maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Pari kesäkuulumista sekä parsakaali-kukkakaalisalaatti



Tämän kesän keittiöremontti on kannustanut kyläilemään (tässä on tosissaan oppinut arvostamaan sitä, että pääsee syömään huolella tehtyä ruokaa pöydän ääreen haarukalla ja veitsellä). Pääsin viime viikolla muutamaksi päiväksi myös oman äitini kokkailujen äärelle. Siellä oli aamiaislättyjen ohella tarjolla muun muassa raparperihilloa.

Raparperihillo on ilmeisesti ollut yksi tämän kesän ruokahittejä samaan tapaan kuin kinderpiirakka, jota sain (Millan leipomana) maistaakseni oululaisten ruokabloggaajien perinteisellä blogipiknikillä.



Miitissä oli tällä kertaa tavallista pienempi porukka, mutta saimmepahan kerrankin ulotettua keskustelut hyvinkin syvälliselle tasolle. (Yleensähän oululaisten ruokabloggaajien tapaamisessa on teemana "huonot jutut, hyvä ruoka".)

Erityisen mukava oli päästä kuulemaan Heidin taannoisesta USA road tripistä, koska olemme itsekin haaveilleet vastaavanlaisesta reissusta. Route 66 olisi kiinnostava kohde näin geokätköilijänkin näkökulmasta.



Heidin ja Millan ohella blogimiittiin saapui tietenkin myös Virpi vara-aviomiehineen ja herkullisine pastasalaatteineen. Iso kiitos kaikille seurasta!

Lopuksi voisin kirjata muistiin salaattiohjeen, jonka sukulaispoikani oli oppinut koululaisille tarkoitetulla ruokakurssilla:

Parsakaali-kukkakaalisalaatti

1 kukkakaali
1 parsakaali
punaisia viinirypäleitä
1 pkt paistettua pekonia (paloiteltuna)
mozzarellajuustoraastetta
majoneesia
punasipuli

Pilko kukka- ja parsakaali (pienistä nupuista saa mukavasti haarukkaan sopivia paloja). Paista ja paloittele pekoni. Hienonna punasipuli ja puolita halutessasi viinirypäleet. Sekoita ainekset ja anna vetäytyä jonkin aikaa ennen tarjoilemista.

Ruokaisa salaatti sopii erinomaisesti grilliruoan lisäkkeeksi. Itse pidän kukkakaalin ja parsakaalin rouskuvasta suutuntumasta.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails