maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Otteita pääsiäisen kuva-albumista

Tämänvuotinen pääsiäisateriointimme ei sisältänyt juurikaan aiemmasta poikkeavia ruokalajeja, mutta tässä joka tapauksessa muutamia ruokakuvia ihan vaan itsellemme muistutukseksi. Ylimmässä kuvassa kananmunat skagen, ilman ohjeistukseen kuulunutta siianmätiä.

Lammasateria oli edellisvuotta pelkistetympi. Paistia hauduteltiin taas päivä leivinuunissa, ja paistin marinoineesta punaviiniliemestä sorvattiin myös soosia keittelemällä sitä sopivasti kasaan. Lisänä sitruunaisella oliiviöljyllä kostutettua vihreää salaattia sekä valkosipuliperunoita, jotka valmistettiin tällä kertaa ilman kermaa.

Lampaan loppu laitettiin taas tänä vuonna pitaleipien väliin. Lisäkkeenä viipaloitua valkokaalta, runsaasti raakaa sipulia, kuutioitua tomaattia ja kurkkua. Kastikkeena taivaallinen salaatinkastike.

Lammasviiniksi valikoitui Köyhien ritarien pääsiäisjakson innostamana Lacryma Christi del Vesuvio Rosso.

9 Comments:

At 9/4/07 18:09, Anonymous Anonyymi said...

Herkullinen pääsiäinen teillä näyttää olevan tai siellähän on pääsiäinen vielä tänäänkin. Täällä ei osata laskea (nousi kolmantena päivänä) vaan ollaan jo palattu arkeen.

 
At 9/4/07 19:56, Blogger Rosmariini said...

Aika arkinen meininki alkaa täälläkin pikkuhiljaa olemaan, kun huominen työpäivä kangastelee jo mielessä.

Pääsiäinen on kyllä siinä mielessä niin kiva juhla, että silloin on aina takuuvarmasti neljä vapaapäivää. Joulukin on usein vain kolmen päivän mittainen - ja silti jouluksi varataan ruokaa usein paljon reilummin kuin pääsiäistä varten.

 
At 9/4/07 20:51, Blogger Aurinkotuuli said...

Oi jee, ihanan kuuloinen tuo teidän salaatinkastike. Nytpä pääsen tekemään sitä uuden teharini voimin *taputtaa innoissaan käsiään*. Laitetaan siis kokeiluun lähiaikoina ja taatusti!

 
At 10/4/07 09:26, Anonymous Anonyymi said...

Mitenkäs vanha lempparini Lacryma kävi yhteen noiden herkkujen kanssa?

Kaikki näyttää niin hyvältä, että *kuivaa suupieliään*

 
At 10/4/07 10:56, Blogger Rosmariini said...

Aurinkotuuli: Toivottavasti taivaallinen soossi maistuu. :) Kastiketta tulee tuolla ohjeistuksella aika iso kannullinen. Eipähän loppunut ainakaan kesken, vaikka syömämiehiä oli paikalla enemmältikin.

Pikkuenkeli: Mainio viini, hyvin toimi lampaan kanssa. Pitäisi pyytää vissiin lukijoilta ruokavinkkien lisäksi viinisuosituksiakin, kun harvoin noita todellisia helmiä itse tulee löytäneeksi.

 
At 13/4/07 14:30, Blogger Abe said...

Ite oon kiskonut lacrymaa kun Tuomas Vimma hehkutti sitä Viinissä pari vuotta sitten. Sittemmin hinta on kerran laskenut alle kympin ja nyttemmin taas noussut muutamankin euron. Vähän fiilis että viini ei olisi enää niin hyvää kuin pari vuotta sitten.. katu-uskottavaa kumminkin.

 
At 13/4/07 18:03, Anonymous Anonyymi said...

Herkulliset pääsiäistarjoilut...nam =)

 
At 13/4/07 19:56, Blogger Rosmariini said...

Eivät vedä kyllä ollenkaan vertoja teidän ruuillenne! Ihania juttuja kaikkinensa ja etenkin sillikaviaari, taikinoitu poronfile ja vuohenjuustoperunat, slurps.

 
At 18/4/07 15:02, Blogger Jussi said...

Kappas, tuommoinen Lacryma onkin keittiön kaapissa. Vuosikerta on vaan vuoden vanhempaa, kun on hetkosen ehtinyt siellä majailemaan.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails