta sitruunatortusta.

 
At 17/11/10 22:16, Anonymous Anonyymi said...

Ai mitenkö vihreää - no pinaatilla tietenkin! Mutta sitä pitää panna reilusti. Olin keväällä matkoilla eräällä Atlantilla sijaitsevalla saarella. Hotellin aamiaisella tarjottiin kauniin vihreitä sämpylöitä. Pinaattia, sanoi tarjoilija. Ja toden totta, testasin kotona ja sain kauniin värisiä pikku leipäsiä. Eikä maussakaan ollut vikaa.

 
At 17/11/10 22:45, Blogger Rosmariini said...

No niinpä tietenkin! Pikaetsimisellä löytyi netistä hyvinkin vihreät pinaattimuffinssit, mutta pitää etsiä vielä sämpyläohjeita jostakin.

Kiitos vinkistä!

 
At 18/11/10 10:33, Anonymous annepa said...

Uusano, totta, mutta ihan tavallisen kaupan tavallielta lihatiskiltä saa esim lehmän eri osia, myös kieltä ja sisäelimiä. Niitä ei vain käytetä koska paisti ja file on "helpompia".

Kokonaisia broilereita olen nähnyt pakastealtaissa, kanoja tuskin saa enää mistään. Jos saa niin kertokaa heti että mistä!

Kyllä minä tunnen semmoisenkin metästäjän joka tekee kaikesta lihasta lihasoppaa, myös sisäfileestä :D

 
At 18/11/10 10:46, Blogger Rosmariini said...

Kesällä grillaaminen on kivaa, kun grilliin tulee laitettua lihat luineen ja kalat ruotoineen.

Etenkin noista kaloista meikäläisellä on morkkis, kun näin talviaikaan tulee melkein aina ostettua valmiita fileitä. Ilmankos meillä ei juuri kalaliemiä keitellä.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails