perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Aika kasviskokkauksen

Pastanjauhajien pyrkimyksenä on ollut ryhtyä tammikuun kunniaksi (jälleen kerran) kunnon ihmisiksi, jotka syövät terveellisemmin ja liikuttelevat luitaan ahkerammin. Sen kunniaksi pyrkimyksenäni on kokkailla jatkossa entistä useammin kasvisruokaa. Saa nyt sitten nähdä, miten hanke onnistuu, kun kätköissämme ei ole kovinkaan monia kasvisruokaohjeita ja toisaalta kasvissapuskojen kokkailu ja syöminen on ollut taloudessamme toistaiseksi harvinaisen sukupuolisidonnaista puuhaa.

Alkuun päästiin joka tapauksessa linssimuhennoksella. Muhennos syntyi keittiössämme siinä mielessä jälkijunassa, että kyseessä oli Annan suositus vuodenvaihteessa syötäväksi sapuskaksi: "...Koska noina päivinä on tapana syödä myös kolikoita muistuttavia vihreitä linssejä tuomaan varallisuutta uudelle vuodelle, lounaana on yleensä vihreä linssimuhennos prosecon kanssa. Sopiihan hernekeitto ja shamppanjakin yhteen."

Vihreä linssimuhennos

3 dl vihreitä linssejä
2 l vettä
1 rkl suolaa
1 tl soodaa
laakerinlehti
1/2- 1 kanaliemikuutio, tai korvaa osa vedestä itsekeitetyllä kanaliemellä

Keitä linssit näissä mausteissa 25 min tai kunnes ovat pehmeitä.

Ruskista eri pannulla
1 sipuli ja lisää myöhemmin kuullottumaan
2 valkosipulin viipaloitua kynttä.

Kaada linsseistä melkein kaikki neste pois, lisää kypsä sipuli ja 1 dl hakattua persiljaa linsseihin. Tarkasta mausteet, lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

Ruoka oli oikein maukasta ja erityisen hauskaa siinä mielessä, että siihen sai silputa runsaasti tuoretta persiljaa. Olen onnistunut nimittäin kehittelemään viime aikoina itselleni tomaattipakkomielteen lisäksi vielä jonkinasteisen persiljapakkomielteen. Sitä on aina pakko olla jääkaapissa saatavilla, jotta voin nykäistä siitä tarvittaessa pari tupsua leivän päälle.

Jään toiveikkaana odottamaan muhennoksen vaurastuttavaa vaikutusta.

12 Comments:

At 13/1/06 13:52, Blogger Samuli said...

Nam-nam :-) Vihreät linssit ovat herkkua, enpä olekaan pitkään aikaan muistanyt kokata linsseistä.

Aikoinaan tein useinkin linssipyttistä. Idea on sama kuin linssimuhennoksessa, mutta linssit valutetaan huolella ja niiden kanssa paistetaan ohuita porkkanaviipaleita, sipulia ja hirmuisesti valkosipulia. Seos saa paistua niin, että osa linsseistä saa sopivasti ruskistuneen ja rapsakan vivahteen.

 
At 13/1/06 13:57, Blogger Rosmariini said...

Pieni lisäys vielä. Jätin ohjeesta soodan pois, kun en oikein tiennyt, että mitä sillä tarkoitetaan. Tavallista ruokasoodaako? No, ei meillä toisaalta olisi soodaa ollutkaan, joten sen sivuuttaminen oli siinäkin mielessä harvinaisen luontevaa. :)

Sen siitä saa, kun alkaa tutkailla reseptiä tarkemmin vasta siinä vaiheessa, kun kattila on suurin piirtein jo tulella.

 
At 13/1/06 14:03, Blogger Rosmariini said...

Ja kiitokset Paolalle pyttisvinkistä! Kaikki reseptit, jotka vain vivahtavatkin kasviskokkaukseen, ovat enemmän kuin tervetulleita. Meillä on kasvisohjeita oikeasti sangen hintsusti - ja ne harvatkin ohjeet ovat ilmeisesti piiloutuneet jonnekin laatikkojen kätköihin.

 
At 13/1/06 15:04, Blogger Anna said...

Kiva jos piditte. Minunkin pitäisi ryhdistäytyä ja siistiä ruokavaliotani, nimim. corn flakesit päivälliseksi ei ole ruoka...

Linssit aiheuttavat herkkävatsaisille ilmavaivoja, keittoveteen lisätty ruokasooda vähentää niitä ainakin urbaanin legendan mukaan, johon näyttää olevan ihan järkeenkäypä selityskin (http://tinyurl.com/a8qdq).

Linssien vaurastuttava vaikutus perustuu tietty siihen että ovat niin halpa ja nöyrä raaka-aine, että rahaa kertyy varmasti säästöön jos malttaa syödä vain niitä ;)

Toinen erinomainen linssimuhennos on Anna Bergenströmin Annas mat-kirjan paljon nopeammin kypsyvä punaisista linsseistä ja kikherneistä intialaisin maustein tehty täyttävä muhennos. Söin sitä opiskeluaikoina tosi paljon ja taas tekee mieli. Samasta ruoasta on versioita maailma väärällään, mutta vinkkaa jos haluat reseptin!

 
At 13/1/06 15:59, Blogger Rosmariini said...

Jaahas, pitääkin muistaa soodata linssimuhennos jatkossa - varsinkin jos haluaa pelata varman päälle ilmalaivojen suhteen. Onneksi niiltä kuitenkin tällä kertaa vältyttiin. ;)

Uudet linssireseptit ovat toki tervetulleita - aina vaan parempi, jos joku on ne jo testannut ja hyväksi havainnut. Jos tässä innostuisi vallan linssilinjalle, kun tuo vaurastuttava vaikutus ei ole ollenkaan huono motivaattori. :) Kiitokset vaan reseptistä!

 
At 13/1/06 16:51, Anonymous Anonyymi said...

Kun kerran pyydettiin, niin kyllähän entiseltä kasvissyöjältä linssireseptejä löytyy. En ennätä nyt naputella, mutta tuolta löytyy ainakin yksi:
http://kulmakuppila.blogsome.com/2005/11/21/kuka-voisi-kellot-seisauttaa/

Hyvää ja terveellistä, sopii siis erinomaisesti pastanjauhajien uuteen kevyempään elämään ;)

 
At 13/1/06 16:54, Anonymous Anonyymi said...

Äh, eihän toi linkki tietty noin toimi. Vanha kunnon copy-paste käyttöön siis ja linssikeitto syntyy näin:

1,5 dl punaisia linssejä
2 kesäkurpitsaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi (minä laitan kaksi, koska tykkään kovasti valkosipulista)
kasvisliemikuutio/-jauhetta/-fondia
kurkumaa
garam masalaa
mustapippuria
tilkka öljyä
n. 1 litra vettä
(suolaa, jos kuutioista ei irtoa tarpeeksi)

Kuutioi kesäkurpitsat, pilko sipuli ja valkosipuli. Paistele hetki kasviksia ja linssejä öljytilkassa, lisää sitten vettä. Jottei keitosta tule liian vetistä, voit laittaa ensin vaikkapa n. 7 dl vettä ja lisätä sitten, kun linssit kypsyvät ja keitto sakenee.
Kun vesi kiehuu, lisää kasvisliemikuutio (tai vastaavasti -jauhetta) sekä mausteet. Kukaan ei estä lisäämästä myös esim. chiliä ja/tai currya, jos mieli tekee ja kaapista löytyy.
Keittele 20-30 min niin, että linssit alkavat hieman soseutua ja kesäkurpitsat ovat kypsiä. (Tässä vaiheessa huomaa, jos kuutiokoko oli liian suuri. Asialle on myöhäistä tehdä mitään, joten jatka vain keittämistä, kunnet kurpitsat pehmenevät. Seuraavalla kerralla tiedät paremmin) Lisää vettä, jos on tarvis. Maistele ja säädä mausteet kohdalleen.

 
At 13/1/06 17:21, Blogger Rosmariini said...

Kiitos reseptistä! Purjehdimme tästä uuteen uljaaseen elämään linssikeiton voimin! :) Entisellä kasvissyöjällä lienee jemmassa muutamia muitakin herkullisia kasvisreseptejä, joten ehkä palaamme jolloinkin asiaan...

Emme me toki lihaherkkujakaan kokonaan unohda - viikonlopuksi on suunnitteilla jälleen perinteisemmän linjan pastanjauhantapöperöä. Mutta kunhan arki taas koittaa, kaivan kyllä jonkin omista kasvisresepteistäni esille, jottei uusi harrastus unohdu heti alkuunsa.

 
At 13/1/06 18:27, Blogger Maurelita said...

Aaah rakastan linssejä, tämä menee kokeiluun heti !

Omat suosikkini :

http://www.u-blog.net/maurelita/article/resepti_linssipata

ja

http://www.u-blog.net/maurelita/article/resepti_linssisalaatti

 
At 13/1/06 18:38, Blogger Rosmariini said...

Oivallinen ajatus yhdistää linssipataan makkaraa! Saattaisi kelvata sitten paremmin miespuolisillekin ruokailijoille. :) Kiitokset vinkeistä!

 
At 13/1/06 20:10, Blogger Polkkapossu said...

Heh. Makkara ja linssi kuulostaa kyllä kivalta kasvisruoalta ;)

 
At 13/1/06 20:24, Blogger Rosmariini said...

Juu, makkara on täysin aliarvostettu kasvis. ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails