keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

Olut on alus (Riika, RIX)

Meillä on ollut tapana käydä joulun alla viikonlopun verran Helsingissä, mutta nyt kutkutti lähteä ihan pikkuisen pidemmälle, kun Oulusta pääsee tätä nykyä lentämällä suoraan Riikaan (tai suoraan ja suoraan, kun ohjelmaan kuului yllärivälilasku Suomen Turkuun). Reissun antina oli muutamia mahtavia ruokakokemuksia ja yksi mahalasku.

Paikalliset ketjukahvilat onnistuvat jostain syystä vetämään aina jauhajan huomion puoleensa, ja niinpä ensimmäisenä käyntikohteena oli Pietarinkirkon ja miehitysmuseon läheisyydessä sijaitseva Double Coffee. Paikasta sai kuulemma hyvää cappuccinoa, mutta minä (nykyisenä teeintoilijana) ihastuin tosissani hedelmiä sisältäviin teecocktaileihin. Kuvatun juoman seassa oli hedelmänpaloja, sitruunaa ja inkivääriä. Aivan loistavaa juomaa joulukuuhun.

Lido-ketju lienee tullut tutuksi suurimmalle osalle Riian-kävijöistä, etenkin jos perinteistä latvialaista ruokaa lautaselleen halajaa. Me valitsimme omaksi kohteeksemme suositun Alus sētan, jossa liityimme heti ovelta jonoon paikallisten lounastajien seuraksi - ja latviankielisiä sapuskannimiä lapuista tavailemaan.

Alkuruokapöydästä pääsi kasaamaan lautaselle tuhteja paikallisia salaatteja, marinoitua sipulia ja ties mitä kaikkea (eräs paikallinen erikoisuus on kuulemma harmaiden herneiden ja pekonin yhdistelmä, siis ilmeisesti jonkinlaiset silavaherneet). Pääruoka tuli valmiiksi lautaselle lastattuna. Annostelijapoika osasi onneksi englantia (niin kuin nuorempi väki melko yleisesti) ja onnistuin tilaamaan hiiligrillissä paistetun kanasaslikin sienikastikkeella.

Ruoka maistui mainiosti, samaten kuin oluttiskiltä juomaksi tilattu paikan oma Lido Special. Muistutus itselle: kännykkäkameralla ei kannata kuvata kovin hämärässä ravintolassa:

Lueskelin Riga in your Pocket -oppaasta, että neuvostoaika ei tuonut latvialaisten elämään juurikaan mieluista muistettavaa, mutta saslikien tulo latvialaiseen ruokaperinteeseen on se poikkeus, joka vahvistaa säännön: tiiviillä yhteyksillä Kaukasukselle ja muihin kaukaisiin paikkoihin oli ruokakulttuuria rikastava vaikutus.

Monet paikalliset näyttivät ottavan Alus sētassa ruokajuomaksi puolukkamehua tai kefiriä (eli jonkinsorttista piimää?). Minä jätin mehut ja kefirit maistelematta, mutta jälkiruuaksi otin kotoisennäköistä kiisseliä, joka maistui lopulta vanhalta kunnon victoriankiisseliltä.

Baaritiskillä nököttänyt pikkuruinen muovikuusi ja joulusta tuttu kiisselinmaku johdattelivat meikäläistä jo kovaa kyytiä kohti joulutunnelmaa, ja sitä lajia oli luvassa lisääkin, kun lounaan jälkeen putkahdimme Tuomiokirkon kupeessa sijaitsevalle joulutorille. Jamaica-kojulta sai sopivasti lämmittävää kuumaa viiniä (karstvins), jossa oli taas seassa ihania hedelmänpaloja sekä kokonaisia pähkinöitä. Saas nähdä, tyydynkö tämän jälkeen enää ihan helpolla muutamaan rusinaan ja mantelirouheeseen.

Torilla olisi saanut kulumaan loputtomasti lateja, kun tarjolla oli villasukkien, meripihkan ja kaiken muun tarpeellisen tavaran ohella paikallisia pipareita, juustoja, hunajaa ynnä makkaroita. Makkarakojulla kökötti myös kärsällinen sianpää, joka on ilmeisesti latvialaisten perinteistä jouluherkkua.

Joulutorilla oli myös joulukuusi, jonka edeltäjä pystytettiin Riikaan ensimmäistä kertaa tiettävästi jo 499 vuotta sitten. Ensi vuonna on luvassa siis pyöreitä vuosia. Jouluvalaistua kaupunkia pääsi ihailemaan kätevimmin Latvija-hotellin 26. kerroksesta, jonka Skyline Barissa kannatti kärkkyä hetken aikaa vanhankaupungin ja Väinäjoen suuntaan antavaa ikkunapöytää.

Ohjelmassa oli alustava perehtyminen Latvian kansallisjuomaan, yrteillä maustettuun Riga Black Balsamiin (Rīgas Melnais balzams), josta tehtyä mojitoa maistoin tietenkin mielelläni. Vieläkin enemmän tykästyin mustasta balsamista tehtyyn kuumaan juomaan, jossa oli mukana mustaherukkamehua, appelsiinia ja kanelia. Tuommoista voisin tilata joulunalusjuomaksi tänne kotisohvallekin (mikä perheen kuumista juomista vastaavalle mieshenkilölle tiedoksi saatettakoon).

Illalla balsamia pääsi maistamaan jälkiruokakahvin seurana ihan itsessäänkin, kun vuorossa oli ruokailua keskiajan ravintola Rozengralsissa. Rozengrals oli mahtava elämys: jo sinne meneminen hämärässä kapeaa, keskiaikaista kujaa pitkin sai meidän molempien mielikuvituksen vauhtiin (Pippurimyllylle tuli kuulemma muistumia tietokone- ja pleikkaripeleistä... kuviosta puuttui vain selän takaa tuleva, pomppiva tynnyri).

Keskiaikaista elämystä häiritsi hieman läheisessä pöydässä istunut äänekäs englantilainen polttariporukka (vai mikä lienee ollutkaan), mutta olihan kynttilöillä valaistussa kellariravintolassa ruokaileminen siitä huolimatta ihan mahdottoman hieno kokemus. Vessatkin oli valaistu kynttilöillä, ja laskua luottokortilla maksettaessa oli turvauduttava taskulamppuun.

Ruokakuvien ottaminen kynttilänvalossa oli tietenkin aika epätoivoista, mutta jos tuosta nyt selvää saisi. Kuvassa Pippurimyllyn tilaamaa kania, jossa oli käytetty yrttejä ihan mahtavan hienosti: rosmariinista saa toden totta mainion minikuusen! Valkosipulia oli mukana reilusti: Minun puolelleni pöytää tuli aina välillä kunnon valkosipulilöyhy (joka omalta kannaltani on pelkästään tervetullutta tuoksutusta).

Juomana oli punaista inkivääriolutta, joka sopi tarjolla olleiden ruokien kanssa huomattavasti paremmin kuin viini. Taannoiselta Pietarin-reissulta tuttua kvassia olisi myös ollut saatavilla. Keskiaikaravintolan listalla ei pitänyt kuuleman mukaan olla tomaattia eikä perunaa, mutta ruokalistalla tönötti siitä huolimatta tomaattinen kalakeitto, jota sitten tilasinkin. Olin vaan niin tomaattikeiton tarpeessa, ettei autenttisuuden puuttuminen siinä suhteessa kovin paljon haitannut.

Perunan puuttumisesta oli kyllä huomattavaa etua: saimme eteemme parhaan lisäkkeen ikinä. Lisukeohra oli valmistettu ilmeisesti vähän pilahviriisin tapaan, eli sen seassa oli rusinoita, siemeniä ja muuta kiinnostavaa. Kynttilänvalossa ei pystynyt tekemään kovin tarkkaa analyysiä lautasen sisällöstä, mutta näin jälkikäteen pääsee netissä onneksi ruokalistan äärelle. Annoksen nimi oli Boiled pearl-barley with prunes, onions and pumpkin seeds.

Plussaa Rozengrals saa myös ystävällisestä, hauskasta ja palvelualttiista tarjoilijastaan (tutuille tiedoksi: palvelualttius oli tässä tapauksessa ihan oma määritelmäni).

Pelmeni XL oli pakollisten käyntikohteiden listalla jo ihan vaan sen vuoksi, että pelmenit jäivät Pietarissa kokonaan maistamatta. Pelmenibaari oli ulkonäöltään perinteinen pikaruokaketjupaikka, jossa sai annostella kulhoon vihanneksilla, juustolla tai lihalla täytettyjä makaronityynyjä. Juusto oli oma suosikkini.

Myös seljankaa ja jotain muutakin keittoa olisi ollut tarjolla, mutta onneksi en sortunut mihinkään ylimääräiseen. Pelmenit olivat jo nimittäin yksistäänkin ällistyttävän täyttävää tavaraa. Lisukkeeksi sai ottaa muun muassa tomaattikastiketta ja suolakurkkuja. Rasols-salaatti toi sanana mieleen rosollin, mutta ulkonäkö ennemminkin meikäläisen italiansalaatin.

Jotain eroa Pelmeni XL:ssä oli verrattuna suomalaisiin pikaruokaloihin: kassan takana olevalla juomapöydällä seisoi suureksi huvitukseksemme näyttävännäköinen vodkapullo. Eli ilmeisesti jonkinlaista jykevämpääkin juomaosastoa olisi ollut tarjolla. Me huuhdoimme omat pelmenimme alas oluella, (joka oli yleensä paikasta riippuen joko Cēsua tai Aldarista). Sekin oli jo tarpeeksi eksoottista siihen nähden, että suomalaisilla mäkkäreillä juodaan oletusarvoisesta cokista tai jotain muuta limsaa.

Me innostuimme ideoimaan Suomeenkin sopivaa, paikalliseen ruokakulttuuriin edes jossain määrin pohjautuvaa pikaruokapaikkaa. Ties vaikka joskus innostuisimme ideamme toteuttamaankin, ei voi tietää. Suomalaisesta pikaruuasta tuli mieleeni, että olihan Riiassa turkulaisten ylpeys Hesburger! Ja olipahan vaan omituista, kun kansa kulki ohi Stockmannin kassien kanssa (paikallinen Stokka sijaitsee ihan zeppelinhallien naapurissa - siltä varalta, että koti-ikävä yllättää kesken Baltian-vierailun).

Pippurimyllyn ruokakohokohta pitkään aikaan oli kuulemma Elizabetes iela 19:ssä sijaitseva Vincents, joka sai omalta kannaltani plussaa paikallisten raaka-aineiden käytöstä. Tarjolla oli muun muassa latvialaisilla tiloilla kasvatettua lammasta ja muuta lihaa ynnä ankeriasta, joka lienee Latviassa vanhastaan suosittua syötävää. Paikka oli oikein tyylikäs, ja ilmeisesti siihen liittyen tarjoilukin aika pidättyvää ja vähäeleistä (omasta puolestani ei haittaisi, vaikka meininki etenkin loppua kohti aina vähän rentoutuisikin).

Illan kohokohta oli nestetyppi, jota en ole ikinä ennen nähnyt missään käytettävän (nestetypen avulla tarjoilija sekoitti aina kullekin pöytäseurueelle suuta raikastavan välisorbetin). Hillitöntä: astiasta nousi höyryä kuin jostain taikajuomapadasta! Jälkiruuaksi olisi kannattanut ottaa juustoja, koska niitä pääsi valitsemaan paikalle tuodusta juustokärrystä. Itsekin pääsin onnekseni osingolle (me olemme ahkeria maistelemaan toistemme lautasilta).

Minä kirjoitin illan päätteeksi ruokapäiväkirjaan: ”Onko ihminen keski-ikäinen siinä vaiheessa, kun yrttitee alkaa maistua hyvälle (etenkin jos on tähän asti hieman halveksinut heinäteetä)?” Veikkaan, että on - etenkin, kun ilta päättyi yrttiteehen ja sen jälkeiseen hotellille kävelyyn eikä esimerkiksi latvialaiseen shamppanjaan.

Mahalaskun muuten mahtavaan ruokajatkumoon aiheutti Melnie Muki, jota joka paikassa kuvailtiin niin suosituksi paikaksi, ettei ilman pöytävarausta kannata kamalasti yrittää. Me uskaltauduimme kuitenkin yrittämään ja pian kävi ilmi, että olimme paikan ainoat asiakkaat. Henkilökuntaa oli siis enemmän kuin asiakkaita, mikä ei kuitenkaan näkynyt ylenpalttisena huomiona ja huolenpitona. Erittäin mauttomat pääruoka-annokset syötyämme kukaan ei esimerkiksi ehdottanut kahvin tai vaikkapa jälkiruokien tilaamista. Omituista! Maksoimme sitten laskun ja laputimme tiehemme.

Melnie Mukin ruokalista oli myös ihan liian laaja ja aika omituinen. Länsimaisia pihviannoksia itämaisin maustein. Harmittaa, kun vaihtoehtona mustille munkeille olisi ollut vaikka kuinka monta kiinnostavan kuuloista paikkaa!

Latvialaiset näyttävät olevan hunajahullua kansaa, ja monipuolisten hunajavalikoimien äärelle pääseminen sopi meikäläiselle mainiosti. Nyt on kullankeltaista herkkua sen verran varastossa, että sitä sopii noruttaa surutta teen sekaan (ja makeutusaineeksi muihinkin kokkauksiin). Erityisen kattavat medus-valikoimat löytyivät vanhoihin zeppelinhalleihin rakennetuista myyntikojuista. Myös hunajakynttilöitä näytti olevan tarjolla.



Joulun läheisyys painoi päälle siinä määrin, että olisi tehnyt mieli antautua ostamaan halleilta muun muassa mahtavannäköisiä suolakurkkuja, joissa lienee hieman enemmän makua ja meininkiä kuin täkäläisissä purkkikurkuissa. Hapankaaliröykkiöt ja esille kasatut valkosipulit näyttivät myös houkuttelevilta.

Leipää oli ihan pakko ostaa mukaankin: paikalliset tummakuoriset leivät kuulostavat mainiolta syötävältä joulupöytään kalojen ja juustojen kaveriksi. Ja kuljetuskin oli kätevää, kun leipä säilyy ilmeisesti ihan huoneenlämmössäkin. Juustojakin (siers) olisi ollut mukava hankkia joulutuomisiksi. Tarjontaa tarkastelin hyvinkin tarkkaan: latvialaisten kermajuustojen ynnä muiden ohella esillä näytti olevan ainakin jonkinlaista kuminajuustoa. Harmi, ettei kehdannut kärkkyä maistiaisia.

Kuvassa näkyvässä leivässä oli mukana myös pähkinöitä, luumua ja jotain muutakin hedelmää. Latvian suosituinta suklaata eli Laimaa lähti myös mukaan. Saimme kesällä kavereilta Riian-tuomisina 70-prosenttista tummaa mantelisuklaata, johon tykästyin vähän turhankin paljon.

Tummaa balsamia ostimme tietenkin myös. Sitä käytetään Latviassa kuulemma myös ruokien maustamiseen ja marinoimiseen. Miksi Suomessa ei ole koskenkorvaan liittyvää kokkauskulttuuria? Pitäisihän meidänkin keksiä jotain hieman innovatiivisempaa käyttöä omalle kansallisjuomallemme (joulukuun ruokahaasteessa olisi tietenkin mahdollisuus yrittää).

Bonuksena ostoskoriin päätyi pari granaattiomenaa: Suomesta tai ainakaan täältä Oulusta ei vaan saa niin meheviä yksilöitä yhtään mistään. Latviassa sai muuten myös harvinaisen maukkaita tomaatteja (olisin periaatteessa voinut kuitata hotelliaamiaisen pelkillä tomaattilohkoilla), mutta niitä en sentään innostunut laukkuuni pakkaamaan.

Piparkakut (piparkukas) maistuivat Riiassa vähän eriltä kuin täällä Suomessa, mutta maistuvia olivat yhtä kaikki. Kahviloissa olisi ollut myytävänä valmista piparitaikinaa, ja tietenkin varsinaisia pipareitakin tuli vastaan joka puolella. Luntakin satoi viimeisenä päivänä, vaikka tunnelma ei ollut ollenkaan yhtä talvinen kuin täällä Oulussa. Parinkymmenen asteen pakkanen oli mukavan rapsakka tervetulotoivotus.

9 Comments:

At 16/12/09 17:18, Blogger Virpi said...

Olipas mukava lukea teidän reissusta! Ehkäpä minäkin vielä joskus pääsen oikeasti sinne Riikaan asti (ja tiedän välttää tuon yhden ravintolasudenkuopan!).

Reissuruokailuja odotellessa pitänee tyytyä tavaamaan näiden kotoisempien ravinteleiden ruokalistoja; muutaman päivän päästähän me taas jo nähdään!

 
At 16/12/09 17:30, Blogger Rosmariini said...

Harvinaisen kätevä siellä oli kyllä käydä (airBalticilla voisi lenskaroida vastakin).

Monilla sivuilla kyllä kehuttiin Melnie Mukin asiakaspalvelua ja ruokiakin, joten ehkä satuimme paikalle harvinaisen huonolla hetkellä. Mutta suosittelen katsastamaan sen sijasta vaikka valkosipuliravintola Kiploku Krogsin.

Täytyy tunnustaa, että minulla on maanantaita varten jo menu katsastettuna. :)

 
At 16/12/09 18:44, Blogger Virpi said...

Kyllä munkin täytyy ainakin kaksi vaihtoehtoista menua päähäni iskostaa ennen maanantaita, oon aivan maailman surkein päättämään mitään, varsinkaan herkkullisen ruokalistan äärellä!

 
At 16/12/09 21:06, Anonymous Emma said...

Ihana reissurapo! =)

Ja Double Coffee on ihan paras, ennätettiin kaverin kanssa käydä edellisellä Latvian reissulla kyseisen ketjun kuppiloissa lukemattomia kertoja. Ja tuumattiin, että avattaisko filiaali Helsinkiin :)

 
At 16/12/09 21:21, Blogger Rosmariini said...

Hih, aika pitkä tuosta tuli (selvästi liian inspiroiva aihe, kun juttua olisi tullut vaikka kuinka). Meinasin jo ryhtyä pilkkomispuuhiin, mutta omalta kannalta on kätevää tulla aina tänne yhden otsikon alle fiilistelemään. :)

Jotenkin ne Double Coffeet vetivät meitä ihan vastustamattomasti puoleensa (etenkin kun ulkona oli ajoittain tosissaan kylmää ja tuulista). Ruoka-annokset olisivat näyttäneet siellä kans tosi makoisilta!

 
At 18/12/09 21:05, Anonymous Ingrid said...

Näytti tosi kivalta retkeltä! Varsinkin tee jossa hedelmäpaloja, ai! Olen kanssa tykästynyt Laimaan, sitä saa Tallinnasta ja Vantaan Jumbosta myös. Yhteen aikaan niiden tummassa suklaassa luki että "Latvian Dietetic Association" recommends, joten pakkohan sitä oli syödä, (vai oliko se diabetic :)

 
At 18/12/09 22:55, Blogger Rosmariini said...

Nuo hedelmäiset teet olivat kerrassaan mahtavia! Ja miksei teetä juoda yleisemminkin läpinäkyvästä (ja tarpeeksi suuresta!) lasista?

 
At 19/12/09 19:31, Anonymous Juha Sompinmäki said...

Kävin jotakuinkin näihin aikoihin viime vuonna myös Riikassa ja Lido tuli tutuksi. Loistavaa ruokaa kohtuuhintaan. Sattuiko siellä vielä olemaan kassan kulmilla sellaisia erilaisilla marjoilla ja muulla täytettyjä pitkiä laseja, johon laskettiin kuumaa vettä?

 
At 20/12/09 13:34, Blogger Rosmariini said...

Semmoisia marjalaseja tuli kyllä vastaan! Pelmeni XL:ssä jotain vastaavaa (?) oli tarjolla kompotti-nimisenä.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails