maanantaina, marraskuuta 15, 2010

Puolukkamuffinssit

Reseptikilpailureseptejä testatessa kaikki ei ole sujunut aina ihan suunnitellulla tavalla. Ryhdyin yhtenä iltana töiden jälkeen leipomaan Dinan Maailman mustikka-puolukkapikkukakkusia, joiden ohjeistus eteni tällä tavalla:
Puolukka-mustikkapikkukakkuset

Taikina:
0,5 dl soijajauhoja
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
2 dl puolukoita
2,75 dl soijamaitoa
0,5 dl rypsiöljyä

Kuorrute:
150 g margariinia
6 dl tomusokeria
1-1,5 dl mustikoita

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään ja lisää jäiset puolukat joukkoon. Kääntele maito ja öljy kevyesti jauhoihin mahdollisimman vähän sekoittaen. Lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Vatkaa margariini ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää hieman sulaneet mustikat ja vatkaa tasaiseksi. Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle. Huom. Kuorrutetta tuli todella paljon, joten voit valmistaa myös puolet pienemmän annoksen kuorrutetta. Säilytä pikkukakkuset jääkaapissa tiiviissä rasiassa.

Puolukkamuffinssit syntyivät nopeasti, minkä jälkeen päätin ryhtyä tehtailemaan muffinssien päälle levitettävää mustikkatahnaa.

Tahnan ainekset olivat niinkin yksinkertaiset kuin mustikka, margariini sekä tomusokeri, mutta tomusokeriapa ei kaapista yllättäen löytynytkään. Hyytelösokeria sen sijaan löytyi kaksikin pakettia, joten pitäisi kai keksiä lähitulevaisuudessa jotain hyytelöitävää.

Päätin sitten tehdä mustikkakuorrutteen myöhemmin, mutta niinhän siinä kävi, että muffinssit ehtivät kadota parempiin suihin jo ennen seuraavaa kauppareissua. Töistä kotiutunut nälkäinen nörtti iski silmänsä saman tien leipomuksiini, ja olin ehkä itsekin saattanut ryhtyä jo pikkuisen maistelemaan. Mutta tältä niiden siis olisi pitänyt näyttää:

Vaikka ohjeen testaaminen jäi vähän puolitiehen, niin leivonnaisten idea oli joka tapauksessa ihan huippu ja mukavasti täkäläisten metsien omia marjoja hyödyntävä. Myös puolukkamuffinssit olivat makoisia ihan paljaaltaankin, joten pitää tehdä niitä lähiaikoina uudestaan. (Jos vaikka muistaisin siihen mennessä käydä sokeriostoksilla.)

Kirpeän hapokas puolukka sopii makeisiin leipomuksiin ihan mahdottoman mukavasti (tein ohjeesta vähän epävegaanisemman version; jääkaapissa oli avattu maitopurkki, joka oli mukava saada kulutettua kokkailuun).

8 Comments:

At 15/11/10 21:42, Blogger Hannele said...

Tomusokeri on kummallinen tapaus, sillä se uupuu aina meidänkin kaapista, vaikka sitä piti varmasti olla. Liikkuuko Oulussa sokerivaras?

 
At 15/11/10 22:41, Blogger Rosmariini said...

Ihan varmasti liikkuu. Jollakin naapurilla on tälläkin hetkellä jemmassa ihan mielettömän monta tomusokeripakkausta (mitäköhän se niistä mahtaa tehdä?).

 
At 16/11/10 09:22, Blogger Uusano said...

Meilläpäin liikkuu sellainen sokerikuriiri, että se vaihtaa tomusokerin raesokeriin! Kolmekin pakettia meille tarpeetonta raesokeria löytyy kaapista, mutta tomusokeri on päätynyt jonnekin toisaalle (lue: mokkkapalan kuorrutteessa parempiin suihin)

 
At 16/11/10 09:45, Blogger Virpi said...

Hmm voisikin kokeilla uppoaisko mun makuun muuten liian äkäinen puolukka tällaisissa leipomuksissa!

 
At 16/11/10 11:02, Blogger Rosmariini said...

Meillä oli jostain kumman syystä hyllyssä myös iso paketillinen palasokeria. Siinäpä vasta omituinen tuote (kun ei meillä kukaan edes laita sokeria kahviin). :)

 
At 16/11/10 11:11, Blogger Uusano said...

Palasokeria tarvitaan ainakin kahteen asiaan: sillä hinkutetaan kuulema perinteisiä lieden levyjen reunoja puhtaaksi ja savustamisessa tarvitaan palanen tai kaksi:)

 
At 16/11/10 13:17, Blogger Rosmariini said...

Savustamistarkoituksiinko niitä on sitten hankittu. Enpähän tullut ajatelleeksi, kun savustuslaatikon operoiminen ei perinteisesti ole ollut meikäläisen hommaa ollenkaan.

Mutta selvisipä tuokin sokerimysteeri. :)

 
At 16/11/10 20:35, Blogger Rosmariini said...

(Tuosta ohjeesta vielä sen verran, ettei minulla ollut täällä soijajauhojakaan... Eli ihan vehnällä mentiin.)

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails