keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2011

Nice Cup of Tea

Kuten joku vielä saattaa muistaa, minä juon tätä nykyä runsaasti teetä. Ja lueskelen siihen liittyviä kirjoja. Helena Petäistön kirja Tee teematka oli tosissaan viihdyttävää luettavaa, jonka mukana pääsi eurooppalaisista teehuoneista Venäjälle samovaarin äärelle.

Lisäksi kirjan avulla pääsi ihmettelemään tiibetiläisen voiteen valmistamista sekä sai selville, missä tilanteessa amerikkalaiset oivalsivat jääteen ihanuuden (St. Louisin maailmannäyttelyssä vuonna 1904).

Suomi-luvun kohdalla oli niin ikään runsaasti uutta tietoa kotoisesta teenjuontikulttuuristamme. Karjalaiset ja muut itäisemmän Suomen asukkaat ovat olleet Venäjän vaikutuksen vuoksi vanhastaan innokkaampaa teenjuontikansaa läntisemmän Suomen asukkaisiin verrattuna. Ahkera teenjuonti levisi karjalaisten siirtolaisten mukana toisen maailmansodan jälkeen muuallekin Suomeen.

Lisäksi opin, että Haapajärvi on Suomen teepääkaupunki. Kaikkea sitä.

Tee on nyt muutenkin kohoamassa Suomessa entistä suurempaan suosioon, jos kohta kahvin menekki on edelleen melkein ylivoimaisen murskaava. Suomalaiset ostavat kyllä teetä yleisesti (Twiningsin vuonna 2011 teettämän teenjuontitutkimuksen mukaan 72 prosenttia suomalaisista on tunnustanut ostavansa teetä), mutta sitä ei juoda yhtä usein kuin kahvia.

Lähes kolmannes teetutkimukseen vastanneista juo teetä harvemmin kuin kerran viikossa. Päivittäisiä teenjuojia on suomalaisista vajaa puolet eli 46 prosenttia.

HEL YES! -konseptista tuttu pop up -ilmiö on tulossa muotiin yleisemminkin, sillä Oulun Kaakkurissa sijaitsevaan Iittala outlet -myymälään on avattu täksi viikoksi Twiningsin teenurkkaus, jossa itsekin kävin maistelemassa muun muassa uutta vihreää teetä nimeltään Chai Green Tea.

Tilaisuudessa annettiin myös ohjeita vihreän teen hauduttamiseen: vedenkeittimessä kiehautetun veden pitää antaa jäähtyä (kansi avoimena) vähintään kolmen minuutin ajan ennen kuin kuuman veden kippaa vihreän teen sekaan. Sen jälkeen teepussia uitetaan vedessä kolmen minuutin ajan.

Vihreä tee saattaa olla liian kuumaan veteen tehtynä kuulemma melko kitkerää. Lisäksi teen maku on parhaimmillaan siinä vaiheessa, kun juoma on jo hiukan haalentunut.

Kiertue antaa Twiningsille mahdollisuuden tutustua suomalaiseen teenjuontikulttuuriin myös muualla kuin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Suomen suosituimmat teelaadut ovat maustetut mustat teet (etenkin Earl Grey) sekä erilaiset marjaiset ja hedelmäiset maut. Syynä tähän on osittain se, että suomalaiset eivät useinkaan laita teensä sekaan maitoa.

Englantilaiset puolestaan juovat enimmäkseen voimakasta mustaa teetä, ja lorauttavat sekaan hiukan maitoa. Hinta ei ratkaise suomalaisille teelaadun valintaa, sillä suurin osa suomalaisista valitsee teensä maun perusteella. Lisäksi etenkin vihreän teen juojat pitävät terveellisyyttä tärkeänä tekijänä. Kuten arvata saattaa, pussiteen asema on Suomessa vahva irtoteenä myytyihin teelaatuihin verrattuna (73 % suomalaisista juo teensä pussiteenä).

Suomalaisten teenjuontitavat ovat moniin muihin maihin verrattuna aika epäsosiaalisia: Siinä missä monissa maissa kokoonnutaan vaikkapa teehuoneisiin, suomalaiset juovat teekupposensa ilta-aikaan yksikseen kotona. Monet juovat teetä myös flunssaisena tai muuten kipeänä, ja usein teetä juodaan ennen kaikkea talvikauden aikana.

Miltä teetutkimuksen tulokset kuulostavat: Juotteko te teenne julkisesti vai vasta kotona työpäivän jälkeen? Entä kuluuko teetä enemmän talvella kuin kesällä (vai juodaanko kesällä kenties erityyppisiä teelaatuja talvikuukausiin verrattuna)?

31 Comments:

At 2/3/11 14:33, Blogger muumi_otus said...

Kommentoin ekaa kertaa blogiinne. Aloin ihan vasta seuraamaan tätä. :)

Minä olen epätyypillinen suomalainen teenjuoja. Juon teetä lähes päivittäin, useimmiten 1-2 kertaa päivässä. Juon teetä aamulla ja illalla. Seurassa (jos oman avomiehen seuraa ei lasketa) juon teetä silloin kun minun tyttökaveriporukkani kokoontuu. Pyrimme kokoontumaan kerran viikossa.

Kesäisin juon hieman vähemmän teetä, sillä silloin en juo teetä iltaisin. Teelaatuja en ole vaihdellut vuodenaikojen mukaan, ainoastaan omien kiinnostusten mukaan. Juon hyvin monenlaista teetä ja aina irtoteetä jos mahdollista. Nyt olen vaihtanut iltateeni kofeiinittomaan yrttiteehen ettei uni häiriintyisi.

Joskus minulle tulee kausia jolloin en juo ollenkaan teetä kotona muuta kuin sosiaalisissa tilanteissa. Olen vähän tuulella käyvä.

 
At 2/3/11 14:33, Anonymous Anonyymi said...

Minulla on vedenkeitin, jolla voi keittää veden 60, 80 tai sataan asteeseen. Parasta! Juon vihreän teeni myös yleensä liian haudutettuna, joskus jopa 8 minuuttia. Kuulin että silloin tee on terveellisimmillään, eli voin jotenkin puolustautua.:D Mustaa teetä tai suodatinkahvia en juo ollenkaan, maha ei kestä.
Pussitee markettiteestä on mielestäni parasta. Ei se, että tee on irrallaan tee siitä minusta mitenkään parempaa. Usein pussitettu tee on jopa maukkaampaa. Tiukemmin pakattua? Helppous on myös arkena kova juttu. Paremmat teet onkin sitten kiva ostaa irtoteenä.
Kahvilassa töissä ollessani huomasin aika hölmön jutun. Ihmiset yleensä toivovat erityisesti haudutettua teetä ja pitävät sitä paljon parempana. Meillä ja monella muullakin se kuitenkin tarkoittaa kahvinkeittimellä (omaan kannuun ja omalla suodattimella tosin) keitettyä teetä, jonka annetaan seistä kahvin vieressä kannussa pari tuntia. Tästä jopa maksetaan kovempaa hintaa kuin pussiteestä. Täysin järjetöntä. Kysynnän vuoksi tuo "haudutettu tee" pidettiin valikoimissa. Myöhemmin en vaan pystynyt tähän huijaukseen (joka ei oikeastaan edes ole huijaus) ja aloimme täyttää teesihtejä laadukkaalla irtoteellä asiakkaiden käyttää teepussien sijaan.

 
At 2/3/11 14:39, Anonymous Anonyymi said...

Juon teetä 2-6 kuppia päivässä. Yritän pysyä kahdessa kofeiiniövereiden välttämiseksi. Himoitsen teetä kuitenkin melkein pahemmin kuin paatunein kahvinjuoja kahvia. Kaiken makean kanssa varsinkin _pitää_ saada teetä. Jälkkäri ei maistu hyvältä ilman teetä.

Juon teeni kuten kahvin aikaisemmin. Suurimmasi osaksi miehen kanssa aamulla ja ruoan jälkeen tai yksin tenttiin lukiessa ja tietokoneen ääressä. Mieluiten joisin teetä aina seurassa, mutta pääasia taitaa kuitenkin olla ihan vaan se kupillinen kuumaa ja kofeiini. Kahviloissa tulee usein tilattua latte, sitä kun ei kotona saa. Kahvilassa ei aina saa vihreää teetä (parannusta tapahtuu kuitenkin koko ajan!) ja teepussi tuupataan aina liian kuumaan veteen, joka usein on keitetty päivän aikana useaan kertaan. Teen kanssa pitäisi aina olla "tuore" vesi, että maku vapautuu oikein.

 
At 2/3/11 15:06, Blogger Samma said...

Mäkin olen teefriikki.
Juon monta kuppia päivässä, tällä hetkellä pääasiassa luomusenchaa. Haudutan teeni (pieniä poikkeuksia lukuunottamatta) irtolehdistä ja varsinkin senchan (ja muiden vihreiden) kanssa se on taidetta oikeine lämpötiloineen ja haudutusaikoineen. Koen tämän rituaalisen hauduttamisen kuitenkin isoksi osaksi teen viehätystä.

 
At 2/3/11 15:10, Blogger Rosmariini said...

Ihanan pitkiä ja kiinnostavia kommentteja, kiitokset!

Muumi_otus: Minäkin siirryn päivän mittaan tiukasta mustasta teestä (jota on pakko saada aamuisin) illan miedompiin ja kofeiinittomiin "tee"laatuihin.

Anonyymi: Tuommoinen vedenkeitin olisikin mahtava. Oma keittimemme on ärsyttävä rakkine, joka napsahtaa aina alkuun muutaman kerran pois päältä ennen kuin vesi ehtii lähteä kiehumaan ollenkaan.

Täytyy myöntää, että minäkin haksahdan aina kahviloissa noihin haudutettuihin teepannuihin. En ole tullut ollenkaan ajatelleeksi, että tee on voinut joutua seisomaan niissä mahdollisesti vaikka kuinka pitkään.

Anonyymi2: Teetä tulee juotua kyllä enimmäkseen yksin juuri sen takia, että teekupponen sopii niin hyvin kirjan kaveriksi (tai tietokoneen näppäimistön viereen).

Ja se kupponen saa olla mielellään hyvinkin iso.

Samma: Mahtavaa, että Suomessakin joku syventyy kiireettömästi teehen liittyviin rituaaleihin. Ihan liian helposti tulee vain heitettyä se ensimmäisenä käteen sattuva teepussi kuumaan veteen.

 
At 2/3/11 15:40, Blogger Eve said...

Teefriikki täällä hei :) Juon teetä paljon ja joka päivä, suurimmaksi osaksi vihreää mutta myös mustaa, jos tarpeeksi hyvin maustettua löytyy! Lähes joka kauppareissulta pääsee mukaan joku uusi teelaatu maistiaiseksi. Ja vihreän teen kanssa on tosiaan tärkeää, että lisää teelehdet vasta vähän jäähtyneeseen veteen. Niin ja kesällä tietysti kuluu sitten runsaasti jääteetä! :)

 
At 2/3/11 16:22, Anonymous Anonyymi said...

Teenjuoja ilmoittautuu täälläkin! Juon 99% mustaa teetä, kun vihreä tee maistuu minusta ihan ruoholta, enkä siitä niin nauti.

Minä juon teeni "white no sugar", eli lorautan mukaan vähän maitoa. Teestä tulee maidon kanssa ihan eri makuista ja se pelastaa monet teet, esim. Liptonin sitruunapussitee on siltään minusta kitkerää ja pahaa, mutta maidon kanssa herkkua.
-Jenni

 
At 2/3/11 16:43, Blogger Rosmariini said...

Eve: Suomessa on onneksi noita erimakuisia teelaatuja vaikka millä mitalla. Niiden joukosta pystyy valitsemaan uutuuksia kuin karkkihyllyltä konsanaan.

Jenni: Minäkin olen kuullut, että esim. Liptonin peruspussiteehen maito sopii hyvin. Pitäisi joskus kokeilla.

Tämän kommenttilaatikko-otannan perusteella saa muuten semmoisen kuvan, että suomalaiset ovat 100-prosenttisesti teefriikkiä kansaa. :) Kahvinjuojat eivät vissiin uskaltaudu tänne nyt ollenkaan.

 
At 2/3/11 17:18, Blogger obldioblda! said...

itse juon teen nimenomaan aikaan jolloin kiire ei ole osa elämää; pitkäksi venähtäneinä aamuin ja töiden jälkeen kotiin tullessa, kahvilla en ota teetä sillä tiedän että sen pitää antaa hautua aikansa ja haaleta, kahvilla sama aika muuttaa sen etovan makuiseksi.

muutenkin, tee kutoo sisälle villapaidan jonka lämmöstä nauttii mieluummin rauhassa !

 
At 2/3/11 17:38, Blogger nona said...

Juon maustettua mustaa teetä (Tiikerin päiväuni tai Keisarin morsian) talvella ja kesällä puutarhan tuoreesta mintusta tehtyä teetä päivittäin.
En itse käytä teepusseja, mutta kyllä ne kylässä kelpaavat.
Hyvä tee on yhtä hyvää kuin hyvä kahvi, mutta kyllä huonojakin tulee juotua, aina ei voi hifistellä :)

 
At 2/3/11 17:57, Anonymous kiNtas said...

Meillä juodaan talvisin melkein joka ilta "teetä". Useimmiten Teapigsin minttu-lakua, eli siis piparminttua ja lakritsinjuurta. Aivan huippua!

Kesällä sen sijaan tulee harvemmin keitettyä.

 
At 2/3/11 20:54, Anonymous Bisneskissa said...

Täällä viittaa myös yksi teehifisti! En ole koskaan juonut kahvia, mutta teetä meneekin sitten se 0-6 kuppia päivässä. Ihan päivästä riippuen.

Teelaaduissa on todella paljon eroa ja maun aikaansaamiseksi kannattaa perehtyä oikeisiin haudusaikoihin ja lämpötiloihin. Petäistön kirjassa viitataan pariisilaiseen Mariage Freresiin - heidän pikku teekirjasensa on hyvä opas näihin kikkohin. Ja voi kunpa Mariage Freresin teetä saisi Suomesta! Nettikauppa toimii hyvin mutta ei ole oikein kustannustehokas.

Itse juon mieluiten vihreää, pidän erityisesti jasmiiniteestä. Aiemmassa työpaikassani pääsin ilokseni työmatkoille Kiinaan ja Intiaan, sieltä tulikin tuotua laadukasta teetä mukana enemmän kuin laki sallisi... poikaystävä laittoi minulle lopulta omat tuontirajoitukset, että teevarastot pysyisivät järjen rajoissa. :-D

Suomessa ruokakaupoista saa vain korkeintaan keskinkertaista teetä. Massamerkkien tekemät teet kun on valmistettu suuren elintarviketeollisuuden ehdoilla. Kannattaa todellakin vaivautua perinteikkääseen teehuoneeseen - tai vaikka helsinkiläisiin vastaaviin (Thehuone Eerikinkadulla, Ounce Fredalla) - jotta pääsee hyvän teen makuun!

 
At 2/3/11 21:12, Anonymous Anonyymi said...

Kommentoin, vaikka enemmän kahvikoukussa kuin teekoukussa olenkin. Pohjoisesta itsekin koitoisin olevana tiedän, että teille Oulussa ei paljon lohduta tietää, että Helsigissä siellä ja siellä on kivoja teekauppoja. Itsekin voisin mainostaa erästä mahtavaa teekauppaa Oslossa. Mutta mutta, tälläpä onkin nettikauppa. Eli jos vielä ei ole tuttu, niin pikapikaa osoitteeseen: http://www.palaisdesthes.com/en/

Sani

 
At 2/3/11 21:38, Anonymous Marinna said...

Olen kuullut tuosta vihreän teen kitkeryyden poistamisesta sellaisen vinkin, että huljauttaa teepussia ensin kylmässä vedessä, jonka kaataa pois ja vasta sitten kaataa kuppiin kuuman veden. Itse käytän tätä keinoa ja olen havainnut sen varsin toimivaksi. Ainakin kärsimättömille teenjuojille, jos ei malta odotella veden jäähtymistä:)

Ylipäätään en pysty juomaan mitään kiehuvan kuumaa, vaan kaadan mukiin yleensä 2/3 kiehuvaa vettä, jossa hauduttelen teepussia, minkä jälkeen lisään loput kylmää vettä. Ei nimittäin huvita odotella teen jäähtymistä jos on vaikkapa voileivät jo valmiina vieressä odottamassa. Juhlissa usein saa eteensä kiehuvan kuuman kupillisen, jolloin olen takuulla syönyt kahvileivät ja kakut lautaselta ennen kuin tee on lämpötilaltaan lähelläkään sellaista että pystyisin sitä juomaan. Onnistun aina polttamaan kieleni jos en saa sekaan jotain kylmää.

 
At 2/3/11 23:04, Anonymous Anonyymi said...

Vihreää teetä ei kyllä kannata huljuttaa missään kylmässä vedessä. Ensimmäinen makuhan huuhtoutuu viemäriin! Näin itse Sri Lankassa mitä se pusseihin laitettu teelaatu on joten nyt ostan vain irtoteetä. Tee kuivataan päällekkäin asetetuissa sihdessä joissa on erilkokoisia reikiä. Suurimmat lehdet jäävät ensimmäiseen ja pienemmät putoavat alaspäin. Lattialle saakka pudonnut on nimeltää *dust* eli pöly ja se menee pussiteeksi. Mun suosikki on jasmiinitee, ykköslaatuinen musta tee (jossa on myös kukkia mukana) ja vihreä tee, jossa on paahdettua riisiä mukana. Savunmakuinen musta tee on kanssa ihanaa!

 
At 3/3/11 08:44, Blogger Rosmariini said...

Näiden kommenttien perusteella Suomessa ON kyllä vahvaa teekulttuuria. Vaikea kuvitella, että vielä joskus 80-luvulla olisi tilattu teepaketteja nettimyymälästä. Ja nyt se on monelle ihan normaalia arkipäivää.

(80-luvun teenjuonti oli toisaalta niin runollista, kun silloin juotiin aina Princess-teetä. Oli meillä kyllä kotona aina yrttiteetäkin, mutta minun mielestäni se oli ihan kamalaa.)

 
At 3/3/11 11:32, Blogger Eve said...

Joku kirjoitti juuri pussiteen huonolaatuisuudesta. Liptonin uudet teet, jotka ovat kolmionmuotoisissa pusseissa, on tehty isommista lehdistä ja pääsevät liikkumaan kolmiopussin sisällä kuten irtotee kupissa. Mielestäni näillä pusseilla saa aivan irtoteetä vastaavaa teetä! kokeilkaa! Esimerkiksi Liptonin Indian Chai, kolmiopusseissa on aivan ihanaa!

 
At 3/3/11 12:04, Anonymous Anonyymi said...

Olen lapsesta saakka (eli yli 50v.) pitänyt enemmän teestä kuin kahvista. Ennen meillä oli tupla-kahvinkeitin, jonka toisella puolella keitin teetä, mutta nyt on kolme vuotta ollut oikea teenkeitin, jossa haudutusajan voi säätää. Suosittelen! Maksimimäärä kerralla on n. 9 dl eli kun täytän aamulla kolmen vartin termospullon evääksi, jää vielä kupillinen juotavaksi. Teetermos tietokeneen vierellä töissä on ihana; kun kaipaa pientä taukoa voi siemaista kupillisen teetä.

Eväsjuomiksi käyvät kaikki teet ja myös rooibos, josta viimeksimainitusta voi mainiosti tehdä myös ns. second brewn tai jopa kolmannenkin, joten on aika riittoisaa.

Teen ostan Turun kauppahallista, teemyymälästä tai joltakin etnisistä myyjistä. Rooibos on aina luomua ja ehdottomasti ilman mitään lisämakuja!

Nykyään työkokouksissakin on aina teetä saatavilla, mutta monessa paikassa ne ovat jotain ihmeellisiä esanssisia sotkuja. Eihän kahvinjuojillekaan tarjota joka päivä maustettua kahvia.

Mikäli teenkeittimeen jää teetä, erityisesti viikonloppuisin, käytän sen patojen ja kastikkeiden nesteenä, tuo väriä ja hyvää makua.

 
At 3/3/11 13:36, Blogger Rosmariini said...

Teenkeitin olisi kyllä kätevä. Teen parhaita puolia on ilman muuta se, että sitä voi juoda kerrallaan aika paljonkin.

Kestän tätä nykyä kyllä paremmin taas kahviakin (lieneekö syynä vähentynyt stressin määrä), mutta tee on joka tapauksessa ihanan lempeää.

Muistaako joku, missä vaiheessa Suomen teevalikoimat alkoivat monipuolistua? Ts. missä vaiheessa kaikki makuteet rynnistivät markkinoille? Joskus 90-luvun alussa kaikki joivat esim. Nordqvistin lohikäärmeteetä, eli voisiko tuo monipuolistuminen ajoittua 1980- ja 1990-luvun taitteeseen...

 
At 3/3/11 16:51, Blogger Virpi said...

Mua harmitti etten päässyt tonne teehetkeen mukaan, kun tultiin vasta yöllä kotiin reissusta :(

Mutta minäkin juon kahvia nykyään lähinnä aamuisin ja töissä sitten teetä. Ruokailun jälkeen pitää saada aina kupillinen vihreää teetä ja iltapäivällä jotain tummempaa. Kotona tulee juotua teetä vaihtelevasti, mutta illalla maistuu rooibos tai vihreä tee useimmiten.

 
At 3/3/11 17:43, Blogger Rosmariini said...

No hitsi. Sielllä olisi ollut kyllä tilaa useammallekin bloggarille.

Mutta kiva kun olet takaisin! (Teidän kannalta ei tietenkään ole niin kiva, että loma on ohi.)

 
At 4/3/11 09:04, Blogger Uusano said...

Teen suhteen olen melkoinen tuurijuoppo, äidin luona käydessä pitää aina saada teetä, hän mestari sekoittamaan eri laatuja ja hauduttamaan teen niin, että sitä tekee aina mieli ottaa yksi kupillinen lisää. Ja se pitää juoda ohuesta kupista, ei paksusta mukista.

Kotona sitten teen juontiin liittyy yleensä flunssa ja hunaja ja jos tilanne sallii, joku tujaus.

Vihreisiin teelaatuihin en ole ollenkaan tutustunut, yleensä pidän sellaisesta mustasta teestä, mitä Turkissa juodaan.

Myös telttailuun tee kuuluu, runsaan sokerin kanssa pienestä lasista:)

 
At 4/3/11 10:21, Blogger Rosmariini said...

Tuo on just hupaista, miten joihinkin tilanteisiin vaan kuuluu jokin tietty ruoka tai juoma.

Meillä semmoinen yhdistelmä on tee + lautapelit (etenkin Scrabble).

 
At 4/3/11 19:48, Anonymous Anonyymi said...

Kesällä keräsin vadelman+mustikan+apilanlehtiä, kuivatin ne ja nyt sitten juon niistä tehtyä teetä. Hyvää, ja terveellistä uskoisin. Lisäksi löysin puunkyljestä pakurikääpää, sitä lisään usein pienen palan tähän teeheni. Luontaistuotekaupasta ostin laatikollisen lakritsinjuurta,ja sitä lisäämällä saan vaihtelua teen makuun.Lisäksi käytän makua antamaan tuoretta luomuinkivääriä. Sokeria tai hunajaa en käytä. Tee on hyvää!

 
At 4/3/11 22:05, Blogger Rosmariini said...

Olen juonut viime aikoina paljon lakuteetä ja miettinyt, että voisiko lakritsinjuurta uittaa teevedessä ihan omatoimisestikin. Eli ilmeisesti siitä siis makua tarttuu. :)

 
At 5/3/11 23:38, Anonymous Anonyymi said...

Tee on mielestäni loistava tapa vaihtaa kuulumiset ystävien kanssa kahvilassa. Se ei kulu yhtä nopeasti kuin kahvi, sitä voi juoda enemmän kun kahvia, sen juomisesta tulee jotenkin turvallinen ja mukava olo ja kaverille tulee sipistyä syvällisempiä salaisuuksia enemmän kuin tehokkaan kahvin ääressä.

Kahvi sopii itselleni parhaiten aamusta, kun silmät on saatava auki, mutta siitä eteenpäin pyrin täyttämään kupin teellä. Päivällä vihreää/matea virkistykseen ja illemmalla siirtyminen kamomillaan, valkoiseen tai uniteehen. Jälkimmäisestä suosittelisin sitä mikä on purkissa rakeisena ( en nyt muista nimeä..) sinsessä purkissa. En tiedä onko se mielikuva vai totta, mutta itseni kupposellinen tätä teetä rauhoittaa ja valmistelee uneen.

Yksi lemppareistani on Chai-tee tehtynä maitoon, jota joisin mielläni useissa kahviloissa, mutta jota harvassa valitettavasti tarjotaan. Suosittelen Helsingissä Kahvila Lasipalatsin luomusta.

Itse juon teetä syyskuusta kevääseen. Kesällä juominen painottuu jääkahveihin ja muihin viilentäviin juomiin ;)

Anyway, olen sitä mieltä, että tee on yhä liian aliarvostettu juoma Suomessa ja kahvilat voisivat lajentaa sitä Twinings-pussitarjontaansa enemmän irto- ja haudukelaatuihin ja perehtyä kunnolliseen teenvalmistukseen.

Teenpä aiheen innoittamana kupposen teetä.

Meri

 
At 6/3/11 19:21, Blogger Rosmariini said...

Taidanpa muuten joskus tehdä suuren teereportaasin. Jos vaikka kävisi muutamassa kahvilassa vertailemassa, minkälaista teetä niissä on tarjolla.

 
At 6/3/11 23:38, Anonymous Anonyymi said...

Puolitoista vuotta sitten päätin tehdä lopun aamupäivän vatsavaivoilleni ja luopua aamukahvista. Luulin että kärsisin pahoistakin vieroitusoireista mutta mitä vielä: löysin ihanat maut ja hyvän olon kaupan päälle! Ja mieheni seurasi esimerkkiäni välittömästi ja pyytämättä. Aamulla keittelemme pannullisen Tiikerin päiväunta jonka itse nautin hunajan ja maidon kera, mieheni sellaisenaan. Töissä haudutamme kerran päivässä jotain teetä - mustaa tai vihreää - ja se riittää.

T. Kahviakin kohtuudella

 
At 7/3/11 14:47, Blogger  Herkkusuun lautasella said...

Äiti juotti meille lapsena teetä koska siinä on luonnollisesti paljon fluoria. Onko tämä sitten totta vai ei, mutta teetä menee paljon enemmän kuin kahvia. On ihanaa miten erinlaisia teelajeja sitä löytyy, en siis nyt puhu maustetusta teestä, vaan alkuperäisestä maustamattomasta, sekä valkeasta, vihreästä että mustasta. Tiede teestä on yhtä laajaa kuin esimerkiksi viineistä ja suklaasta, unohtamatta kahviakaan...

 
At 8/3/11 00:15, Blogger Ketturouva said...

Täälläkin olisi tuollainen Iittala-teehuone ollut, ja olisi ollut kiva jos olisi ehtinyt käymään.

Teetä tulee enimmäkseen juotua kotona illalla, nykyisin kyllä harvemmin. Jos laitan vain itselleni en jaksa haudutella koko pannullista.

Kesällä kuluu omatekoista jääteetä, varsinkin jos on sellainen kesä kuin viime vuonna.

 
At 10/3/11 14:15, Blogger Rosmariini said...

Hesari on näköjään kuin tilauksesta testannut pääkaupungin teetarjontaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails