sunnuntaina, syyskuuta 09, 2018

Taifuunista maanjäristykseen - erilainen viikko Hokkaidolla



Japani on ihan mahtava maa asua. Ihmiset ovat ystävällisiä, ruoka herkullista ja melkein jokainen päivä tarjoaa uusia elämyksiä. Kääntöpuolena ovat täkäläiset luonnonvoimat, jotka saattavat tuntua todella rajuilta ihmiselle, joka ei ole niihin pienestä pitäen tottunut.

Japani on tunnetusti hyvin maanjäristys- ja taifuuniherkkää aluetta, ja esimerkiksi Honshun saarella on nähty tänä kesänä luonnonmullistus toisensa perään. Hokkaido on yleensä vakaampi ja rauhallisempi. Taifuunit eivät yleensä yllä täydellä voimallaan kotikaupunkiini Sapporoon asti, ja maanjäristyksetkin ovat huomattavasti harvinaisempia kuin monessa muussa osassa Japania.

Tällä viikolla pääsin kuitenkin kokemaan molemmat vieläpä peräkkäisinä päivinä. Ensimmäinen ankarampi taifuuni (Japanissa asumiseni aikana) iski lähiympäristööni keskiviikon vastaisena yönä. Valvoin yöllä tuntikausia kuunnellen ulkona puhaltavaa kovaa tuulta ja ryskettä, joka osoittautui seuraavana aamuna tarkasteltuna asuntoni edustalla kaatuneiksi puiksi. Pääsin seuraavana päivänä töihin ongelmitta, kun asun kuitenkin kävelymatkan päässä töistä (junalla kulkevat työkaverini olivat suuremmissa ongelmissa, koska monet olivat joutuneet vaihtamaan suunnitelmat lennossa bussimatkailuksi). Työmatkalla pääsin ihmettelemään uusia kaatuneita puita, muutamassa kohden repsottavia sähköjohtoja ja puuhakkaita, katuja siivoavia paikkakuntalaisia.

Seuraavana yönä menin helpottuneena nukkumaan ajatuksena nukkua kunnon yöunet, mutta ne katkesivat noin kolmen tunnin unien jälkeen äkillisesti, kun puhelin alkoi hälyttää villisti maanjäristystiedotetta ja samaan aikaan huomasin jo sängyn/huoneen heiluvan. Kokemus oli kuin jossain edestakaisin heiluvassa huvipuistolaitteessa (paitsi että olo ei ollut ollenkaan huvittunut). Sähköntulo lakkasi melkein saman tien, mutta onneksi auringonnousuun oli järistyksen hetkellä enää pari tuntia aikaa.

Pian selvisi, että järistyksen keskus oli noin 70 kilometrin päässä sijaitsevan Chitosen suunnalla (jossa sijaitsee muun muassa Sapporon keskeinen lentokenttä) ja että sen voimakkuus oli 6,7 magnitudia. Kyse oli täkäläisittäin jopa historiallisen voimakkaasta maanjäristyksestä. Asun Sapporon pohjoisosassa, jossa järistys ei aiheuttanut onneksi minkäänlaisia silmin havaittavia vaurioita rakennuksiin tms. Minulta ei mennyt myöskään mitään tavaroita rikki (lähinnä varmasti siitä syystä, etten omista juuri mitään rikki menevää). Taifuunin jäljet olivat toki edelleen tässä vaiheessa näkyvissä. Esimerkiksi läheisellä evakuointipaikalla (joita on Sapporossa siellä täällä ympäri kaupunkia) näytti tältä:





Minun on ollut pitkään tarkoituksena varautua mahdollisiin luonnonmullistuksiin. Täälläpäin maailmaa monilla on uloskäynnin lähellä ilmeisesti evakuointireppu, johon on pakattu vettä, säilykkeitä tai muuta pitkään säilyvää syötävää, vessapaperia sun muuta vastaavaa. Nyt pystyin sitten torstaiaamun valjetessa motkottamaan itselleni perustarvikkeiden puutteesta tilanteessa, jossa sähköt ja vesi (ja pian myös nettiyhteys) katkesivat kokonaan. Kokemattomana katastrofi-ihmisenä en edes hoksannut kiirehtiä täyttämään kylpyammetta vessanhuuhteluvedellä, ja taifuunin varalle jemmaamani juomavedet olin käyttänyt edellisenä iltana ruuanvalmistukseen.



En lähtenyt torstaina töihin, koska en tiennyt, olisiko sinne päässyt ilman sähköä edes sisään (ainakaan en olisi ilman sähköä pystynyt töitä tekemään), mutta sen sijaan lähdin metsästämään juotavaa ja syötävää. Testasin varmuuden vuoksi viereisen korttelin juoma-automaatit, mutta nekin tarvitsevat tietenkin sähköä toimiakseen. Normiarjessa tulee ylipäänsä harvoin ajateltua, mihin kaikkeen sähköä tarvitaan. Bensapumppujen toiminta loppui, ja samaten metrot ja junat eivät päässeet kulkemaan. Vedentulokin loppui asunnossani nimenomaan sen takia, että vesipumput vaativat vähänkään uudemmissa taloissa sähköä toimiakseen. Onneksi Japani on sen verran käteisyhteiskunta, että minullakin sattui olemaan tarpeeksi rahaa nostettuna. Ensimmäisenä päivänä järistyksen jälkeen kaupoissa eivät toimineet sähkön puutteessa kassakoneetkaan, eli luottokortilla maksaminen oli täysin pois laskuista.



Syömisen ja juomisen järjestäminen ei käynyt ihan niin helposti kuin olin kuvitellut, koska muutama muukin oli saanut sattumalta saman idean. Jonotin helteisellä parkkipaikalla kolmen tunnin ajan kauppaan, jossa kullekin asiakkaalle myytiin tietty määrä juotavaa, ja lisäksi ostin jemmaan muutaman CalorieMate-muonapakkauksen:





Monen tunnin jonottaminen tuntui vähän hölmöltä siinä vaiheessa, kun illemmalla huomasin, että toisella suunnalla sijaitseviin kauppoihin pystyi kävelemään tuosta vaan sisään ja ostamaan juomaakin niin paljon kuin halusi (hamstraamaan ei toki kannata ryhtyä, että syötävää ja juotavaa riittäisi mahdollisimman monelle). Parin talon päässä sijaitsevaan talonmiehen asuntoon tuli onneksi vettäkin, eli sain sieltä kannettua ämpäreillä vettä vessanhuuhteluun + samalla täytin tietenkin saatavilla olevia pulloja juomavedellä.

Torstai-ilta oli hiukan ankea, koska pääasiallisena aktiviteettina oli pimeässä istuminen. Tulipahan ainakin unohdettua hetkeksi kaikki työkiireet ja katseltua tähtitaivasta ja niitä lähipuita, joita taifuuni ei ollut onnistunut kaatamaan. Seuraavana päivänä sähköt olivat palautuneet siinä määrin, että omallakin asuinalueellani kaupat olivat pystyneet avaamaan kassakoneensa + suurimmissa risteyksissä toimivat jo liikennevalotkin (vielä torstaina joka puolella oli poliiseja ohjaamassa liikennettä).

Hokkaidolle sähköä tuottavat ydinvoimalat lopettivat järistyksen jälkeen toimintansa, ja fossiilisilla polttoaineilla toimiva voimala puolestaan vahingoittui järistyksessä. Sähköpula koetteli siis koko saarta, ja ankea ajatella, kuinka paljon koko Hokkaidolla jouduttiin heittämään sulavista jääkaapeista ja pakasteista ruokaa roskiin. Perjantaina kauppojen valmisruokatiskeistä huomasi, kuinka nerokkaasti henkilökunta oli yrittänyt tehdä asiakkaille ruokaa hyvin säilyvistä aineksista. Itse ostin lounaaksi satsin friteerattuja sieniä, ja lisäksi tarjolla olisi ollut esimerkiksi friteerattua juustoa. Sen sijaan esimerkiksi broilerista tehtyjä yakitori-vartaita ei näyttänyt olevan saatavilla.



Kauppojen hyllyt alkoivat olla tässä vaiheessa jo osin hyvinkin tyhjillään. Alkoholijuomia olisi ollut tosin runsaasti saatavilla:



Perjantaina alkuillasta sain lähikaupassa sen verran netistä kiinni, että ehdin saada suomalaisen ystäväni kutsun lähteä tämän tuttavan ravintolaan illalliselle. Ravintola oli saanut sähköä ja onnistunut avaamaan ovensa, mutta monet asiakkaat olivat peruneet tulonsa, mistä syystä ravintoloitsija oli vaarassa joutua heittämään ruokaa hukkaan. Onneksi pääsin itse mukaan, sillä hyvä seura ja ruoka tekivät harvinaisen hyvää. Bonuksena sain ladattua ravintolassa kaikki mahdolliset akut (maanjäristysdinnerin tunnisti tässä tapauksessa siitä, että kaikki etsivät heti alkuun vapaana olevia pistorasioita).

Tässä (+ kaikkein ylimmässä kuvassa) muutamia pöytäseurueen kanssa jaettuja ruokalajeja. Ensimmäinen tofuannos oli tosin jokaisella oma:







Ylemmän kuvan grillattu hokke oli todella maukasta, samoin tämä munakoisoa ja tofua sisältävä kiinalaisvaikutteinen mabo nasu oli aivan huippuhyvää. Pitää opetella tekemään vastaavanlaista kotona viimeistään siinä vaiheessa, kun palaan taas Suomeen:



Yksinkertainen, mutta herkullinen jälkiruoka. Kirin Lemonissa marinoitua persikkaa (eli japanilaisittain momoa):



Viikonloppuna sähköt palasivat kotitalouksiinkin, ja sähköjen palattua pääsin onnekseni pitkästä aikaa suihkuunkin. Pienet asiat tuntuvat äkkiä suurelta ylellisyydeltä. Olen iloinnut runsaasti muun muassa siitä, että olen voinut käydä vessassa ilman taskulamppua. Jälkijäristysten vaara on edelleen olemassa, mutta nyt olen varautunut juoma- ja vessanhuuhteluvedellä sekä lisäksi täydentämällä hyvin säilyvien ruokien varastoja.

Ajatus tavallisesta harmaasta arjesta (ja jopa siitä kaikkein väsähtäneimmästä maanantaiaamusta) tuntuisi joka tapauksessa tällä hetkellä aivan mahtavalta.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails