Raikasta kesäjuomaa: inkivääriolut

Pienpanimo-olutbuumin innoittamina olemme ystäväni kanssa harrastaneet pienimuotoista panotoimintaa jo hyvän tovin, joten lienee korkea aika kirjoittaa siitä tänne Pastanjauhantaankin. Hyvää olutta voi valmistaa aika lailla kotikeittiöstä löytyvillä välineillä. Ainoastaan mäskääminen vaatii yleensä jonkinlaisen erikoisastian. Me suoritamme sen isosta kylmälaukusta valmistetussa astiassa, jonka alareunaan olemme asentaneet hanan, jotta vierteen voi mäskäyksen jälkeen laskea siististi ulos. Käymisastiana käytämme tavallista, kotiviinityyppistä muovisammiota.

Aloitetaan kuitenkin jollain muulla kuin perinteisellä mallasoluella: taannoin tekemämme inkivääriolut onnistui erinomaisesti. Siitä tuli hyvin simamaista ja oikein raikasta, kivaa kesäjuomaa. Simaan verrattuna inkiväärin polte tuntui kuitenkin kohtuullisen voimakkaana. Inkivääriolut oli myös varsin helppo ja nopea valmistaa. Ainoastaan inkiväärien kuoriminen ja silppuaminen oli hieman töisevää. 1,3 kg inkivääriä on yllättävän iso kasa.

Inkivääriolut

1,3 kg tuoretta inkivääriä
1 kg ruokosokeria
3 sitruunaa
2 kanelitankoa
2 kg kidesokeria
n. 1 tl vaniljaa
samppanjahiivaa
22 l vettä

Inkiväärit, yhden sitruunan kuori ja kanelitangot silputaan, mukaan lisätään vesi ja vanilja ja keitetään 15 minuuttia. Keitos jäähdytetään huoneenlämpöön, siirretään käymisastiaan, sekoitetaan mukaan sokerit ja sitruunamehu sekä hiiva. Ominaispaino oli lähtötilanteessa 1,053.

Käymisen jälkeen (eli kun kuplinta vesilukossa loppuu ja ominaispaino on laskenut 1,020:n tietämille) juomaa kannattaa maistella ja säätää se sokeria lisäämällä haluttuun makeuteen. Lisäsimme itse 950 g, jolloin sokeripitoisuudeksi tuli n. 43 g/l, mikä on suunnilleen puolikuivan siiderin luokkaa.

Juoma pullotetaan ja sen annetaan käydä muutama päivä niin, että siihen muodostuu hiilidioksidia. Koska seassa on tässä vaiheessa vielä käymätöntä sokeria, pitää inkivääriolut pastöroida käyttämällä pulloja muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä, jotta hiiva kuolee ja käyminen loppuu. Muuten tomera hiiva voi askarrella pulloihin liikaa painetta ja ne voivat ryhtyä possahtelemaan kaapissa. Sopiva hiilidioksidimäärä kannattaa hakea kokeilemalla: jos nauttii pullollisen aina muutaman päivän välein ja päättää käymisen siinä vaiheessa, kun hiilidioksidimäärä on mieleinen, saa loput pullot nauttia optimikuplivina.

Alussa hieman huolestuimme, kun sekä pääkäyminen että hiilidioksidin muodostuminen pulloissa kesti oletettua pidempään, mutta sinnikkäästi samppanjahiiva kuitenkin jaksoi. Käymisen pitäisi periaatteessa tapahtua viikossa, mutta meillä siihen meni melkein kuukausi. Lieneeköhän ollut juuri hiivalaadun ansiota, että inkiväärioluen kuplat olivat samppanjamaisella tavalla todella pieniä.