maanantaina, elokuuta 13, 2007

Yrttisalaatti

Takana on suorastaan loistava viikonloppu, joka kruunautui vielä sunnuntaihin hyvässä seurassa. Piknikkiä pukkasi taas. Onneksi päivälle ennusteltu sade saapui kaupunkiimme vasta iltasella, joten vältyimme kätevästi kastumiselta. Kyhäsin evästykseksi lukijamme Miinan ohjeistamaa salaattia, jossa yrtit todella myös maistuivat eivätkä olleet vain pelkkänä koristuksena.
Yrttisalaatti

- kaikenlaisia yrttejä paljon (esim. silputtuna 2 dl); Miina laittoi persiljaa, ruohosipulia, basilikaa, oreganoa sekä sitruunamelissaa ja itse laitoin paljon basilikaa, minttua sekä vähän vähäisemmässä määrin oreganoa, persiljaa ja timjamia
- 2 valkosipulin kynttä murskattuna
- mustapippuria rouhaisu
- vajaa 1 sitruunan mehu
- 1 dl tai enemmän oliiviöljyä
- 7 tomaattia
- 1 kurkku (tai pari avomaankurkkua)
- hieman suolaa
- 1-2 uutta sipulia
- fetaa paloina

Yrtit silpuksi, tomaatit ja kurkut paloiksi ja kaikki sekaisin keskenään. Anna seisoskella ainakin puoli tuntia maustumassa. Jos haluaa ruokaisamman, niin esim. pavut tai bulguri täydentävät.
Oma tomaattisatomme on tänä vuonna suorastaan valtaisa – tähänkin salaattiin keräämäni tomskut olivat takuulla auringon kypsyttämiä. Kauan eläköön kanankakka!

7 Comments:

At 14/8/07 15:26, Anonymous Anonyymi said...

Itse asiassa tää yrttisalaatti on muunnelma taboulehistä. Erona on että yrtteinä taboulehiin tulee vain persiljaa ja minttua. Tomaatti aivan pieninä kuutioina. Mausteet samat.
T:Miina

 
At 14/8/07 15:41, Blogger Lissu said...

Jep, tabbouleh on oikeastaan väriltään vihreää: persilja ja minttu ovat ylivoimaisesti runsain ainesosa. Tomaatti ja kurkku silputaan hienonhienoksi. Nam nam, lempisalaattini :-P

 
At 14/8/07 15:43, Blogger Lissu said...

Ja vielä lisäyksenä, että kyseinen salaatti taitaakin kummitella edellisen postauksen kuvassa ;-)

 
At 14/8/07 16:04, Anonymous Anonyymi said...

Ja taboulehiin voi laittaa bulguria (taitaa jopa ihan oikeesti kuuluakin siihen).
Asuessani K�piksess� k�vin usein Dino's nimisest� paikasta hakemassa leiv�n, jonka t�ytteen� oli paistettua kanaa ja taboulehia. Sen j�lkeen olen kehitellut kaikenlaisia versioita siit�. Talven suuri suosikki oli muuten kuten yrttisalaatti, mutta kidney papuja (t�lkist� siis, jotka on erityisen huolellisesti pesty) marinoidaan ensin salaatin mausteliemess� (noin 1 tunti), sitruunaa saa silloin olla v�h�n enemm�nkin. sen j�lkeen lis�t�n loput aineet.
Lisukkeeksi lihapullia (joita pastanjauhantaa teki toukokuussa) ilman tomaattikastiketta. Silloin ohjeesta unohtui suola, ja nyky�n laitan noin kaksi kourallista paahdettua sipulia.
Ja viel� lis�ksi hyv� leip� ja tsatsikia (turkkilaista jogurttia, suolaa, pippuria, kurkkua, valkosipulia ja sitruunamehua).
M

 
At 14/8/07 16:44, Blogger Rosmariini said...

Blogissamme taitaakin olla parhaillaan jonkinsorttinen tabouleh-viikko meneillään. :) En tosissaan tiennyt, että sen kuuluu olla niin persiljaista.

Pitääpä kokeilla jolloinkin tätä samaista salaattia vieläkin runsaammalla yrttimäärällä. Tosin tällaisenaankin se keräsi kyllä syömäseurueelta melkoisesti kehuja, joten kiitos ja kumarrus Miinalle!

 
At 14/8/07 17:59, Blogger Jaana said...

Sullon uus kuva! On näkönen :-)

 
At 14/8/07 18:32, Blogger Rosmariini said...

Juuh, tulin kaapista ulos nyt ihan ryminällä!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails