maanantaina, helmikuuta 20, 2006

Kouluruokamuistoja

Päätin jostain ihmeen nostalgiasyystä (tai sitten Jamie Oliverin innoittamana) laatia kirjoituksen kouluruokailusta. Homma on osoittautunut yllättävän hankalaksi, ja teksti on jäänyt junnaamaan raakilepostausten joukkoon useammaksi viikoksi. Asia on nyt nähkääs niin, että en saa kouluruokailusta juurikaan muistikuvia mieleeni, mikä on todella omituista. Kun syöminen oli kuitenkin jo kouluaikana elämäni keskeisin päämäärä ja pyrkimys, herääkin kysymys, olenkohan nyt varmasti sama ihminen, joka yleensä kirjoittaa tätä blogia? Joitakin ruokia muistan sentään nimeltä, vaikka en niiden makua tai ulkonäköä muistakaan. Minkäköhänlaista mahtoi olla vaikkapa sapuska nimeltään keisarinkeitto? Ainakin murkinan nimi on melkoisen juhlallinen.

Jos kohta tiesinkin, ettei ilmainen kouluruokailu ollut itsestäänselvyys ja vaikka ruokatunti oli koulussa se kaikkein odotetuin hetki, päädyin silti nokkimaan lähes poikkeuksetta mikroskooppisen pientä annosta, jota tukevoitettiin syömällä pari palaa näkkileipää. Kun oli tottunut huolella tehtyyn kotiruokaan, niin eiväthän ne koulun kumiperunat ja nihkeät eineslihapullat pystyneet voittamaan oman äidin keitoksia, eivät sitten niin millään. Lempiruokani oli tuossa vaiheessa itse tehty maksalaatikko sekä muutkin maksasta tehdyt sapuskat. Tosin spagetti ja nauravat nakit upposivat myös, joten siinä mielessä olin jo lähestymässä nykyisiä ruokaihanteitani.

En perustanut ala-asteikäisenä juurikaan lihasapuskoista, ja varsinkin kana oli minulle kauhistus - niin hassulta kuin ajatus näin jälkeenpäin tuntuukin. Etenkään kanaviillokki ei herätä näin kahtakymmentä vuotta myöhemminkään kovin positiivisia ajatuksia. Silakkalaatikko oli silti ylivoimaisesti kamalinta: Looraan oli piilotettu kokonaisia pippureita, jotka sitten pippuroivat koko suun, kun epäonninen ala-astelainen sattui niitä hampaidensa välissä narskauttamaan. Rössypotut olivat niin ikään nirsoilevalle esiteinille melkoista kammotusruokaa. Ala-asteen koulusapuskoista kaikkein paras muistikuva taitaa liittyä pinaattikeittoon, jonka sekaan oli pilkottu nakkeja. Nakit taisivat olla kahdeksankymmentäluvulla kova sana.

Pasta kehkeytyi yläasteikäisenä suosikkimurkinakseni, ja voi sitä autuutta, kun koulunkin ruokalistalle ilmestyi viimein lasagne. Myös kunnolla maustettu ruoka ilmeisesti tehosi jo silloin, kun Indonesialaiseksi lihapadaksi koulun keittolassa ristitty ruoka kävi harvinaisen hyvin kaupaksi sekä minulle että luokkatovereilleni. Kyseessä lienee melkoisen pohjoissuomalainen näkemys indonesialaisesta ruuasta, mutta tässä siihen kuitenkin resepti:
Indonesialainen lihapata

Riisi:
1 dl puuroutumatonta tai tummaa riisiä
3 dl vettä
½ tl suolaa

25 g rasvaa
200 g luutonta sianlihaa (esim. lapaa)
150 g (kiinan)kaalta
1 sipuli
1 purjo
1 paprika
1–2 valkosipulinkynttä
¾ tl suolaa
1 tl currya
¼ tl cayennepippuria
3 rkl soijakastiketta
1 dl vettä

Pane riisi kiehuvaan veteen ja hauduta kannen alla kypsäksi (n. 20 min.). Pidä riisi lämpimänä. Leikkaa liha ja kasvikset suikaleiksi. Ruskista liha kevyesti paistinpannussa, lisää kasvissuikaleet ja kääntele niitä lihapalojen kanssa. Mausta. Lisää vesi ja anna seoksen kiehua kannen alla n. 15 min. Kaada kuuma riisi tarjoiluvadille ja nosta liha-kasvisseos riisin päälle. Juhlavampaan ruokaan voi lisätä katkarapuja ja herkkusieniä.

15 Comments:

At 20/2/06 18:38, Blogger pagisija said...

Muistan iän kaiken, kun koulun kellanvihreästä kanaviillokista löysin nystyisen nahanpalan, jossa tökötti pystyssä komea höyhen. Se herkisti koko pöydän hiljentymään luomakunnan ihmeiden edessä :).

Muuten kouluruoasta ei ole pahaa sanottavaa, jos ei liiemmin ylistävääkään. Se tosin on sääli, että niin moni näyttää saaneen koulun kastikkeesta elinikäisen maksakammon. Ihan turhaan; se ylikypsennetty soosi oli aivan eri planeetalta kuin maksa parhaimmillaan.

 
At 20/2/06 19:02, Blogger Rosmariini said...

Voi taikkeri! :) Omat kouluruokakoettelemukseni kalpenevat kyllä tuon kanaviillokkihöyhenen rinnalla ihan mitättömiksi.

Minä en kyllä muista, mahtoiko omassa koulussani olla maksakastiketta ollenkaan. Kotona tehdyt maksamurkinat maistuivat sen sijaan meikäläiselle mahdottoman hyvin.

 
At 20/2/06 20:53, Blogger Kura said...

Porsasvatkuli, Sitruunaiset silakkapihvit ym.

Anteeksi, nyt pitää mennä oksentamaan.

 
At 20/2/06 22:07, Blogger Rosmariini said...

Kouluruokailussa lienee ollut aikamoisia maakuntakohtaisia eroja. Vatkuli kuulostaa nimittäin kouluruokana meikäläisen korvaan yhtä vieraalta kuin maksakastike. En itse asiassa edes tiedä, minkälaisesta sapuskasta siinä on kysymys.

 
At 20/2/06 22:42, Anonymous sarihoo said...

Nakit oli varmaan todellakin 80-luvun hienoin juttu, sillä itsekin muistan syöneeni ns. borssikeittoa, jossa oli noita nakin tai makkaran palasia. Sen jälkeen en ole _ikinä_ sitä syönyt ja minä en todellakaan ole nirso ruoan suhteen.

Tuossa borssikeitossa taisi olla juuri se, että kun se pakotettiin syömään ja tunnen vieläkin asiaa ajatellen, että kuinka ne makkaran palaset nuljui suussa.

Koulun kanaviillokista tulee mieleen sellainen limainen kastike. Sitäkin olisi varmasti hyvä kokeilla nyt aikuisiällä uudestaan.

Mutta ehdoton suosikkini oli mokkerimössä. En tiedä, mistä nimi tuli, mutta siinä oli siis perunamuussia ja jauhelihaa sekaisin ja se oli laatikkomuodossa. Hyvää! Ja maksapihvit ja pinattiletut jne.jne.

 
At 20/2/06 22:43, Anonymous sarihoo said...

niin siis se oli mokkerimössö.. Pienen pieni, mutta oleellinen kirjoitusvirhe ;)

 
At 20/2/06 22:52, Blogger Rosmariini said...

Omassa koulussani tuo samainen mössö taisi kulkea nimellä jauheliha-perunasoselaatikko. :) Se tuli tuossa itsellekin mieleen, kun yritin pinnistää hyvältä maistuvia kouluruokia mieleeni. Ja makaronilaatikko maistui tietenkin myös. Itse en tykännyt vielä kouluaikana ollenkaan ketsupista (todella omituista), joten olen vielä nykyäänkin hämilläni, jos joku laittaa makaronin joukkoon ketsuppia.

 
At 20/2/06 22:56, Blogger Mustekala said...

Kannattaa koettaa shokkiterapiaa. Olen nimittäin oppinut pitämään monista koulun pilaamista jutuista nyt aikuisena kun olen valmistanut niitä itse kunnolla tai maistanut hyvässä ravintolassa.

Tykkään nykyään kanaviillokista ja pinaattikeitosta!

 
At 20/2/06 23:07, Anonymous Emma said...

Olet ensimmäinen tapaamani (noh, kai näin virtuaalisestikin voi tavata?) ihminen, joka jakaa rössypottutrauman kanssani. Lapsena (jo) pistelin kotikasvatuksen ansiosta melkeinpä mitä tahansa murkinaa hyvällä ruokahalulla, mutta rössypotut oli kyllä jotain kammottavaa. Melkein yhtä kamalaa oli veripalttu ja valkokastike kumiperunoiden kera. Kuka kumma on voinut keksiä moisen...?

Mukaviakin lapsuusmuistoja tuli mieleen: en ole ikinä kuullut muiden käyttävän ilmausta "taikkeri" kuin isäni ja mummoni! Ihana sana. Kai sanot myös hantuuki :) (jep, puolet perimästä tulee sieltä Oulun kupeesta)

 
At 20/2/06 23:55, Blogger Rosmariini said...

Kanaviillokki menisi epäilemättä nykyään ihan helposti alas. En ole tosin törmännyt siihen kouluaikojen jälkeen missään, joten ehkä sitä ei enää juurikaan valmisteta tarjolle.

Rössy oli toden totta ainoita semmoisia ruokia, joita en kerta kaikkiaan pystynyt lapsena sisäistämään. Kaikkea muuta lusikoin urheasti naamaani, mutta rössystä sain kotona vapautuksen, kun se kerta kaikkiaan tökki niin pahasti. Söin sitten pelkkiä perunoita silloin, kun kyseistä keitosta sattui tarjolla olemaan. Tuskin se rössykään enää nykyään tökkisi samalla tavalla, vaikka ei siitä varmasti ikinä minun herkkuruokaani tulekaan.

Ja kyllä! Meidänkin perheen (tai lähinnä äitini) puheessa vilahtelevat hantuukit, löökit sun muut ruotsalaislainat melkoisen tiuhaan. 1900-luvun alkupuolella esiäitien puheisiin tarttunut oululaisvaikutus on edelleen vahvasti voimissaan. :)

 
At 21/2/06 09:51, Anonymous johanna_dxb said...

Oi niita aikoja... muistan kun ala-asteella kevaan tokivikana paivana sai puolikkaan Saarioisten jauhelipizzan ja se oli hyvaa, vikana paivana oli sitten jatskia. Omituisista ala-asteen ruuista mieleen tulee sinansa hyva palapaisti johon oli pistetty lisaksi keitettyja sarvimakaroneja; tama kastike sitten tarjottiin keitettyjen kuoriperunoiden kanssa (nykyaan ei juuri mistaan taida saada kuoriperunoita kun joka paikkaan hankitaan valmiiksi kuoritut?).

Ylaasteen kavin Anna Tapion koulussa jossa laitomme osan safkoista itse, siella myos oppi miten pennia oikein venytetaan...

Lukiossa lahdin Amerikkaan ja kaikki ruokatunnit vedin joko hampurilaisia tai pizzahutin pizzaa joka sitten nakyi myos kilojen kertymisena. Silloin jotenkin rupesi arvostamaan maksutonta lamminta koululounasta!

Edellenkaan en syo mitaan veriruokia, olin kade kun joillakin luokkakavereille oli vapautus niista ja verilettujen tilalle saivat pinaattiohukaisia...

Pitaisi joskus innostua kokkaamaan tillilihaa seka kanaviillokkia, ei liene hassumpaa mustaherukan kanssa.

Muuten hantuukia kaytettiin meilla Hameessakin, onko tampuuri tuttu muualla?

 
At 21/2/06 10:40, Blogger Rosmariini said...

Melkoista pennin venyttämistähän tuo koulukeittolan arki tosissaan on, joten siihen nähden siellä saatiin kyllä hyviä tuotoksia aikaiseksi.

Olin unohtanut kokonaan tillilihan! Ja noista perunoista tuli mieleen, että opettaja aina valvoi ala-asteen alussa, ettei kukaan vaan muusaa perunoita haarukallaan. :) Olihan se semmoista valvonnan alaisena syömistä, mikä nyt ei välttämättä edistä hyvien ruokamuistojen syntymistä.

Tampuuria ei meillä muistaakseni käytetty, mutta kyllähän sekin sana taitaa kuulua tuohon samaiseen kyökkikieleen.

 
At 21/2/06 11:10, Blogger pagisija said...

Emman tavoin minäkin muistan veripaltun valkokastikkeineen. Sitä syötiin Pohjois-Savossa, kun taas Pohjois-Karjalassa ei moista kouluissa nähty. Veriletut olivat ok, mutta taikinamainen, paksuina paloina tarjoiltu palttu... no, kyllä sekin alas meni siinä ja siinä.

Rössypottua en ole ikinä päässyt - tai joutunut - maistamaan. Onko sekin siis veriruoka?

Kumppani muuten kertoi oman järkyttävimmän kouluruokamuistonsa olevan Saarioisten jauhelihapizzan (!), joka lanseerattiin koulun perunakeiton seuraksi joskus takavuosina. Hän ei ollut pitkään aikaan tohtinut koskea moiseen lättyyn ollenkaan. Minä taas muistan, mitä juhlaa nuo pizzapäivät olivat; jotain vähän erikoisempaa ja "suuren maailman tyyliä" ne kai edustivat siellä tillilihan ja viillokkien joukossa :).

 
At 21/2/06 11:28, Blogger Rosmariini said...

Jep, rössy tarkoittaa veripalttua, eli rössypotuissa hengailee veripaltun palasia sekä perunoita liemessä, johon on usein lisätty myös maitoa. Siinä oli varsinkin ulkomaalaisilla vaihto-opiskelijoilla hämmästelemistä. Jotenkin tuo liemipohja oli siinä ilmeisesti minun kannaltani se vastenmielinen juttu, kun verilättyjä minäkin söin mielelläni. Etenkin kotona tehdyt olivat hyviä - muistan edelleen, minkälaisissa muovipulloissa kaupassa myytiin verta. :)

Pizzaa ei meidän koulussamme tarjoiltu koskaan. Se vasta olisikin ollut juhlaa.

 
At 21/2/06 22:30, Blogger Pippurimylly said...

Ettei mene ihan rössypottujen mollaamiseksi, pitää tunnustaa, että olen kyseisestä ruokalajista aina - kouluruokalassakin - kovin pitänyt. Nykyään muuten perinteikäs Sarkka huolehtii Oulussa rössypottujen lipun säilymisestä korkealla. Sieltä sitä saa käsittääkseni kerran viikossa lounasaikaan.

Annoksen tenhoa on kieltämättä vaikea avata ei-suomalaisille. Muistan, kun jollekulle vaihtarille tohkeissamme selvitimme, että lautasella on "blood and potatoes". Aika vähällä ruoalla pärjäsi koko pitkän päivän, raasu.

 

Lähetä kommentti

<< Home




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails