Karamellisoitu sipuli?
Jotkut ovat ehkä huomanneetkin, että meikäläinen viihtyy keittiössä kaikkein parhaiten silloin, kun pääsen rullaamaan, täyttämään ja kieputtamaan kääryleitä. Muitakin sapuskallisia kiinnostuksen kohteita löytyy. Jotkin raaka-aineet tulevat ja menevät, toiset taas säilyvät kestosuosikkeina. Yksi semmoinen on sipuli.Voin syödä sipulia vallan mainiosti raakanakin (esimerkiksi suikaloituna pitaleipien välissä), mutta kaikkein parasta sipuli on ehkä kuitenkin jollain tavalla kypsennettynä. Olenkin sitä mieltä, että melkein mikään ei kuulosta ruokaohjeissa niin hyvältä kuin karamellisoitu sipuli. En oikein edes tiedä, mitä karamellisoinnilla aina missäkin yhteydessä tarkoitetaan, mutta lopputulos lienee joka tapauksessa herkullinen. Esimerkiksi grillissä kypsytettyjä sipuleita voi kutsua kaikesta päätellen karamellisoiduiksi, vaikka ne paistaisi ihan vaan paljaaltaan.
Tein vähän aikaa sitten myös ylimmässä kuvassa näkyvää kerrosleipää, jonka väliin laitettua sipulia paistettiin pitkään oliiviöljyssä. Mahtoivatko karamellisoitua siinä samalla, mene ja tiedä.Sipuliset kerrosleivät
1 rkl oliiviöljyä
1 suuri sipuli, ohuesti viipaloituna
huoneenlämpöistä suolatonta voita
4 viipaletta vaaleaa leipää
(savu)kinkkua, ohuina viipaleina
juustoa, esim. goudaa ohuina viipaleina
2 suurta kourallista (frisee)salaattia, sopivaan kokoon revittynä
Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää sipuli ja paista keskilämmöllä 5 minuutin ajan. Pienennä lämpöä, peitä ja anna hautua silloin tällöin sekoitellen n. 25 minuutin ajan. Mausta suolalla ja pippurilla.
Voitele 2 leipäviipaletta ohuesti voilla. Pane leivät voideltu puoli alaspäin esim. lautaselle ja päällystä ne sipulilla, kinkulla, juustolla ja salaatilla. Laita päällimmäiseksi jäljellä olevat leipäviipaleet ja voitele myös ne.
Kuumenna pannu uudelleen (sen voi esim. pestä välillä hanan alla). Paista leipiä, kunnes juusto sulaa (painele niitä välillä lastalla). Esim. 4 minuuttia per puoli saattaa olla sopiva. Leikkaa leivät kolmioiksi ja tarjoile heti.
Yhdestä keittokirjasta löysin muuten täytettyjen sipulien ohjeen! Siis samaan tapaan täytettyjen kuin täytetyt paprikat tai tomaatit. Täytteenä taisi olla ainakin lampaanjauhelihaa, meiramia ja vihreää paprikaa.





































