perjantaina, elokuuta 31, 2012

Arjen pikaiset pelastajat (reseptikilpailu)

Syksystä näyttäisi tulevan taas sen verran puuhakas, etten ehdi luultavasti hääräillä keittiössä iltaisin kovin pitkiä aikoja.

Maistuvia aterioita voi onneksi kokata nopeastikin, ja jokaisella lienee hallussaan muutama arki-iltaan sopiva pikaisen kokkailun ohje. Toivoisin, että kaivaisitte nyt nuo ohjeet esiin ja osallistuisitte niillä Pastanjauhannan reseptikilpailuun.

Haussa on siis pikaisesti valmistuva ruokalaji, joka ei sisällä mahdottoman pitkää ainesosaluetteloa mutta toivon mukaan maistuu mahdollisimman hyvältä.

Osallistujareseptin voi naputella joko tämän postauksen kommenttilaatikkoon tai lähettää sen osoitteeseen pastanjauhantaa(at)gmail.com. Myös Facebookin puolella voi osallistua. Osallistumisaika päättyy 9.9.2012 klo 23.59, ja voittaja valitaan syyskuun loppuun mennessä.

Voittaja palkitaan Jamie Magazine -lehden tilauksella (10 lehteä). (Tai jollakin muulla ruokalehdellä, mikäli Jamie Oliver ei satu kuulumaan omiin suosikkeihin.)

Lisäksi kaikkien osallistujen kesken arvotaan Tuomas Kyrön kirja Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike.

62 Comments:

At 31/8/12 10:02, Blogger Maame said...

hmm, jos aikaa on mutta ei kerkeä olemaan keittiössä, syödään uuniruokia. Savipata on mitä kätevin perheen äidin kapistus. Pata likoamaan, sillä välin pari sipulia isohkoiksi lohkoiksi, perunat kuoritaan ja isoimmat lohkotaan, pari porkkanaa. Vihannekset nostetaan padan pohjalle, kanalientä ja suolaa, kanankoivet vihannesten päälle. Kansi ja koko komeus uuniin pariksi tunniksi 200 asteeseen. Ja eiku syömään. ^^

 
At 31/8/12 10:23, Blogger Rosmariini said...

Kiitos nopeasta avauksesta! Savipatakokkaus saattaa ratkaista seuraavankin päivän ruokapulman, jos ruokaa jää yli.

 
At 31/8/12 10:28, Anonymous Laura said...

Aina ei jaksa nähdä näinkään paljon vaivaa, mutta "sisilialainen tuorepesto" on melkoista herkkua turhan pitkän työpäivän jälkeen. Pastan keittoajassa valmistuvana tämäkin on sopivan nopea, ja näitä tai vastaavia aineksia on kaapissa lähes satavarmasti aina.


Sekaisin menee:
Manteleita (kuorittuja)
Kirsikkatomaatteja
Valkosipulia
Spaghettia
oliiviöljyä
suolaa
(tuorebasilikaa)

Pasta laitetaan mahdollisimman heti kiehumaan ja silputaan sillävälin manteleita vähän pienemmäksi ja pilkotaan valkosipuli mielen mukaan hienoksi tai karkeaksi silpuksi. Manteleita paahdetaan hetki pannulla ja otetaan talteen. Valkosipulia kypsytetään hetki pannulla öljyssä ja lisätään mantelit ja puolitetut tai kuutioidut tomaatit, mielen mukaan sekin. Tässä vaiheessa pastan pitäisi olla suhteellisen valmista, eikä ole tarkoitus pöhöttää tomaateista ihan kaikkea raikkautta irti vaan koska valkosipulikin on jo kypsä, voi laitta melko nopsastikin sekaisin koko homman. Mikäli löytyy hyllystä niin voi tietysti silputa vähän basilikaa päälle, miksei ihan hippusen parmesaaniakin.

 
At 31/8/12 10:46, Anonymous Reija said...

Nopea ja kevyt, tuoretta leipää lisäksi.Tämän voi tehdä vihreistä pavuista, kukkakaalista, broccolista tai muistakin kasviksista. Näin tämän teen:
keitän pienessä vedessä pavut tai kukinnoiksi paloitellut kaalit lähes kypsiksi(pidän puruvarasta).
Valutan ja huuhtelen kylmällä vedellä(tämän voi tehdä etukäteen ja sitenkin aikaa säästyy).
Kuumenna paistinpannu, lisää oliiviöljyä ja paloiteltu valkosipulinkynsi tai kaksi ja pikapaista pavut tai kaalit. Sormisuolaa ja mustaapippuria pinnalle,valmista tuli! Paistinpannun kulmaan laitan joskus muutaman halkaistun tomaatin,väriä ja makua lautaselle.

 
At 31/8/12 11:14, Blogger Karo said...

Meillä "pikaruokana" usein tonnikalapasta. Lapsuudessa pastaa tehtiin veneillessä yksinkertaisuuden (ja nopeuden) takia, joten meidän suvussa kulkee nimellä "Venepasta" tai "Venespaghetti".

Ainekset:
pastaa (spaghetti alkuperäinen, mutta muutkin tietysti käy!)
1-2 purkkia maustamatonta tonnikalaa vedessä
2-3 valkosipulin kynttä (maun mukaan, voi laittaa enemmänkin toki, itse tyydyn pariin-kolmeen kynteen yleensä)
n. 2 tl viherpippuria (kokonaiset parhaita)
n. 1 tl sitruunapippuria tai suolaa ja pippuria
1 purkki kermaviiliä tai creme fraisea
juustoraastetta (maun mukaan, tätä voi olla enemmänkin)

Kermaviiliin tai Creme Fraiseen sekoitetaan puristettu tai pieneksi pilkottu valkosipuli, käsin murennettu viherpippuri (ei haittaa vaikka osa olisi kokonaisia) ja sitruunapippuri tai mustapippuri ja suola, itse pidän sitruunapippurin happamuudesta tässä. Laitetaan jääkaappin maustumaan siksi aikaa, kun pasta kiehuu.

Keitetään pasta ohjeen mukaan ja valutetaan normaalisti. Heitetään joukkoon tonnikala (itse laitan yleensä kahden hengen annokseen kaksi purkkia, alkuperäinen ohje yksi purkki). Sekoitetaan joukkoon jääkaapissa maustunut kastike ja juustoraaste. Juustoraasteen on tarkoitus sulaa ja tonnikalan lämmetä hieman, kastike sen sijaan saa olla vielä viileää.

Tarjoillaan sellaisenaan :)

 
At 31/8/12 11:21, Blogger Johis said...

Minun pelastava pikaruoka on ollu jo vuosia pyttipannumainen kasvisruoka.
Aineiksi ei tarvitse kuin perunan, nipun vihreitä papuja, öljyä, mausteita maun mukaan ja 1-2 kananmunaa.

Perunan (raaka) kuution pieneksi ja nakkaan paistinpannulle öljyn kanssa paistumaan. Maustan sen mukaan mitä tekee mieli, tavallisia mausteita minulla on suola, pippuri, valkosipuli, paprikajauhe ja chilihiutaleet.
Kun peruna alkaa olemaan kypsä ja saanut väriä lisään pätkityt vihreät pavut ja paistelen vielä pari minuuttia.
Lopuksi kaavin perunat ja pavut pannun laitaan tai otan kokonaan pois ja paistan yhden tai kaksi kananmunaa kaveriksi. Munat voi kyllä halutessaan nakata suoraan perunoiden ja papujen päällekin ja paistella siinä.
"Pyttiksen" syön useimmiten ketsupin kanssa, mutta ilmankin pärjää :) Tästä syntyy mielestäni suht terveellinen ja proteiinipitoinen kasvisruoka ja valmistus ei vie kuin puolisen tuntia.

 
At 31/8/12 11:31, Anonymous Aija said...

Meidän pikaruoka on broileririsotto.

Broilerin rintafileitä 2
Sipulia
Risottoriisiä 250 g
Kanalientä 0,75 l
Yhden sitruunan mehu
Mustapippuria
Parmesania

Leikkaa broileri suikaleiksi, paista pannulla ilman suolaa.
Valmista kanaliemi.
Kasarin pohjalle hieman (oliivi)öljyä, riisit ja sipulit siihen hetkeksi.
Lisää noin kolmannes kanaliemestä, sekoita hetki ja anna liemen imeytyä riisiin kannen alla.
Lisää paistetut broilerinsuikaleet, sitruunamehu, myllystä mustapippuria ja lisää kanalientä.
Anna hautua.
Lisää loput kanaliemet.
Lopuksi raastettua parmesania.
Valmista noin 20 minuutissa.

 
At 31/8/12 12:36, Blogger Simo said...

Spaghetti burro e salvia

3 annosta spagettia
75g voita
nyrkillinen tuoreita salvian lehtiä

suolaa
mustapippuria

parmesaania

 
At 31/8/12 13:11, Anonymous Anonyymi said...

Tämä on mukava ja nopea ruoka, varsinkin kun sieniä tuppaa olemaan lähes joka päivä tarjolla: kuullota tuoreet sienet (mitä sattuu olemaan) ja purjoa + valkosipulia pikkuisen (jos tykkäät). Salottisipuli olisi paras, vaas tuppaa välillä loppumaan... Muhittele vähän, laita aurikokuivattua tomaattia pikkukuutioina sekaan, ja suolaa sekä mustapippuria. Kun seos on kypsää (maista, onko muhevaa), laita tilkka kermaa. Ja kun kaikki alkaa olla valmista, päälle ohuet kiekot mozzarellaa (bufalaa, jos on) sekä basilikan lehtiä ja mustapippuria. Sitten ruisleivät paahtimeen ja NAUTTIMAAN. On hyvä ja sopivan tuhti iltapäiväruoka.

 
At 31/8/12 13:50, Anonymous Anonyymi said...

Lohikeitto on namia!

Kattilaan perunoita ja sipulia ja päälle vettä tai kalalientä, keitellään melkein kypsiksi. Lisätään paloiteltu lohi (ja jos haluaa oikein herkutella niin lisäksi kylmäsavulohta). Lopuksi vielä Koskenlaskijaa (itsellä menee usein melkein koko paketti), tilliä ja tarvittaessa suolaa/pippuria. Nautitaan hyvän suisleivän tai saaristolaisleivän kanssa. Mmm.

- Suvi

 
At 31/8/12 15:29, Blogger Oliivin ystävä said...

Opiskeluajoilta jäänyt pikaruoka:

Tonnikalapatonki uunissa

Fazerin esipaistettu moniviljapatonki
Rainbow tonnikalaa tomaattikastikkeessa
oliiveja
ananaspaloja
juustoa
oreganoa

Patonki halkaistaan. Päälle tonnikalaa, oliiveja, ananasta ja reilusti juustoa. Maustetaan oreganolla ja koko komeus 250-asteiseen uuniin. Lopputulos on maistuva, aterian kokoinen lämmin leipä. Täytteitä voi toki soveltaa, mutta Euroshopperin moniviljapatonki ja Eldoradon tonnikala ovat huonoksi todettuja :)

Jos juusto on avaamattomassa paketissa, niin ainekset tähän ruokaan voi ostaa ennen kuin on lähdössä reissuun. Kotiinpalatessa ei tarvitse sitten ensimmäisenä suunnata ruokakauppaan.

 
At 31/8/12 15:47, Blogger Tuulia said...

Kyllä ne uuniruoat vievät voiton! Isoon uunivuokaan muutama peruna lohkoiksi ja päälle öljyä ja suolaa ja paistumaan 225 asteeseen n. 20min ja uunista pois ja perunoiden väliin marinoidut broilerin koipireidet ja uuniin vielä 40-45min n. 200 asteessa. Tulee muuten hyvää vaikka yleensä käytän maustamatonta lihaa mutta kyllä tuo marinoitukin menee ja se antaa myös perunoille hyvää makua!

 
At 31/8/12 17:05, Anonymous Anonyymi said...

Kylmäsavulohipasta: Laita pasta (minifarfalle on kiva) kiehumaan ja sillä välin valmista kastike. 1 sipuli kuullotetaan, lisätään pienityt kylmäsavulohisuikaleet (150g) ja pienen kuullottelun jälkeen 1 prk ruokakermaa, tilliä, mustapippuria ja tarvittaessa suolaa. Tarjoillaan pastan kera.
Ankkuli

 
At 31/8/12 18:35, Blogger urpi said...

Pikaruoka pitää arvioida valmistumisnopeuden ja valmistamisajan perusteella. Tuorepasta pestolla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja kaikella mitä kaapista löytyy on aika ylivoimainen nopeuden ja helppouden puolesta.

Mutta säilyvyyden takia eri laatikot ovat mainioita, mutta hieman tylsiä. Siksi:

Viritetty kinkkukiusaus

- 500 - 1000 g pussi perunasipulisekoitusta (pakaste)
- 300 g pussi kinkkusuikaleita
- 2 dl kuohukermaa (tai jotain vastaavaa)
- puoli purkkia (n. 50 g) tuorejuustoa (pick your poison, valkusipuli toimii)
- kourallinen ruohosipulia
- korppujauhoa (tai juustoa)
- suolaa ja pippuria
- tilkka öljyä pannulle ja vuokaan

Uunin lämmetessä 225 asteeseen paahdetaan kinkkusuikaleisiin nopeasti pinta paistinpannulla parissa erässä.

Tuorejuusto sekoitetaan / liuotetaan kermaan ja maustetaan suolalla ja pippurilla.

Jäiset pakasteperunat, paahdetut kinkkusuikaleet ja ruohosipuli sekoitetaan öljyttyyn vuokaan. Tai ladotaan kerroksiksi.

Kermaseos kaadetaan vuokaan ja päälle levitetään korppujauho tai juusto. Tai molemmat.

Kiusausta paistetaan 225 asteessa 45 minuuttia. Laatikkoon saa ekstrarapeutta (etenkin jos juustoa on mukana) sekoittamalla vuoan puolivälissä paistoa ja lisäämällä pintaan vielä korppujauhoja.

Puolivalmisteiden ansiosta aikaa kuluu tekemiseen ehkä 5-10 minuuttia ja valkosipulituorejuuston ansiosta ei tarvitse liata käsiään. Paremman ja etenkin katu-uskottavamman saa toki aidoista aineista.

Ja kinkuksi käy sitten mikä tahansa kuolleen eläimen pala: lohi, anjovis, kana, jauheliha tai jokin kasvisvastine.

 
At 31/8/12 20:04, Anonymous Anonyymi said...

Meillä toimii myös tonnikalapasta, mutta tomaattipohjainen:

- 1 prk tonnikalaa vedessä
- 1 iso sipuli
- valkosipulia reilusti tai vielä reilummin
- jos huvittaa, sekaan voi raastaa kesäkurpitsaa tai pilkkoa vaikka varsiselleriä muutaman varren (tai oikeastaan ihan mitä vaan jääkaapista löytyvää kasvista)
- suolaa, pippuria, basilikaa tms.
- sitruunanmehua

Sipulit, valkosipulit ja raastetut kasvikset kuullotellaan öljyssä pehmeiksi. Lisätään tonnikala ja tomaattimurska, lisätään sopivasti vettä ja sitruunanmehua ja maustetaan suolalla ja pippurilla, halutessa myös tuoreella pilputulla basilikalla Keitellään hetki ja tarjotaan pastan kanssa.

Olen käyttänyt myös maustettuja tomaattimurskia ja työntänyt joskus joukkoon jopa kermanjämät - ja aina maistuu! :-)

T: hyvää hellankulmalta

 
At 31/8/12 21:36, Blogger Paletti said...

Riippuu nyt vähän siitä, kuinka valmiiden ruoka-aineiden yhdistely vielä lasketaan kokkaukseksi :). Absoluuttisesti nopein lämmin ruoka syntyy meillä juustotäytteisistä tortellineista (keittoaika 1 min) ja punaisesta valmispestosta, mutta onhan siinä vähän huijauksen makua...

Jos hylätään puolivalmisteet, niin ihan validi ruokalaji syntyy kädenkäänteessä kesäkurpitsasta, tomaateista ja halloumipaketista: kuutioidaan ja paistetaan halloumi paistinpannulla. Sillä aikaa pilkotaan kesäkurpitsa tanakoiksi puolikuiksi. Juustokuutiot pois pannulta (kannen alle lämpimään) ja tilalle kurpitsa. Maustetaan sitruunalla jos on. Palasia ei paisteta lötköksi asti vaan sopivan rapsakoiksi. Lopuksi vaihdetaan pannulle tomaatit koosta riippuen puolikkaina tai lohkoina. Niitä odotellessa voi jo ryhtyä tekemään lautasille kristillistä tasajakoa juustosta ja kurpitsasta. Lopuksi lisätään kuumenneet tomaatinlohkot suoraan lautasille ja rouhaistaan mustapippuria päälle. Hyvä jos vartti menee ja tämä on oikeasti maukasta ja täyttävää!

 
At 31/8/12 21:37, Anonymous Aija said...

Määritellään ensin pikainen: Oikein kun kiirus on, ei jouda edes kaupassa käymään. Silloin tepsii hyvä puuro. Keitetään esim. vedenkeittimellä kuuma vesi, kaadetaan kippoon sopiva määrä ruishiutaleita ja ripaus suolaa, kaadetaan kuuma vesi päälle. Hidastellaan hetki ennen kuin se laitetaan n. minuutiksi mikroon puolelle teholle. Tällä keinolla saa haudutetunoloisen puuron.

 
At 31/8/12 21:41, Anonymous Aija said...

Toinen oikein pikaruoka on juureskeitto. Puristetaan Pirkka juuressoseesta esim. noin omenankokoinen möykky kippoon. Lisätään vettä n. 1 dl. Mikrotetaan pari minuuttia. Sekoitetaan, lisätään nokare tuore- tai sulatejuustoa, kermaa tms. makoisaa nestettä. Lisätään nokare kasvisliemikuutiosta tai ripotetaan yrttisuolaa. Sekoitetaan. Mikrotetaan minuutti. Syödään.

 
At 31/8/12 21:59, Anonymous Anonyymi said...

Nopea kalakeitto:
1ps peruna-sipulisekoitusta
1pkt seiti-kuutioita

keitetään 10 min. Lisätään lopuksi 1/2-1 prk olympia-juustoa. Tarvittaessa suolaa ja tilliä.

 
At 31/8/12 22:38, Anonymous Jo said...

Nykyään teen vähemmän pikaisesti ison annoksen carnitasia josta sitten voikin useaksi päiväksi nopeasti saada erilaisia annoksia.

1 kg kasleria
0,5 dl omenamehua
1 kanelitanko
1 laakerilehti
suolaa ja pippuria

ensin paloittelen pieneksi lihan, ruskistan hieman pintaa ja sitten uuniin pariksi tunniksi. Sitten kansi pois ja odottelen että neste haihtuu suurimmaksi osaksi. Sitten vaan kahdella haarukalla raavin palasiksi. Roimasti tuoretta koriateria päälle ja eiku syömään!

Carnitas sopii esim. pitaleivän sisään, burritolättyyn, salaatin kanssa sekä buffetpöytään. Eli kun sunnuntaina käyttää joitain tunteja tähän, voi sitä sitten eri tavoin viikolla syödä! Aina on tykätty ku on ollu tarjolla.

 
At 31/8/12 22:45, Anonymous Anonyymi said...

Meille tulee noita pelastettavia päiviä niin usein, että olen varautunut: pakastimessa on lihapullia, kaapissa spagettia ja Muttin basilikalla ja valkosipulilla mautettua tomaattimurskaa. Spagetti kattilaan, toiseen tomaattijuttu ja lihapullat sen sekaan, ei tartte ajatella eikä maustaa ja 8 min kuluttua on valmista. Jos löytää sekä parmesaanin että raastimen, aina parempi.

Elena

 
At 1/9/12 01:16, Blogger urpi said...

Lämmitysruoaksi ragu (lue tomaattipastakastike) on kyllä mahtava keksintö. Se säilyy pakastimessa ties miten pitkään. Jos sen pakastaa sopiviin annospusseihin, niin ruoan saa noin pastan keittoajassa. Pussi mikroon sulamaan ja sisältö sekoitetaan 2-3 minuuttia vaille kypsää pastaan. Jos kastike on oikein tiukkaa, niin pastan keittolientä voi säästää hieman.

Kun kastike on lämmennyt, pasta on kypsää ja on encorena imenyt itseensä kastikkeen maun oikein kunnolla.

Ja ei, valmiskastikkeisiin en halua koskea enää ikinä.

 
At 1/9/12 08:28, Anonymous Ellustiina said...

Tämä on nopeaa ja lämmittäävää:

Värikäs kana-kasviskeitto

300g kananrintafileitä
2 paprikaa (punainen ja keltainen)
1 iso sipuli
1/2 purjo
1 - 2 porkkanaa
(ananasta 1prk)
vettä niin että ainekset peittyy
n.100g olympia sulatejuustoa
2 dl ruokakermaa
oliiviöljyä
currya
hunajaa
suolaa
chiliä
pippuria

Pilkotaan rintafileet ja kasvikset (kannattaa pilkkoa pieniksi niin kypsyy nopeasti!). Paistetaan kanat oliiviöljyssä ja maustetaan reilusti currylla + muilla. Lisätään pilkotut kasvikset ja kuullotellaan hiemaan. Lisätään vesi ja keitetään sen verraan että kasvikset kypsyvät, ehkä 10min. Lisätään kerma ja sulatejuusto, kuumennetaan sen verran, että juusto sulaa kokonaan. Tarkista lopuksi vielä maku.

 
At 1/9/12 13:59, Blogger Rosmariini said...

Pikaisuuden määrittely jäi tässä tosiaan osallistujien mietittäväksi, hienoja ratkaisuja!

 
At 1/9/12 16:24, Blogger Väiski said...

Tämä pelastaa arjen yllättävän usein ja on siitä näppärä, että sopii nautittavaksi miltei mihin aikaan päivästä tahansa. Kyseessä siis tomaatti-mozzarellasalaatti.

Laitetaan vuorotellen laakealle lautaselle limittäin: siivutettua tomaattia, mozzarellaa ja tuoreen basilikan lehtiä. Kun lautasella on nälän kokoon suhteutettuna tarpeeksi tavaraa, lorautetaan päälle ohuena vanana oliiviöljyä ja sitten oman maun mukaan balsamicoa. Päälle vielä reilut rouhaisut pippurimyllystä. Annetaan maustua tovin ja ei muuta kuin ääntä kohti paahdetun ruisleivän kera!

Balsamicon voi tietty halutessaan korvata vihreällä pestolla, jos se sattuu miellyttämään enemmän. Mozzarella kannattaa siivutella mahdollisimman ohuiksi siivuiksi, jotta se parhaiten imee muista aineksista makua itseensä. Muutamia kertoja olen kokeillut laittaa mukaan hieman valkosipulia, eikä sekään pahaa ole ollut.. ;)

 
At 1/9/12 21:18, Anonymous Loviisa said...

Tämän ruuan alkuperäinen ohje löytyy jostain espanjalaisesta keittokirjasta, mutta en nyt muista enää mistä, enkä sitäkään minkä verran ohje on muokkaantunut. Alkuselitykset vain sen vuoksi, että kyseessä ei siis ole oma keksintö :)

Otetaan
vaaleaa kalaa fileinä (kuha, ahven, siika, pangasiuskin tähän kelpaa jos ei muuta saatavilla)
1 sitruuna
2 rkl kapriksia
50 g voita
2-3 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
vehnäjauhoja

Sitruunasta puristetaan mehu, sekaan kaprikset. Kalafileille ripotellaan suolaa ja pippuria. Pyöräytetään vehnäjauhoissa. Fileet paistetaan voi-oliiviöljyseoksessa niin, että pinta hieman ruskistuu. Valmiit kalafileet siirretään tarjoiluastiaan. Pannulle kaadetaan sitruunamehu kapriksineen ja kiehautetaan pikaisesti, kaadetaan kalafileiden päälle. Tarjotaan perunoiden ja salaatin kera.

Todella nopea, silti ylellinen ruoka arkipäiväksi!

 
At 3/9/12 11:17, Anonymous Terhi said...

Voikohan tätä edes reseptiksi kutsua, on niin simppeli. Ehkä enemminkin on kyse kypsennystavasta, jossa kaikki kypsennetään samassa astiassa ja mahdollisimman simppelisti ja nopeasti? ;) Tätä tulee kuitenkin tehtyä aika usein kun on kiire ja nälkä.

Minä pidän siitä, miten höyryttäessä saa kasvikset jätettyä omaan makuun sopivan napakoiksi, mutta kuitenkin läpikypsiksi. Eikä ne muussaannu samalla tavalla kuin vedessä keitettäessä tai pannulla haudutettaessa. Hiuksenhieno tasapaino. ;D

Höyrytetyt kasvikset ja katkaravut/kala

Kasviksia (tosi tosi kiireessä esim. pussi kruununvihanneksia pakastealtaasta, tuoreet maistuvat kuitenkin parhailta) minulla mukana on yleensä ainakin parsakaalia ja kukkakaalia. Pilko sopivan pieniksi, koko riippuu siitä kuinka kauan haluat niiden kypsymisen vievän. ;)

Höyrytetään höyrykattilassa (tai sihdissä tavallisen kattilan päällä). Kun kasvikset on melkein kypsiä, päälle nakataan katkaravut. (Voi käyttää myös kalaa, silloin se täytyy vain muistaa laittaa höyryyn kasvisten päälle aikaisemmassa vaiheessa, ja ehkä myös maustaa hiukan ennen kypsennystä).

Maustetaan itselle mieluisalla maustekastikkeella. Yleensä sekoitan soijaa, chiliä, pippuria, sitruunaa/limeä, joskus pelkästään vähän voita ja suolaa sekä pippuria: mitä nyt kaapissa milloinkin sattuu olemaan ja mieli tekemään. Sitten vaan ruoka lautaselle ja syömään!

Joskus on tullut heitettyä kasvisten päälle vähän timjamia tms. yrttejä höyryyntymään, tuoksu on mahtava.

 
At 3/9/12 15:55, Anonymous Virpi Loikkanen said...

Jos saa käyttää puolivalmisteita, niin porkkanasosekeitto. Laitetaan valmis porkkanasose kattilaan. Kuumennetaan ja maustetaan kuivatuilla sipulihiutaleilla tai -jauheella, puolikkaalla kasvisliemikuutiolla, pippurilla. Lisätään joukkoon purkillinen ruokakermaa. Kiehautetaan ja viimeistellään tuoreilla yrteillä, jos niitä sattuu olemaan. Lautaselle voi kukin ripotella siemensekoitusta, jos haluaa. Kerman voi korvata sulatejuustolla, mutta silloin kannattaa olla varovainen liemikuution suhteen, ettei tule liian suolaista. Maitotilkka ohentaa liian paksun keiton.

Js puolivalmisteet suljetaan pois, niin sitten sienimuhennos. Esikäsitellyt sienet paistetaan pannulla voissa. Lisätään kuivattuja sipulihiutaleita, jos huvittaa. Kastike saadaan sulatejuustosta + maitotilkasta tai (ruoka)kermasta. Jos suurustusta tarvitaan, voi käyttää esim. Maizena-suurustetta. Maustetaan pippurilla ja tuoreilla yrteillä, jos niitä on. Jos vielä haluaa oikaista, voi sulatejuuston ja pippurin korvata pippurijuustolla. Tämä maistuu perunoiden tai pastan kera, mutta todellisessa kiireessä ja sudennälässä sitä mätetään ruisleivälle ja syödään kädestä.

 
At 3/9/12 19:01, Anonymous Anonyymi said...

Koskenlaskijan akan kiusaus
1/2 pkt koskenlaskija viherpippuria
1 kg perunasipulisekoitusta
95 g aurinkokuivattua tomaattia suikaloituna
150 g poron kylmäsavurouhetta
1 nippu ruohosipulia hienonnettuna
4 dl 15% ruokakermaa
1- 2 rkl öljyä vuuan voiteluun
Kaada perunasipulisekoitus voideltuun vuokaan. Lisää tomaattisuikaleet, pororouhe ja hienonnettu ruohosipuli. Murenna koskenlaskija ja sekoita aineet sekaisin. Lisää ruokakerma. Paista 225 asteessa noin 40-50 minuuttia. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

Anne Kiuru
Riihimäki

 
At 4/9/12 18:05, Anonymous Muista nauttia... said...

Tämä ei ole hienostunut mutta sitäkin helpompi ja herkullisempi :) Tästä riittää sivistynyt annos jopa kuudelle, mutta nälkäisenä noin kolmelle, koska tätä on pakko ottaa lisää.

EXÄN EXÄN TACOSALAATTI

Tarvitset: salaattia, tomaattia, kurkkua, punasipulia
kermaviili & taco-dippiseos
taco sauce (tai jotain muuta salsaa, tulisuusaste oman maun mukaan)
300g broilerin suikaleita, maustamattomia
taco-maustepussi (esim. Old El Paso)
150-200g nachoja, suolattuja

Toimi näin: Sekoita tacodippi maustumaan
Paista kana kypsäksi pannulla. Sekoita mukaan loraus vettä ja tacomausteseos, paista kunnes vesi on haihtunut ja tacomauste kuorruttaa kanapalat tasaisesti
Pilko kanan kypsyessä salaatti, kurkku, tomaatti ja sipuli.

Kokoa salaatti isoon vuokaan:
- kaada pohjalle nachopussi. Painele kämmenellä muutamia kertoja jotta suurin osa nachoista murskaantuu hieman pienemmiksi paloiksi.
- kaada hiukan jäätyneet kanapalat nachojen päälle
- lusikoi salsakastike tasaisesti kanapalojen päälle
- levitä noin puolet salaatista kanapalojen päälle
- ripottele tomaatin- ja kurkunpalat sekä sipuliviipaleet salaatin päälle ja ripottele päälle loppu salaatti
- lusikoi tacodippi salaatin päälle mahdollisimman tasaisesti

Jos maltat odottaa, anna makujen tasaantua n.30 min jääkaapissa. Jos et, niin käy heti kiinni.

Kyytipojaksi sopii erittäin hyvin esim. kylmä olut.

 
At 4/9/12 18:11, Blogger Sanna said...

Herrkullinen pekonipasta pelastaa päivän! =) Helppoa ja hyvää..
Eli

Keitetään Gnocchi kuviopastaa ohjeen mukaan tarvittava määrä (hlö määrän mukaan)


Pekonia (n.150g kuutioituna) paistetaan rapsakaksi, lisätään kuutoidut punaiset paprikat( n.1/2 paprika), Pyöritellään vielä hetki pannulla, lisätään ruokakermaa (4dl), sen jälkeen viipaloidaan n. 3/4 osa koskenlaskija savuporo sulatejuustoa, lisää kastikkeeseen ja anna sulee juusto. Lisää vielä hyppysellinen mustaapippuria ja siinäpäs se olisi. Sekoita Gnocchi + kastike ja nauti =) Tässä menee n. 15-20 minuuttia eli nopsaa on!

Sanna V.

 
At 4/9/12 18:12, Anonymous Sarppa said...

Meillä pikaruokana tulee tehtyä MunakasMikäLie. Sinne on hyvä kipata kaikki jämät, mitä kaapista löytyy.

Pohjaan tulee

8 kanamunaa
300g juustoa raasteena
2 reilua lorausta kermaa

Lisäksi vielä mitä milloinkin kaapista löytyy. Yleensä tulee paistettua sekaan jauhelihaa 400g ja maustaa se tulisesti, sekä esim. paprikan palasia, sipulisilppua, valkosipulia, jalapenosiivuja...
Kaikki kulhossa sekaisin ja kaadetaan leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paistetaan uunissa 200 asteessa kullanruskeaksi. Todella helppoa, nopeaa ja vielä maistuvaa :)

 
At 4/9/12 18:16, Blogger greencorbie said...

Tässä kiireisen pelastaja, jos ei kerkeä käymään edes kaupassa. Näitä aineita on ainakin meidän jääkaapissa aina!

Tulinen munakas:

(pakaste)wokkivihanneksia
sipulia
pari kananmunaa
juustonloput
tulista kastiketta (chili)
chilijauhetta
paprikajauhetta
mustapippuria

Paistetaan jäisiä wokkivihanneksia pannulla sipulin kanssa, lisätään jo alkuvaiheessa chilijauhe. Kun on paistunut, lisätään kananmunat sekoittamattomina ja sekoitetaan pannulla, niin että keltuaiset rikkoutuvat ja koko hässäkkä sekoittuu. Ripotellaan päälle paprikamaustetta ja mustapippuria. Kun munakas on kiinteä toiselta puolelta, käännetään ja paistetaan toiselta puolelta kanssa. Käännetään vielä kerran ja lisätään chilikastiketta sinne tänne ja raastetaan juustoa päälle.

Hyvää ja helppoa! :) On tullut tehtyä monesti kun on nälkäisenä tullut kotio ja kaappi on (melkein) tyhjä.

 
At 4/9/12 18:44, Anonymous Anonyymi said...

pika-pikaruokana meillä toimii spagetti kana-pestokastikkeella.
Eli kanasuikaleet pannulla kypsiksi, spagetti kiehumaan. Kanapalojen joukkoon lisätään pestoa, aurinkokuivattua tomaattia kuutioina, mausteita (mustapippuri, suola, chili...). Seos kaadetaan valutetun pastan päälle. Hyvää on!

 
At 4/9/12 19:02, Blogger Mirakel said...

Tästä alunperin ”naulapastana” (sitä, mitä kaapista sattuu löytymään) syntyneestä ruoasta on tullut yksi keittiöni pikaruokasuosikeista:

Aurinkoinen naulapasta (kesäkurpitsa-herkkusienipasta)
1-2 annosta, nälästä riippuen

1 pieni kesäkurpitsa
1/2 rasiallinen tuoreita herkkusieniä
1 sipuli
ruokakermaa/kermaa
suolaa
valkopippuria
kurkumaa
pastaa oman maun mukaan
voita/öljyä paistamiseen

Pastavesi kiehumaan, viipaloidaan herkkusienet, kuutioidaan kesäkurpitsa (viipaloin yleensä n. 1/2 cm siivuiksi jotka pistän neljään osaan) ja pilkotaan sipuli. Kuullotetaan pannussa sipuli, mukaan herkkusieniviipaleet, viimeiseksi kesäkurpitsakuutiot. Paistetaan muutamia minuutteja, välillä käännellen. Maustetaan suolalla, valkopippurilla ja ripotellaan mukaan vähän kurkumaa (antaa ruoalle myös ihanan värin). Pasta kiehumaan, pannulle ruokakermaa tai kermaa maun mukaan, levyn lämpö minimiin ja kansi päälle muutamaksi minuutiksi. Avot!

P.S. Kiitos ihanasta blogistanne! Olen lueskellut innolla jo vuosikausia ja haaveillut välillä omankin ruokablogin perustamisesta, ehkä jonakin päivänä...

 
At 4/9/12 20:45, Blogger Moses Puma said...

1-2 rkl öljyä
1-2 rkl mietoa intialaista currytahnaa
400 g bratwurst tai balkanmakkaraa
150 g herkkusieniä
1 keltainen tai oranssi paprika
400-500 g tomaattimurskaa (esim. yrttimaustettu)
n. 1 dl ruokakermaa

1. Pilko makkarat, sienet ja paprika.
2. Kuumenna öljy ja lämmitä currytahnaa sen verran, että se alkaa tuoksua kunnolla.
3. Tiputa lämpöä ja heitä herkkusienet ja paprikat sekaan ja anna pehmetä.
4. Lisää makkarat ja tomaattimurska.
5. Anna hautua n. 10 min eli sen ajan kun basmati- tai jasmiiniriisi kiehuu.
6. Pehmennä makua ja lisää ruokakerma.
7. Tarjoa riisin kanssa.

 
At 5/9/12 00:36, Blogger Unknown said...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
At 5/9/12 00:38, Blogger Unknown said...

ranen kolmiot

1 purkki tomaattimurskaa
150g juustoa (mitä tahansa) raastettuna
1 tonnikalapurkki (paloja vedessä)
nyrkillinen oliiviviipaleita
purkkiherkkusieniä tai katkarapuja nyrkillinen
basilikaa
pippuria
suolaa
kunnon loraus ketsuppia tai pieni purkki tomaattipyreetä
paahtoleipää

sekoita aineet keskenään. seoksen pitäisi olla aika paksua, jos on vetelää niin lisää juustoa tai muita aineita sopivasti. mausta kunnolla.

laita seosta yhdelle paahtoleivän puoliskolle reilusti. laita toinen leipä kanneksi päälle ja purista kokoon. leipägrilliin/parilaan pariksi minuutiksi. jos seos on sisältä liian kylmää, niin voi esilämmittää mikrossa vähän aikaa.

ota valmis leipä pois voileipägrillistä/parilasta ja leikkaa kolmioksi. nauti.

 
At 5/9/12 11:43, Blogger Valo said...

Meiltä löytyy yleensä seuraavat ainekset: jauhelihaa pakkasessa ohuena lättynä (sulaa nopeasti lämpimässä vedessä), tomaattimurskaa, chiliä, valkosipulia, tuoretta basilikaa ikkunalaudalla ja jääkaapissa fetaa. Kokkaaminen kannattaa aloittaa laittamalla vesi kiehumaan sopivaa lisuketta varten jos sellainen on tarpeen, esimerkiksi kvinoaa, pastaa tms. Herkkuruoan kahdelle niistä saa kun lisää 200 g jauhelihaa (Makkarakaupan nautasika on tässä erinomainen valinta) ripauksen suolaa, maun mukaan tuoretta tai kuivattua chiliä ja pari valkosipulin kynttä. Lihan voi muotoilla kahdeksi pihviksi tai useammaksi lihapullaksi. Sitten kuumalle pannulle, pinta kiinni pihveistä ja tomaattimurska päälle. Mausteeksi riittää loraus balsamicoa, mustaa pippuria, suolaa ja nippu basilikan lehtiä. Annetaan pieni tovi kypsyä ja murskataan fetaa maun mukaan päälle ja syödään mahdollisten lisukkeiden, leivän tai salaatin kera. Maistuu aina!

 
At 6/9/12 12:39, Blogger Tigru said...

Meillä syödään kiireessa usein wokkia, se kun valmistuu ihan käden käänteessä. Näin syksyllä siihen tulee käytettyä kaalia joka onkin ihan toista maata chilin ja fetan kanssa wokissa kuin siinä perinteisessä kaalilaatikossa. Mutta jos mietin sen kauhuskenaarion että tulossa on ruokavieraita, paikat pitäisi siistiä ja kaapissakaan ei ole mitään ihmeellistä niin meillä kokataan

Katkarapukeittoa (3-4 annosta)

25g voita (tai hätätilassa tilkka öljyä)
pätkä purjoa jos sitä kaapissa on (kesällä käytämme kyllä kevätsipulia ja talvella usein mitä sipulia vaan käsillä sattuu olemaan)
pari valkosipulin kynttä

Pilkotaan sipulit ja kuullotetaan ne pikaisesti rasvassa.

1 - 2 prk tomaattimurskaa
(meri)suolaa ja cayenne pippuria tai chiliä
ripaus mustapippuria ja sokeria

Lisätään sipulisilppuun ja haudutetaan sen aikaa kun aikaa on. Lisätään vettä sekaan jos menee kovin kuivan oloiseksi. (Ohje käskee hauduttaa vähintään 30 minuuttia, mutta me on kyllä syöty pikaisemmallakin haudutuksella)

2dl kuohukermaa (voi käyttää enemmänkin, kerman asemesta myös smetana taikka vaikka creme fraiche sopii)
sekä paljon katkarapuja: 400g kuorittuja

Lisätään kerma ja katkaravut ja lämmitetään vielä sen verran että keitto pulpahtaa. Huom: katkarapuja ei saa keittää hengiltä!

Tarjoillaan vaalean leivän kera (jos sitä sattuu olemaan)ja jos pihalla kasvaa vielä ruohosipulia niin sitä voi palastella keiton päälle väriksi.

Jos aikaa on enemmän niin sama keitto tehdään katkaravun kuorien liemeen, mutta näin pikaversiossa pärjätään hyvin ilmankin.

 
At 6/9/12 12:39, Blogger Tigru said...

Meillä syödään kiireessa usein wokkia, se kun valmistuu ihan käden käänteessä. Näin syksyllä siihen tulee käytettyä kaalia joka onkin ihan toista maata chilin ja fetan kanssa wokissa kuin siinä perinteisessä kaalilaatikossa. Mutta jos mietin sen kauhuskenaarion että tulossa on ruokavieraita, paikat pitäisi siistiä ja kaapissakaan ei ole mitään ihmeellistä niin meillä kokataan

Katkarapukeittoa (3-4 annosta)

25g voita (tai hätätilassa tilkka öljyä)
pätkä purjoa jos sitä kaapissa on (kesällä käytämme kyllä kevätsipulia ja talvella usein mitä sipulia vaan käsillä sattuu olemaan)
pari valkosipulin kynttä

Pilkotaan sipulit ja kuullotetaan ne pikaisesti rasvassa.

1 - 2 prk tomaattimurskaa
(meri)suolaa ja cayenne pippuria tai chiliä
ripaus mustapippuria ja sokeria

Lisätään sipulisilppuun ja haudutetaan sen aikaa kun aikaa on. Lisätään vettä sekaan jos menee kovin kuivan oloiseksi. (Ohje käskee hauduttaa vähintään 30 minuuttia, mutta me on kyllä syöty pikaisemmallakin haudutuksella)

2dl kuohukermaa (voi käyttää enemmänkin, kerman asemesta myös smetana taikka vaikka creme fraiche sopii)
sekä paljon katkarapuja: 400g kuorittuja

Lisätään kerma ja katkaravut ja lämmitetään vielä sen verran että keitto pulpahtaa. Huom: katkarapuja ei saa keittää hengiltä!

Tarjoillaan vaalean leivän kera (jos sitä sattuu olemaan)ja jos pihalla kasvaa vielä ruohosipulia niin sitä voi palastella keiton päälle väriksi.

Jos aikaa on enemmän niin sama keitto tehdään katkaravun kuorien liemeen, mutta näin pikaversiossa pärjätään hyvin ilmankin.

 
At 6/9/12 12:41, Blogger Tigru said...

Olisi tietysti kohteliasta muistaa myös sanoa että ko resepti on alunperin kummitädiltäni peräisin (en tiedä mistä täti on sen ottanut) ja katkarapupadan nimellä. Meillä siihen menee useimmiten cayennen asemesta mitä vaan chiliä mitä käsillä sattuu olemaan ja tehdään se sen verran löysäksi että saadaan padan asemesta keittoa.

 
At 8/9/12 08:05, Blogger Heidi said...

Tämä (feta-kasvispaistos uunissa) haluaa vielä mukaan kisaan ;) http://makujakotoa.blogspot.fi/2012/09/feta-kasvispaistos-uunissa.html

 
At 8/9/12 19:53, Blogger Rosmariini said...

Kiitos, kiitos kaikista houkuttelevista ohjeista! Huomenna ehtii vielä osallistua.

PS. Jotenkin tuntuu, että Heidi pelaa varman päälle fetaisalla tomaattipaistoksellaan. Tuo voisi helposti olla kisan ylituomarin lempiruoka. :D

 
At 8/9/12 20:15, Blogger Annikki said...

Kinkku-sipulimunakas. Vatkaa munien rakenne rikki,lisää tilkka kermaa, mustapippuria. Pilko kinkku ja sipuli. Paista sipulia ja kinkkua hetki, kaada munaseos pannulle. Sekoittele, tarvittaessa hiukkanen merisuolaa myllystä pinnalle.

 
At 8/9/12 21:18, Blogger Heidi said...

Ounou, varman päälle ei voita koskaan :D Mutta tulipahan kokkailtua opiskeluaikojen lempparia, pitkästä aikaa :)

 
At 9/9/12 13:46, Blogger Janna said...

Tätä teen aina, kun en ehdi taikka jaksa miettiä. Ainekset löytyvät useimmiten aina jääkaapista. Älyhyvää!

Kesäkurpitsapyttipannu

1 sipuli
2 kynttä luomuvalkosipulia
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
paketti pekonia
oliiviöljyä
mustapippuria
tulista paprikajauhetta
ripaus suolaa

tarjoiluun ranskankermaa

Leikkaa kesäkurpitsa kuutioiksi. Tee sama sipulille. Hienonna valkosipuli ja paloittele pekoni. Kuumenna valurautapannu ja lorauta sille vähän oliiviöljyä. Ripottele päälle paprikajauhe ja lisää hienonnettu valkosipuli. Lisää sipulit ja kesäkurpitsat, lisää ihan tosi tosi vähän suolaa ja kuullota hetki. Lisää pekonit. Paistele niin kauan, kunnes pekonit ovat rapeahkoja ja kesäkurpitsakuutiot kypsiä. Mausta mustapippurilla. Tarjoile ranskankerman kera.

 
At 9/9/12 13:56, Blogger Anzku said...

Tuo Jannan kesäkurpitsapyttis on aivan ihanaa!!!!

Mutta meillä arjen pelastus on carbonara-henkinen viritelmä, jota herkkupastaksikin kutsutaan.

1. spagettia kiehumaan
2. paketillinen pekonia viipaloidaan pienemmiksi ja paistetaan pannulla rapsakaksi
3. kulhoon 2 dl kermaa, 2 kananmunaa, juustoraastetta (kaikki jämät sopii), aurajuustoa (ei välttämätön mutta herkullinen), mustapippuria, persiljaa ja valkosipulin kynsi raastettuna. Sekoitetaan sekaisin
4. kypsä spagetti valutetaan ja kaadetaan takas kattilaan. Sekoitetaan joukkoon kermaseos ja pekoni. Pyöräytellään muutaman kerran jotta rakenne topakoituu ja eikun syömään. Valmistusaika on n. 20 minuuttia. Voi tehdä helposti myös kinkkusuikaleilla tai katkaravuilla.

 
At 9/9/12 14:11, Anonymous Jaana L said...

Moikka!

Osallistun kilpailuun munakasrullareseptilläni.
-Jaana

Tässä linkki:

http://anttekksetvaiva.blogspot.fi/2012/09/munakasrulla-6-6-1.html

 
At 9/9/12 15:17, Anonymous Jonna said...

Tässä parikin kappaletta meidän arjen suosikkeja. Ainesosaluettelot eivät ole ihan lyhyitä, mutta nämä mausteet teiltä löytynevät kaapista

http://suolaajahunajaa.wordpress.com/2012/03/07/pehmeaa-currya/

http://suolaajahunajaa.wordpress.com/2012/04/03/say-cheese/

Ja sitten vielä yksi soppa, jossa on kaikkiaan neljä ainesosaa, mutta on ihan täydellistä syksyyn
http://suolaajahunajaa.wordpress.com/2011/10/28/hoikka-hurmuri/

Kivaa, että Pastanjauhantaa on taas vironnut hiljaisemman kauden jälkeen ja onnittelut Gloria Blog Awards -ehdokkuudestanne.

 
At 9/9/12 16:07, Blogger Rosmariini said...

Kiitokset kaikille, hyvältä näyttää. Vielä vaikka kuinka monta tuntia aikaa osallistua!

Ja Jonnalle kiitokset toivotuksista. <3 Toivottavasti blogi ei jää nyt syksyllä yhtä pahasti töiden jalkoihin kuin keväällä. Mutta joululomalla sitten taas, jos sitä ennen ei ehdi tarpeeksi. :) :)

 
At 9/9/12 16:40, Blogger Pekka said...

Mun pikaresepti on lähinnä "hae takeawaytä" tai "kaupan grillitiskiltä jotain ja raejuustoa kaveriksi", mut muutama ehdokas täältäkin. Ei nyt ihan heti valmistuvaa, mutta helppoa:

http://kitchen.cabal.fi/2011/04/laiskan-miehen-makaronilaatikko.html

ja uusi "yllätysvieraita tulossa eikä mitään tarjottavaa" -suosikki

Kookosmansikkajäätelö

0.5l pakastemansikoita
1 tlk kookosmaitoa
1-1.5 dl sokeria
(loraus Malibua)

Blenderöi ainekset, laita jäätelökoneeseen, (anna pakastua hetki lisää), tarjoile.

 
At 9/9/12 18:53, Blogger  Herkkusuun lautasella said...

herkkusuun lautasella ruokablogi osallistuu arjen pikaisiin pelastajiin paistetulla lohella ja uusilla perunoilla.
http://lautasella.blogspot.fi/2012/08/paistettua-lohta-uusilla-perunoilla.html

 
At 9/9/12 20:52, Blogger Meri, Helsinki said...

Kiitti muille vaivannäöstä, tässä voittaja!

http://monkeyfood.net/2012/09/09/naurava-rosmariini-ja-korni-arki/

;D

Ps. Tämä ol viineriEiku huumoria.

 
At 9/9/12 23:38, Anonymous Portobello said...

Vielä ehtii, joten tässä:

http://portobello.posterous.com/raikas-kantarelli-leipajuustospaghetti

 
At 9/9/12 23:58, Anonymous Canelia said...

Haa, vielä ehtii mukaan kisaan! :) Munakas on ihan paras vaihtoehto silloin, kun haluaa kokkailla jotakin helppoa & hyvää ja välttyä kauppareissulta, mukaan kun voi holauttaa mitä jääkaapista nyt milloinkin sattuu löytymään. Ja jos vielä antaa uunin huolehtia kypsentämisestä, niin aktiiviseen ruoanlaittoon ei kulu kuin pieni hetki. Tässäpä siis oma kilpareseptini, ollos hyvä: feta-kasvisuunimunakas piirakkavuoassa (http://canelia.vuodatus.net/blog/2682301/uunimunakas-piirakkavuoassa/). (Ohjeen yhteydessä ollut kuva on kadonnut taivaan tuuliin johtuen Vuodatuksen teknisistä ongelmista, mutta tyhjälle paikalle voipi kuvitella Maailman Herkullisimmalta Näyttävän Uunimunakkaan. :D)

Ja munakkaan kypsyessä ehtii mainiosti pyöräyttää nopsan kolmen raaka-aineen jälkkärin: http://canelia.vuodatus.net/blog/2972899/keisarinnan-mansikat/. Jos ei manssuja ole saatavilla, niin ne voi toki korvata joillakin muilla marjoilla. Hyvä jälkiruoka, parempi mieli (ja vähän vähemmän harmaa arki)! :)

 
At 10/9/12 00:01, Blogger Rosmariini said...

Tulipa käytettyä minuutit harvinaisen tehokkaasti. :D

 
At 10/9/12 15:44, Blogger EJ said...

Omnom Ruoka:

Tarvitset:
Proteiinia
Kaalia
Sipulia
Sieniä
(Siirappia)
(Soijaa)
(Inkivääriä)
Mausteita



Ota muutama broilerin ohut filee (tai joku muu proteiini maun mukaan) ja mausta se suolalla, mustapippurilla ja sipulijauheella.

Pilko nälän mukaan kaalia ja sipulia.

Vaihtoehto yksi:
Laita paistinpannulle voita, sipulia ja sieniä (kanttarelli/suppis). Heitä sekaan kaali, kun ainekset ovat vähän saaneet nauttia lämmöstä. Mausta siirapilla, suolalla, pippurilla ja rosmariinilla.

Tarjoa paistetun proteiinin kanssa.

Vaihtoehto kaksi:
Laita paistinpannulle öljyä. Paista sieniä (esim. siitake tai herkku) ja heitä hetken päästä perään kaalit. Paista kunnes sopivan kypsiä mutta vielä rapsakoita. Heitä astiaan, jossa on pilkotut sipulit. Lisää sekään hiukan raastettua inkivääriä ja soijaa.

Tarjoile proteiinin kanssa!

 
At 15/9/12 20:15, Blogger Tessa said...

Tiedän että olen pahasti myöhässä, mutta lisään tämän tänne joka tapauksessa - voihan tästä olla jollekin kulkijalle hyötyä joskus tulevaisuudessa.

Eli tässä siis suosituinta pikaruokaa minun taloudessani. Menee myös lohturuokana jos on sellaiselle tarvetta.

2 hlölle (tai 1 nälkäiselle tai lohdun tarvitsijalle)

Tarvitset:
- Spagettia oman mielen mukaan
- 1 pkt pekonia
- 2 valkosipulin kynttä (tai maun mukaan enemmän/vähemmän)
- suolaa
- mustapippuria
- (oliivi)öljyä

Tee näin:
1. Laita spagetin keitinvesi lämpenemään. Lisää siihen ripaus suolaa. Odotellessasi veden kiehumista, suikaloi pekoni sopiviksi siivuiksi ja kuutioi tai viipaloi valkosipulit.
2. Veden kiehuessa lisää siihen spagetti. Laita paistinpannu lämpenemään.
3. Kun pannu on kuuma, lisää siihen pekonisuikaleet ja paista ne rapsakoiksi.
4. Lisää pannulle hieman (oliivi)öljyä ja valkosipulit sekä jokumem kierros mustapippurimyllystä (maun mukaan). Paista valkosipuleita hetki, varo ettet polta niitä.
5. Valuta spagetti ja lisää pekoniseos spagetin joukkoon.
6. Sekoita hyvin ja nauti.

Aikaa kuluu liedestä, veden lämpötilasta yms. seikoista riippuen 10-20 minuuttia.

Spagetin voi korvata millä tahansa muulla pastalla tai makaronilla, mielestäni spagetti vain käy tähän parhaiten.

Resepti on jostain tv-ohjelmasta aikoinaan lennossa napattu (olisikohan ollut Nigellan joku ohjelma) ja siitä muokattu sitten omaan keittiöön sopivaksi.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Ainakin meillä tämä ruoka uppoaa kaikille syöjille kuin veisti kuumaan voihin. :)

 
At 16/9/12 16:05, Blogger Rosmariini said...

Hienoa! Hyvät pikaiset ruokaohjeet on tehty jakamista varten. Ette arvaa, kuinka monta iltaa näiden ohjeiden ansiosta on jo pelastettu!

 
At 17/9/12 09:51, Blogger Samipekka said...

meillä väännetään pikaruokana savulohipastaa

-tagliatellea
-köntti kylmäsavulohta (250g riittää noin neljälle)
-ruokakermaa

Laita pasta kiehumaan
Silppua pastan kiehuessa kylmäsavulohi, paista pannulla kypsäksi, lisää kerma ja suurusta jos tarvitsee

Kun pasta on valmis on kastikekin valmis. Kaada vesi pois, huuhtele pasta, sekoita ja tarjoile. Valmistusaika max 10min.

 
At 3/10/12 15:56, Anonymous Anonyymi said...

Jos ei huvita kokata kunnolla niin voi tehdä ihanan pizzaleivän.Siihen tarvitaan:
-2 paahtoleipää
-omia täytteitä, mitä itse tahtoo
-ketsuppia tai muuta tomaattikastiketta
-jotain juustoa (voi olla ihan mikä vaan)

paahda paahtoleivät ja levitä ketsuppi toiselle leivälle. Sitten laita omat täytteet leivälle ja lisää juusto. Sitten vain mikroon kahdeksi minuutiksi täydelleä teholla. lisää päälle jotain vihreää, esim. kurkku hammastikun nokassa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails