sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Koeajossa pavlova (miniversio)

Olen nyt viime päivinä sattuneista syistä pohdiskellut venäläistä ruokakulttuuria (ja opetellut viimein venäläiset aakkoset!). Venäjään viittaavista ruokalajeista tulee etsimättä mieleen stroganov, blinit, borssikeitto, seljanka ja Kiovan kana (juujuu tiedän kyllä, että Kiova sijaitsee Ukrainassa). Smetana, kaviaari, hapankaali, sienet, suolakurkut. Ja hillolla höystetty tee.

Ja sitten on tietenkin pavlova (Пáвлова), johon tiedän monen jälkiruokamyönteisen kaverini tykästyneen. (Tarkemman tutkiskelun jälkeen ruokalajin syntyperä taitaa viitata tosin enemmän Australian ja Uuden-Seelannin suuntaan, mutta menköön nyt tämän kerran.)

Kyseessä on siis marenkinen kakku, josta laadittua mansikkaversiota voi näin mansikka-aikaan kokeilla täällä Suomessakin. Minä en halunnut tehdä kokonaista kakkua, joten Kitchen magesta ajat sitten bongaamani minipavlova-resepti pääsi viimein kokeiluun (samasta blogista löytyy todelliseen makeannälkään myös muunlaisia ohjeita, esim. hillittömät cupcake-kebabit). Joten jos haluaa tarjoilla mansikoita ja kermavaahtoa joskus vähän tavallisuudesta poikkeavalla tavalla, kannattaa tekaista samalla myös satsi marenkeja:
Minipavlovat

Marenki (6 kpl, itse tein epähuomiossa monta pientä)

3 munanvalkuaista (huoneenlämpöistä)
ripaus suolaa
3/4 cuppia extrahienoa sokeria
1 tl vaniljauutetta
1 tl tuoretta sitruunamehua

Lämmitä uuni 100 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Yhdistä valkuaiset ja suola kulhossa. Sekoita sähkövatkaimen hiljaisimmalla vaihteella (tai käsin) minuutin verran siten, että valkuaiset vaahtoutuvat sopivasti. Jatka vatkaamista, lisäten vauhtia vähitellen, kunnes seos kiinteytyy ja alkaa muodostaa pehmeitä huippuja.

Ripottele sekaan sokeria vähitellen samalla koko ajan vatkaten. Kun sokeri on sekoittunut, pirskottele mukaan sitruunamehu ja vaniljauute. Vatkaa, kunnes seos muodostaa edellistä kiinteämpiä huippuja.

Muotoile kahden lusikan avulla marenkimassasta leivinpaperille sopivan kuppimaisia leivonnaisia (marja ja kerma on tarkoitus asetella koloihin). Paista 100 asteessa kahden tunnin ajan (uuniin kannattaa toki kurkistella jo aiemminkin). Jätä pelti vielä uuniin jäähtymään joksikin aikaa.

Kokoaminen:
Viipaloi marjat ja ripottele niiden päälle sokeria. Jätä odottelemaan noin puoleksi tunniksi.
Vatkaa kermaa vaahdoksi (sokeria ei tarvita, koska marengit ovat tarpeeksi makeita).
Asettele marengit vadille. Kasaa päälle marjoja ja vatkattua kermaa, ja tarjoile saman tien.

14 Comments:

At 6/7/09 02:27, Anonymous Anonyymi said...

Pavlova, minit tai iso, on hyvää. Tein itselleni Pavlovan syntymäpäivä kakuksi.

Jostain keittokirjasta luin, seuraavan vinkin. Jos marenkipohjaisen kakun täytyy jostain syystä odottaa täytettynä, kannattaa se voidella sulatetulla valkosuklaalla ennen täyttämistä. Suklaa taas jähmetyttyään eristää marenkingin kosteasta täytteestä ja estää sitä sitkistymästä.

 
At 6/7/09 08:57, Blogger Liina said...

oijoijoi.

pakko kokeilla! työkaveri toi juuri täyskokoisen pavlovan perjantaina lomillelähtökahveilleen, ja olen vahvasti sitä mieltä, että kyseinen työkaveri voisi lähteä lomalle vaikka joka päivä ... aamuisin voisi nauttia työkaverin seurasta ja iltapäivällä pavlovasta :)
(illalla olisi sitten vielä pakko urheilla.)

mullakin on se käsitys, että pavlova tulee australiasta ja on vaan nimetty jonkin venäläisballerinan mukaan, mutta ei pidä olla turhantarkka jos on tarjolla marenkia, kermaa ja marjoja tai hedelmiä :D

 
At 6/7/09 11:06, Blogger Rosmariini said...

Anonyymi: Tuo kuulostaakin hyvältä (ja aika maistuvaltakin) vinkiltä. Meikäläisellä on kuitenkin kokemusta siitäkin, että mansikkakakun marenkipohja liukenee jääkaappisäilytyksessä olemattomiin...

Liina: Juu, ei me tosiaan olla turhantarkkoja näissä kakkuasioissa. Mutta mielelläni matkustaisin kyllä Australiaankin maistelemaan sikäläistä pavlovaa. :D Tuo vaniljalla & sitruunalla maustettu marenkisysteemi on kyllä kokeilemisen arvoinen (ja marenki onnistuu helposti tämmöiseltä vähän kokemattomammaltakin leipurilta).

Suomessa on kyllä maailman parhaat mansikat.

 
At 6/7/09 22:18, Anonymous S said...

Jep, pavlova liittyy Venäjään muttei ole venäläinen jälkiruoka. Venäläinen balettitanssija Anna Pavlova oli ehkä yksi maailman tunnetuimpia tanssijoita, ja jälkiruoka nimettiin hänen mukaansa. Australialaiset ja uusiseelantilaiset yrittävät kummatkin kerätä kunniaa siitä, kuka oikeastaan pavlovan keksi... Mutta mitäpä siitä, kun kerran hyvältä maistuu :)

 
At 7/7/09 16:37, Anonymous Kirsi said...

Hyvä idea tuollaiset minikakut! Täytyy kokeilla pikimmiten.

Sellainen vinkki olisi tuon marengin tekoon, että valkuaisten olisi hyvä olla huoneenlämpöisiä, jolloin ne vatkautuvat paremmin.

 
At 7/7/09 17:48, Blogger Rauna said...

Nam!

Jossain vaiheessa (toissa vuonna?) pavlovia esiteltiin kaikkialla tai siltä se tuntui. Joka kerta teki kovasti mieli, ja piti niitä tehdäkin kesäkutsuille, mutta loppuvaiheessa oli niin paljon hommaa, etten ehtinyt. Hölmöä. Ei tämä nyt niin aikaavievältä ja hankalalta vaikuta.

Tuoreiden kotimaisten mansikoiden kera varmasti erinomaista. Vielä kun pääsisi Australiaan tätä nauttimaan... Täydellistä. :)

 
At 8/7/09 21:03, Anonymous Anonyymi said...

Hei,

pavlova on minunkin klassikkosuosikkejani! Onnistuu aina, helppo tehdä ja komean näköinen. Nigella Lawsonin sivuilta (nigella.com) löytyvää chocolate raspberry pavlovaa olen tehnyt kymmeniä kertoja - se onnistuu helppotekoisena aina, ja saa ihastuneita huokaisuja. Kannattaa ehdottomasti etsiä resepti Nigellan sivuilta.

Kiitos vielä minipavlova-vinkistä, sitä en olekaan tullut kokeilleeksi!
t. Anna

 
At 8/7/09 23:00, Blogger Ei niinkään kamppailija, mutta kamppaileva. said...

Mikäpä tämän parempi keino ottaa askelia takaisin ruoanlaiton maailmaan. Kiitos inspiraatiosta ja way to go Oulu!

 
At 9/7/09 13:38, Blogger Rosmariini said...

Kiitos kommenteista kaikille! Nämä miniversiot olivat kyllä sen verran rohkaiseva (ja vaivaton!) kokemus, että täytynee testata joku kerta myös ihan kokonaista kakkua. Tuo Nigellan ohje on takuulla ylihyvä!

 
At 10/7/09 21:33, Anonymous Anonyymi said...

Pavlovat ovat kyllä todella hyviä mutta joidenkin suuhun liian makeita- itse käytänkin päällä usein hieman kirpeitä vadelmia jotka tasoittavat makua.

Mulla noi marenkipohjat on kyllä hyvin säilyneet jääkaapissa ihan hyvin, avainhan on siinä että marengin "pohja" puoli käännetään päällepäin ennen kuin kakkua tai pavlovaa aletaan koota jolloin se vaahtokarkkimainen sisus tulee päällepäin eikä rapeus kärsi.

 
At 16/7/09 11:45, Blogger KT said...

Venäläiset mansikkajälkkärit saavat jatkoa omassa blogissani. ;) Linkkaan ne tänne jos kiinnostaa.

 
At 20/7/09 19:00, Blogger Rosmariini said...

Romanovin mansikat otetaan kokeiluun heti tällä viikolla, osui ja upposi!

 
At 12/11/09 00:06, Blogger kitchenmage said...

What a cute pavlova! Thanks for the link love.

 
At 13/9/10 08:34, Anonymous Anonyymi said...

Ei ihan onnistunut:-( Tuli niin purkkamaista, että hyvä kun sai pureksittua. Ihan hyvältä maistui, se on myönnettävä ja paistoin kyllä sen pari tuntia ja jäähtyivät vielä uunissa. No, pitää kokeilla uudelleen, joskus...:-))

uusanonyymi

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails