tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Hyytel-Ö

Tällainen jenkkien suosima jälkiruoka on kiinnostanut siitä päivästä lähtien, kun näimme televisionäärisesti Frendien Joeyn vetelevän hyytelöä kupista suoraan sormella. Aitoamerikkalaiseen tapaan tätä ei jauhantapajallakaan valmistettu kokonaan itse, vaan toimme reissultamme paketillisen Jell-O -merkkistä jauhetta, makuna mansikka-banaani. Jauhe sekoitettiin ensin kupilliseen kuumaa vettä ja perään kaadettiin vielä kuppi kylmää. Sitten liuos norutettiin tarjoiluastioihin ja laitettiin jääkaappiin kohmettumaan. Niin simppeliä, että onnistuu kansalta kuin kansalta.

Jauhe koostui todennäköisesti liivatteesta, sokerista, esansseista ja väriaineista - ja tietenkin nipusta lisäaineita. Lopputulos oli vekkulisti ja aivan hervottomasti hytkyvää, lusikalla mukavasti lohkeavaa hyhmää. Maku oli jokseenkin laiha. Jos näihin vielä törmäämme, laittanemme vettä himpun verran vähemmän, jolloin maku järjellä ajatellen tiivistyy. Silloin tosin koostumuskin voi jyhkeytyä ja huonolla tuurilla osa hytinän maanisuudesta menetetään. Tämä oli tosiaankin sellaista tavaraa, että kun pikkuisen tökkäsi, tuntui aivan perustellulta odottaa vaapunnan jatkuvan päiväkausia, ellei jälkiruokailija interventioi annosta sisuksiinsa.

12 Comments:

At 11/9/07 09:31, Anonymous Anonyymi said...

Muistatteko sen alkoholikakun, jonka ohje oli joskus vuonna muna ja kana HS:n kuukautisliitteessä? Voisiko noita jotenkin yhdistää? Jos tulen kylään, saanko alkoholikakkua? :-D *mitenniin levotonna tänään?*

 
At 11/9/07 09:50, Blogger Aurinkotuuli said...

Hihii, miullekin tuli mieleen alkoholi, nimittäin hyytelödrinkkien muodossa. Vaikkapa etsämansikkaliköörillä saisi taatusti lisää makua (esanssia) hyytelöön. Ja sitten vain juomaan tahi syömään, kummin haluaa. Hauskuuttaisi hytkynällään taatusti myös kutsuvieraita :D!

 
At 11/9/07 09:59, Blogger Rosmariini said...

satujatar: Ei soita kelloa - tosin mehän täällä maakunnassa luemmekin Kalevaa emmekä Hesaria, hehheh. (Ei vais, Kuukautisliite on oikeasti mielilukemistoani, mutta alkoholikakkua en silti onnistu muistamaan.)

Pistä vaan ennen tuloasi nippu ruokaohjeita sähköpostiin, niin täältä pesee. :)

Aurinkotuuli: Voi tosiaan, ne juomahyytelöt! Yksillä kekkereillä osa vieraista innostui kerran hyytelön hytistämisestä sen verran paljon, että salmiakkikossusta tehty hyytelö päätyi valkoselle sohvalle, kääk.

 
At 11/9/07 23:20, Blogger kajander said...

nöyrästi moi!tervetuloa tutustumaan omiin näkemyksiini ruoan maailmasta kotiravintola-blogiini!sietänee laittaa linkin myös "kokkaavia blogeja"-osioon.eli www.kotiravintola.blogspot.com!hoi!

 
At 12/9/07 09:31, Blogger Aurinkotuuli said...

Ainiin. Lupailin niitä punajuuripihvejä, mutta onni ei ollut myöten lähikaupassa ja jouduin tyytymään etikkaversioon. Mutta kokkasinpas niistäkin - nimittäin paistosta. Oli aikas hyvää ja vei nälän kummasti!

 
At 12/9/07 09:44, Blogger Aurinkotuuli said...

Aijuu ja se linkkihän oli http://tuulentupa.blogspot.com/2007/09/punajuuripaistosta-ja-rouheaa-peruna.html

 
At 12/9/07 12:43, Anonymous Anonyymi said...

Jos teillä jäi sitä Jell-Oa niin sillä voi myös värjätä hiuksia.

Oli kova juttu ameriikassa 10 vuotta sitten. Sen koommin rohjennut nauttia sisäisesti, kun tukkani värjäsi aivan kirkkaanpunaiseksi.

googlella löytynee kuvia (dying hair with jell-o).

 
At 12/9/07 22:09, Anonymous Anonyymi said...

Discovery Travel and Livingillä yks häiskä teki sellasia jelloshotteja, että otetaan ensin puolikkaasta limestä sisus pois ja täytetään limejello-alkoholilla. Sitten kun ne on jähmettyneet, leikataan puoliskat vielä puoliksi ja saadaan lime-jello-alkoholi-paloja.

 
At 12/9/07 22:30, Blogger Rosmariini said...

Kiitoksia kaikille kommenteista! Punajuuripihvit näyttävät aivan mahdottoman herkullisilta (oi, jospa oisin päässyt maistamaan), samoin tuo Gringan lime-jello kuulostaa huimalta. Onneksi Jell-Oa ei (tietääkseni) jäänyt - innostuisin muuten tässä vielä värjäyspuuhiin. :)

Mahtaakohan meillä olla muuten vielä tälläkin hetkellä iloisen punaiset sisuskalut...

Ja nyt viivana Kotiravintolaan, hop!

 
At 18/9/07 21:15, Anonymous Anonyymi said...

Juu tuo alkoholipitoinen hyytelö toimii hyvi. Tein valkovenäläisestä hyytelöä ja vein hienossa vuoassa eräisiin juhliin. Mukaa oli lusikoida, eikä sotkeudu vaatteet, mikäli sattuu lipsahtamaan paidalle...;)

 
At 29/1/08 10:12, Anonymous Anonyymi said...

Jos tekee sellasella valmispussilla niin pitäiskö veden sijaan laittaa viinaa jos haluaa viinapaukkuja???

 
At 29/1/08 21:49, Blogger Pippurimylly said...

Mitä ilmeisimmin juuri näin tulee toimia - eli viritä sopiva viinacocktaili (ottaen huomioon valmispussin makuaineet) ja etene ohjeen mukaan. Keittää ei tietenkään kannata, jollei laita sitä viinaa hyytelöönsä yksinomaan maun vuoksi.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails