maanantaina, maaliskuuta 02, 2015

Mongolian wokki



Mieli oli jo hetken tehnyt jonkinlaista pikapaistettua mongolian barbecue -henkistä ruokaa. Saimme Nettiliha.fi:sta sopivasti testiin naudan suikalelihaa, ja niinpä päätimme kehitellä arki-illan ateriaksi jonkinlaisen nopean wokin, jossa alueen makumaailma olisi mukana.

Tyypillisimmillään – ainakin länsi-ihmisen näkökulmasta – mongolian barbecue on ravintolassa asiakkaiden edessä kokattuja ohuita lihansiivuja ja kasviksia, joita joko dippaillaan erilaisiin kastikkeisiin tai jo lähtökohtaisesti paistetaan maustetahnan kanssa. Kasvisten keskinäinen suhde tai määrä voi olla makusi mukaan mitä tahansa. Joissakin ravintoloissa annoksensa saa itse koota haluamistaan raaka-aineista, jotka sitten annetaan kokille, joka pyöräyttää ne wokissa halutun kastikkeen kera. Mikä hyvänsä kombinaatio alla esitetyn kaltaisia raaka-aineita siis toimii, kunhan kastike on maukas. Sen ainesuhteisiin (soija–osterikastike–Shaoxing) kannattaa siis kiinnittää huomiota.

Webbailin kastikkeita hetken ja päädyin muutamien reseptien yhteenvetona yksinkertaiseen kolmen komponentin versioon. Shaoxing on perinteistä kiinalaista riisiviiniä, jota käytetään nykyään kokkaukseen myös laajalti Kaakkois-Aasiassa. Emme löytäneet oletettua Shaoxing-pulloamme mistään, joten korvasimme sen kuivalla sherryllä, jota tilalle lännessä usein suositellaan. Kastike onnistui jopa yllättävän hyvin. Siihen tuli todella mukava yleisaasialainen maku, joka olisi tosin aivan hyvin voinut ollut olla peräisin kiinalaisesta ravintolastakin.

Mongolian barbecue -henkinen wokki

0,8 dl soijakastiketta
1,2 dl osterikastiketta
0,6 dl Shaoxing-viiniä (tai kuivaa sherryä)
400 g nautaa (esim. paistia) suikaleina
muutama rkl pilkottua tai raastettua inkivääriä
1–2 tl pilkottua tai puristettua valkosipulia
pieni kulhollinen suikaloitua kaalia
lautasellinen suikaloitua porkkanaa
kupillinen ananaspaloja
kupillinen siivutettuja herkkusieniä
pieni kupillinen silputtua sipulia
tilkka öljyä paistamiseen

Kuumenna tilkka öljyä wokissa tai isossa padassa. Pata saa olla ihan kunnolla kuuma, mutta öljyä ei kannata kuitenkaan kuumentaa savuavaksi asti. Lisää sitten liha, valkosipuli ja inkivääri ja paista niitä hetken aikaa. Kuumalla pannulla paistosta pitää hämmennellä melkein jatkuvasti, jotteivät ainekset pala.
Kun liha on kunnolla ruskistunut, lisää loput ainekset ja paista sekoittaen, kunnes kasvikset hieman pehmenevät. Aivan lötköksi asti ei kannata paistella. Aasialaisissa pikapaistoruoissa saa olla purutuntumaa – jopa rapsakkuutta.
Tarjoa ruoka riisin kanssa. Juomaksi sopii mainiosti esim. vaalea olut.


4 Comments:

At 3/3/15 10:38, Blogger Nanna said...

" yleisaasialainen maku, jokaoli voinut olla peräisin kiinalaisesta ravintolastakin..." .Ihanasti puetty sanoiksi!

 
At 3/3/15 13:49, Blogger Rosmariini said...

Olisikohan pitänyt lirauttaa mukaan hiukan kalakastikettakin, niin olisi saatu vielä kattavammin aasialaista makumaailmaa mukaan. :)

 
At 18/3/15 01:35, Blogger Hanna said...

Hei
Olisin kiinnostunut julkaisemaan sivullenne
pastanjauhantaa.blogspot.com sopivia tekstiartikkeleita tai mainoksia, kiinteää
hintaa vastaan.

Jos yhteistoiminta kiinnostaa, niin ottakaahan yhteyttä. Voin sitten
antaa lisätietoja. Jos teillä on muita sivustoja, voisitteko antaa
niitten osoitteet, jotta voisin tutustua niihinkin.

 
At 12/4/15 14:28, Blogger Ville Tuovinen said...

Tätä mukaillen tein itsekin pitkästä aikaa wokkia. Osterikastikkeen korvasin kalakastikkeella, naudan possulla ja riisin nuudeleilla. Joka tapauksessa hyvää oli, mutta ei kyllä vielä paini samassa sarjassa mainion chilikanan kanssa. =)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails