sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Hirvipeijaiset

Meille on muodostunut tavaksi järjestää muutamien ystävien kanssa ajoittain kekkereitä jonkin, tavallisesti hyvin epäajankohtaisen tai muutoin sopivasti nyrjähtäneen teeman ympärille. Tällä kertaa päätimme järjestää hirvipeijaiset, vaikka jahtikausi on käsittääkseni vasta tuloillaan.

Peijaiset potkaistiin käyntiin tyrnisnapsilla, joka koostui tyrnimehusta ja viinasta, suhteessa 1:1. Näin retrospektiivisesti kun miettii, snapsi olisi ollut tasapainoisemman makuista, jos tyrnimehua olisi ollut hieman vähemmän. Sen verran kipakan terveelliseltä se nimittäin maistui.

Alkuun nautittiin lajitelma kylmiä alkupaloja, joista ainakin uunipunajuuriin ja hirvenlihapulliin palataan piakkoin reseptien muodossa. Pääruokana oli itsestäänselvästi hirvikeittoa. Lihan hankinta on tässä vaiheessa vuotta haasteellista, mutta tuttavamme onnistui junailemaan meille muutamien mutkien kautta sopallisen hirveä.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails