sunnuntaina, joulukuuta 27, 2020

Jouluruokaa 2020

Kolmen päivän joululepo on takanapäin, ja kylläpä teki taas hyvää. Korona-ajan kokoontumisrajoituksetkaan eivät onneksi juuri haitanneet joulunviettoamme. Olen aina ollut sitä mieltä, että vuoden pimein aika on parasta viettää omassa rauhassaan, kun sen sijaan esimerkiksi juhannusta on mukava viettää vähän isommalla porukalla.

Jouluateriatkin maistuivat ihan erityisen hyvin nyt, kun ennen joulua ei ollut yhtäkään pikkujoulua tai työpaikkaruokalan joululounasta, joilla olisi jo ehtinyt saada liiaksi laatikoita, kinkkua ja rosollia. Alla oleva kuva tapaninpäivän aterialta, joka ei sisältänyt joulupäivästä poiketen alku- tai jälkiruokaa:



Alla olevassa kuvassa puolestaan joulupäivän aamupalaa. Toinen meistä halusi lautaselleen vähän kaikenlaista, kun taas toinen halusi keskittyä Kalapuohin katajasilakkaan sekä sinappisilakkaan (plus yhteen babybel-juustoon):

Jouluruokaa pyrittiin varaamaan taas tänä vuonna aika maltillisesti. Liha- ja Kalakaupasta hankittua kinkkua tosin paistettiin reilusti, mutta tänään siitä tehdään vielä kinkkukiusausta, joka pakataan eväsrasioissa pakasteeseen ja syödään sieltä työpaikkalounaina tulevien viikkojen aikana.

Ruokapöydässä oli kinkun ohella myös muutamia muita lähi- ja pientuottajilta hankittuja tuotteita, kuten erään tuttavan tilalta ostettua perunaa. Sama teema jatkui myös joululahjoissa, jotka sisälsivät Oulun lähiseudulla tuotettua olutta, kaurahiutaleita ja hunajaa sekä Kujalan tilan tervalöökikastiketta.

Lisäksi saimme lahjakortin oululaisen suklaapuodin ChocoSomnian etäsuklaatastingiin.



Joulupäivän jälkiruoan marjat olivat peräisin erityisen läheltä, kun kävin ne viime kesänä vadelma-aikana kotipihan pusikoista keräämässä.

Ylimmässä kuvassa näkyvään vadelmajälkiruokaan tuli pohjalle savoiardi-keksejä, sen päälle vaniljalla maustettua mascarpone-kermavaahtoseosta sekä kahden kermavaahtokerroksen väliin vadelmahilloa, jonka keitin parista desistä vadelmia sekä pienestä määrästä hillosokeria. Kokonaisuuden päälle lusikoin vielä runsaasti kokonaisia vadelmia.

Mutta nyt tietokone kiinni ja vielä vähän jouluruokaa ja -lepoa!

2 Comments:

At 30/12/20 19:11, Blogger Jael said...

Herkullisen näköistä:)
Hyvää tulevaa vuotta teille.

 
At 5/1/21 12:45, Blogger Rosmariini said...

Hyvää ja herkullista uutta vuotta, Jael! <3

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails