Karamellisoitu sipuli?

Jotkut ovat ehkä huomanneetkin, että meikäläinen viihtyy keittiössä kaikkein parhaiten silloin, kun pääsen rullaamaan, täyttämään ja kieputtamaan kääryleitä. Muitakin sapuskallisia kiinnostuksen kohteita löytyy. Jotkin raaka-aineet tulevat ja menevät, toiset taas säilyvät kestosuosikkeina. Yksi semmoinen on sipuli.

Voin syödä sipulia vallan mainiosti raakanakin (esimerkiksi suikaloituna pitaleipien välissä), mutta kaikkein parasta sipuli on ehkä kuitenkin jollain tavalla kypsennettynä. Olenkin sitä mieltä, että melkein mikään ei kuulosta ruokaohjeissa niin hyvältä kuin karamellisoitu sipuli. En oikein edes tiedä, mitä karamellisoinnilla aina missäkin yhteydessä tarkoitetaan, mutta lopputulos lienee joka tapauksessa herkullinen. Esimerkiksi grillissä kypsytettyjä sipuleita voi kutsua kaikesta päätellen karamellisoiduiksi, vaikka ne paistaisi ihan vaan paljaaltaan.

Tein vähän aikaa sitten myös ylimmässä kuvassa näkyvää kerrosleipää, jonka väliin laitettua sipulia paistettiin pitkään oliiviöljyssä. Mahtoivatko karamellisoitua siinä samalla, mene ja tiedä.

Sipuliset kerrosleivät

1 rkl oliiviöljyä
1 suuri sipuli, ohuesti viipaloituna
huoneenlämpöistä suolatonta voita
4 viipaletta vaaleaa leipää
(savu)kinkkua, ohuina viipaleina
juustoa, esim. goudaa ohuina viipaleina
2 suurta kourallista (frisee)salaattia, sopivaan kokoon revittynä

Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää sipuli ja paista keskilämmöllä 5 minuutin ajan. Pienennä lämpöä, peitä ja anna hautua silloin tällöin sekoitellen n. 25 minuutin ajan. Mausta suolalla ja pippurilla.
Voitele 2 leipäviipaletta ohuesti voilla. Pane leivät voideltu puoli alaspäin esim. lautaselle ja päällystä ne sipulilla, kinkulla, juustolla ja salaatilla. Laita päällimmäiseksi jäljellä olevat leipäviipaleet ja voitele myös ne.
Kuumenna pannu uudelleen (sen voi esim. pestä välillä hanan alla). Paista leipiä, kunnes juusto sulaa (painele niitä välillä lastalla). Esim. 4 minuuttia per puoli saattaa olla sopiva. Leikkaa leivät kolmioiksi ja tarjoile heti.

Yhdestä keittokirjasta löysin muuten täytettyjen sipulien ohjeen! Siis samaan tapaan täytettyjen kuin täytetyt paprikat tai tomaatit. Täytteenä taisi olla ainakin lampaanjauhelihaa, meiramia ja vihreää paprikaa.

Kannullinen sangriaa

Heinäkuussa tehtyjä ruokia ja juomia on iso nippu postaamatta, joten jos nyt sitten aloittaisi vaikka sangriasta. Sangria ei periaatteessa ole ollenkaan minun juttuni (en kamalasti halua sotkea punaviiniini limsaa, etenkään jos viini on edes jotakuinkin juomiskelpoista), mutta ainakin kerran parissa kesässä sitä pitää päästä tekemään. Boolin virkaa se toimittaa ainakin aika hyvin, jos kohta en ole toisaalta kamalan innostunut booli-ihminenkään. Kenties hallussani ei ole koskaan ollut kovinkaan käyttökelpoisia boolireseptejä. Tai sitten olen vaan vähän yksinkertaisempien asioiden ystävä.

Olen yleensä tavannut tehdä sangrian ihan vaan sekoittamalla halppispunkkuun kirkasta limsaa. Monimutkaisempiakin keinoja on olemassa, esimerkiksi Kulinaarimuruista löytyvä Köyhien ritareiden sangriasekoitus. Oma alkulomasta laadittu sangriamme oli tällä kertaa hyvinkin monimutkainen, Pippurimylly laati sen jostain ulkomaan blogista löytämänsä ohjeen mukaan. Hedelmääkin oli mukana vaikka millä mitalla - appelsiinia, ananasta ja mansikkaakin muistaakseni.

Ja jääpaloja piti juomaa varten tehdä paljon, vaikkei heinäkuun alun mittarilukemissa mitään varsinaista viilennystä vielä kaivannutkaan. Tosin Espanjan kokkailuihin keskittyvässä Herne nenässä -blogissa todetaan, että sangria kannattaa jäähdyttää mieluummin jääkaapissa kuin jääpaloilla. Siispä hieman asiantuntevampaa sangriaopastusta kannattaa katsastaa täältä.

Kalakeitto Rick Steinin tapaan

Tämä kalakeitto valmistettiin sympaattisen ja kalaruoistaan kuulun brittikokki Rick Steinin reseptiä mukaillen. Aluksi ajatus kalakeiton soseuttamisesta hieman kummeksutti, mutta ennakkoluulot kannatti ehdottomasti voittaa. Soseutettuna maut nimittäin sekoittuvat erittäin tasaisesti pehmeän ruokaisaksi keitoksi. Leipäkuutiot antavat muuten niin sileälle ruoalle rakennetta ja hampaille sen verran puuhaa, ettei syöminen ole pelkkää nieleskelyä.

Kalakeitto leipäkuutioilla

vajaa kilo kalaa (käytimme kuhaa, n. 800 g)
100 g (jättiläis)katkaravunpyrstöjä
1 l kalalientä
sipuli, karkeasti pilkottuna
100 g selleriä, karkeasti pilkottuna
100 g fenkolia, karkeasti pilkottuna
2-3 valkosipulinkynttä, siivutettuna
yhden appelsiinin mehu + muutaman sentin pala kuorta
200 g tölkkitomaatteja
1 chilipalko, hienonnettuna
laakerinlehti
nippu timjamia
1/4 tl sahramia
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, cayenne-pippuria
tarjoiluun: leipäkuutioita ja raastettua parmesaania

Fileoi ja paloittele kala, jos ostit sen kokonaisena. Tällöin voit keittää kalaliemen päästä ja ruodoista. Jos ostit kalan fileenä, valmista liemi esim. fondista. Luultavasti kaupan valmiit kalaliemipakkauksetkin toimivat hyvin.

Kuumenna kattilassa kunnon loraus (saa olla reilu puoli desiä) oliiviöljyä ja lisää sipuli, selleri, fenkoli ja valkosipuli. Keittele pienellä lämmöllä 20 minuuttia, kunnes kasvikset pehmenevät kunnolla. Yritä välttää niin kuumaa lämpöä, että kasvikset paistuisivat ja ottaisivat pintaansa väriä.

Lisää sitten appelsiininkuori, tomaatit, chili, laakerinlehti, timjami, sahrami, ravut ja paloiteltu kala. Sekoita hetki ja lisää kalaliemi sekä appelsiinin mehu. Kiehauta ja keitä sitten miedolla lämmöllä 40 minuuttia.

Soseuta keitto teho- tai sauvasekoittimella. Rick suosittelee vielä siivilöimään sen, mutta siivilämme oli mystisesti ja täysin odottamatta kadonnut löytymättömiin, joten yritin olla soseutuksessa sitäkin huolellisempi. Mausta keitto suolalla, pippurilla ja cayennella.

Suolaa saa laittaa enemmän kuin äkkiseltään arvelisi sitä sosekeittoon tarvittavan - siellä kun on kuitenkin ihan tukeva määrä kalaa mukana, ja hyvä maku menee harakoille, jos sitä ei nosta suolan avulla pintaan.

Keitto maistuu toki sellaisenaankin, mutta leipäkuutioiden ja parmesaaniraasteen kanssa vielä paremmalta. Leipäkuutiot syntyvät uunissa nopeasti esim. tämän ohjeen avulla.

Kerroskesäunelma

Emme ole tainneet saada lukijoilta sähköpostiimme ruokaohjeita koko kesänä (toivottavasti kaikki hyvät reseptit eivät ole vielä loppuneet maailmasta!) tätä Saijan lähettämää mansikkaohjetta lukuun ottamatta. Mansikkaherkku on kehitelty kuulemma Nigella Lawsonin marinoitujen mansikoiden ohjeistuksesta, eli reseptistä voi halutessaan toteuttaa pelkän mansikkakeitoksen ja nauttia siivilöidyt marjat vaikkapa vaniljajäätelön kanssa.

Tein itse kerroskesäunelmaa ainoastaan puoli annosta (mansikoita oli tosin tuo puoli kiloa), josta riitti kerroksia kaikkiaan kolmeen juomalasiin (seuraavalla kerralla voisin kerrostella kyllä vähän isommankin kulhon pohjalle). Erityiskiitosta mansikkamuona sai raikkaudestaan. Sitä se sitruuna (tai tässä tapauksessa sitruunalikööri) teettää. Mutta tässäpä viimein Saijalta saatua ohjeistusta:

Saijan kesäunelma

mansikoita (n. 500 g tai enemmänkin)
4 dl sokeria
4 dl vettä
vaniljatanko
kokonaisia kardemummia 5-10
3 prk mascarponea
4 dl kuohukermaa
1 sitruunan raastettu kuori
1-2 dl sitruslikööriä (mieluiten italialaista Limoncelloa jota saa Alkosta hintaan n. 11 eur pullo ja joka on upea kesäjuoma kylmänä sellaisenaan tai kuohariin sekoitettuna)
kaurakeksejä

Marinoi mansikat (vaikka jo 1-2 vrk ennen varsinaista herkun tekemistä ja tarjoamista), eli sekoita kattilassa saman verran sokeria ja vettä, lisää joukkoon halkaistu vaniljatanko sekä kardemummaa. Keitä lientä n. 20 minuuttia. Halkaise liemen kiehuessa mansikat ja laita ne esim. salaattikulhon pohjalle. Kaada hieman jäähtynyt liemi siivilän läpi mansikoiden päälle, vuoraa kulho kelmulla ja laita mansikat jääkaappiin marinoitumaan (sekoittele vaikka kerran pari vuorokaudessa).

Varsinainen herkun valmistus: vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja nostele mascarponet joukkoon. Raasta sitruunankuorta vaahtoon ja lorauta sekaan Limoncelloa noin desin verran. Sekoita ja tarkista maku. Lisää Limoncelloa tarvittaessa (maun on hyvä olla raikas sitruunainen koska mansikat ja marinadiliemi ovat makeita).

Paloittele kaurakeksejä korkean (salaatti tms.)kulhon pohjalle niin että pohja peittyy. Levitä kerros mascarponevaahtoa päälle, sitten kerros mansikoita ja hieman marinadilientä. Tee toinen samanlainen keksi-vaahto-mansikka-liemi kerros ja lopuksi kaada loput vaahdot kauniisti päälle. Koristele koko komeus sitruunamelissan lehdillä ja mahd. muutamalla tuoreella mansikalla.

Anna muhia jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.

(Tarkoitus on tosiaan hieman lusikoida lientäkin sekaan jotta keksit kostuvat. Mutta ei kuitenkaan desikaupalla, jottei mene liian märäksi.)

Espanjan tortilla

Ruokablogistanin menoa on mukava seurailla. Yksi hauskimmista piirteistä tässä hommassa on tietenkin yhteisöllisyys, ja lisäksi on kiintoisaa kurkistella, minkälaista muonaa blogikeittiöissä milloinkin maistellaan. Lisäksi toisinaan on hauska tarkkailla joidenkin tiettyjen reseptihittien matkaa keittiöstä toiseen.

Yritin muistella, mitkä olisivat olleet tässä parin viime vuoden aikana niitä kaikkein eniten kiertäneitä blogireseptejä. Tuulentuvan tulinen mango-broilerilasagne tuli etsimättä mieleen, samoin viime syksynä maailmaa valloittanut Kulinaarimurulan kurkkuohje, joka mahtaa päästä monessa keittiössä valmistukseen taas tulevanakin syksynä. Nyt ei sitten tule tietenkään mitään muuta mieleen, vaikka onhan noita kestosuosikkeja ollut vuosien varrella vaikka kuinka monia. Tyypillistä.

Polkkapossun espanjalainen tortilla valloitti jo kertaalleen Soppakellarin, ja nyt sama ohje kiertyi sitten tänne Oulun korkeudellekin. Chorizon puutteessa turvauduin minäkin pekoniin, mutta lisäilin chorizomaista sähäkkyyttä joukkoon sitten chilipurkista. Olenkohan nyt saavuttanut sen pisteen, etten voi syödä mitään ilman pientä chililisää (klup).

Perunamunakas oli oikein mukava kesämuona, johon itse upotin valmiiksi keitettyjen perunoiden ja kevätsipulin lisäksi myös nipun tuoreita yrttejä. Uunissa valmistetun omeletin ohjetta kannattaa kurkata mainiosta ruokablogiuutuudesta nimeltään Tuu nyt jo, ketsuppi!

Oulusa on toripolliisi pullia

Kesällä on mukava kurkistella aina välillä vähän omien kotinurkkien ulkopuolellekin. Vähän vastapainona sille, kun talviaikaan ei tunnu saavan ikinä aikaiseksi yhtään mitään. Lisäksi pastanjauhantaperheemme vuorokausirytmi on tavallisina työpäivinä pari tuntia keskivertokansalaista jäljempänä, mistä syystä monet pienemmät putiikit ja kahvilat sulkevat ovensa siinä vaiheessa, kun me vielä istumme kiltisti ja kuuliaisesti konttorituolissamme.

Nyt olemme käyneet monissa semmoisissa paikoissa, joista täällä Pastanjauhannan kommenttilaatikossakin on ollut jossain vaiheessa juttua. Vanhoista tutuista paikoista voisi mainita keittiötarvikekauppa Pähkinän kivijalkakaupan loppuunmyynnin (nyyh, aikamoinen menetys oululaiselle keittiötarviketarjonnalle – onneksi toiminta sentään jatkuu postimyyntinä netissä), josta kävimme ostamassa alennushinnoin kahvia ja kaikkea muutakin kivaa. Kuten nyt vaikka tuon drinkkisheikkerin (mikä suomenkielinen nimitys sille olisi sopivin?), jossa olemme ehtineet tehdä tosin vasta yhdet daiquirit.

Vanha tuttu oli myös oululainen kirjakahvila Nispero, jossa yhdistyy monta mukavaa asiaa. Kahvi, kirjojen katselu ja kanelipulla. Nisperossa on saatavilla vähän tavallisuudesta poikkeavienkin kustantajien tuotoksia. Lisäksi Ouluun ja oululaisuuteen liittyvät kirjat ovat kahvilassa hyvin esillä. Aloitin lukemaan siellä viimein Miss Farkku-Suomea, mikä kirjaa suositelleille tahoille tiedoksi saatettakoon.

Ruokapuolelta olemme käyneet vihdoin ja viimein Limingantullissa Kotivaran makkarakaupassa, josta emme tosin onnistuneet saamaan ribsejä hyvästä yrityksestä huolimatta. Niillä on ilmeisen hyvä menekki, ihmekös tuo. Kärkkäri-kärkkäreitä ostimme, paistoimme pitkään hiljaisella tulella ja aterioimme sinapin sekä silputun sipulin kanssa. Tuossa kuvan annoksessa on tosin mukana myös ketsuppia sekä kurkkusalaattia, jotka eivät kuulemma oikeaoppiseen kärkkärielämykseen kuulu.

Kärkkäri oli runsaslihaisen oloinen, mutta samalla yllättävän ryynimakkaramainen. Ensi kerralla (jos vielä makkaraa tänä kesänä innostumme paistamaan) voisin sijoittaa ennemmin ehkäpä Tervaporvariin tai Ukkopekkaan, vaikka Pippurimyllylle kyllä maistui tuo Kärkkärikin.

Samaten kävimme testaamassa Hai Longin Yongshi-aterian, joka mallaa siis jollain tapaa Mongolialaista Barbequeta. Ideana on valita buffetista lautaselle oman maun mukaan kasviksia, mereneläviä ja lihaa + toiselle pienemmälle lautaselle kauhallinen sopivaa soosia. Valikoima ojennetaan kokille, joka paistaa niistä annoksen asiakkaan odotellessa vieressä. Vähän etukäteen jännitti, minkälaisen annoksen ainesosista onnistuu kasaamaan, mutta olipahan vaan yllättävänkin hyvää! Ainesten on tuommoisessa paistobuffetissa tietenkin pakko olla kohtuullisen laadukkaita ja tuoreita, mikä kyllä näkyi myös murkinan maussa.

Oulun kiinalaisissa ravintoloissa on paljon ihan tavallisiakin lounasbuffetteja. En ole ikinä tainnut itse semmoisessa syödä, kun olen lounasaikaan niin harvoin liikkeellä, mutta Mutukokkauksen kesälomareissukertomuksessa on juttua aiheesta.

Postauksen otsikko on peräisin Soivan Siilin laulusta Oululaista ihimeteltävää, joka sulatti kerralla jäyhimmänkin jauhajasydämen.

Lisää vain vesi - kokkailua luonnon armoilla

Huomasimme hieman yllättäen viettäneemme huomattavan suuren siivun tähänastisesta kesästä retkeily- ja erätarvikekaupoissa. Vaikka kelit ovat olleet vetiset ja varsinainen ulkoilusuorite on jäänyt suurielkeisiä suunnitelmia vähäisemmäksi, tulee kaupassa aina jotenkin harvinaisen reipas ja suoraselkäinen olo, kun hypistelee hetkenkin verran reisitaskuhousuja ja pikkuruisia kirveitä.

Tätä se varmaan sitten on, varhaiskeski-ikäisten reippailu: laiskuutta paikataan materialla. Kun halutaan kuntoilla, hankitaan sykemittari ja nippu teknisiä tekstiilejä. Itselleen rehellisimmät tilannevat vain suoraviivaisesti paketillisen uusia urheilukanavia televisioonsa.

Sen verran olemme kuitenkin onnistuneet altistumaan luonnonvoimille, että taannoin hankittu Trangia on nyt maistanut aivan oikeaa ulkoilmaa. Kattilakin on jo saanut pintaansa uskottavan nokikerroksen.

Retkiruokailua voi lähestyä ainakin kahdesta tulokulmasta: jotkut valmistavat kaiken alusta lähtien itse ja jopa kuivattavat lihaa ja muita tarpeita etukäteen seikkailuilleen. Toiset taas suosivat valmiita, vaivattomia retkiruokia, jotka valmistuvat nopeimmillaan pelkällä kiehautetun veden lisäyksellä.

Pasta on kiitollisimpia retkiruokia silloin, kun kokataan raaka-aineista lähtien. Se valmistuu suhteellisen nopeasti ja sitä voi varioida loputtomasti. Jos kananmunien kuljettaminen on painon ja säilyvyyden puolesta mahdollista, saa carbonara-henkisestä toteutuksesta hyvän pohjan, jota voi maustaa ja höystää mielensä mukaan. Annoksen voi tehdä hyvin suoraviivaisesti pelkästä pastasta ja munasta tai klassisemmin parmesaanilla, pecorinolla ja muilla asiaankuuluvilla höysteillä.

Tämänkertainen resepti on sovellettu netistä löytyneestä ohjeesta. Alkuperäisnimi on sattuvasti "pekoni-pasta-muna".

Pasta carbonara retkiolosuhteissa

pastaa, kourallinen tai pari per ruokailija
pekonia maun mukaan, esim. 50 g per ruokailija
1 muna per ruokailija
suolaa, pippuria
(juustoa)
(yrttejä tms. - me käytimme ruohosipulia)

Kuutioi pekoni suhteellisen hienoksi ja paista pannulla rapeaksi. Jätä odottelemaan pastan valmistumista.

Keitä pasta ohjeen mukaan (tai suutuntumallisen arvion varassa, kun keittoajan sisältänyt pussi ei kuitenkaan sattunut mukaan retkikaveriksi) kypsäksi, muttei vielä aivan veltoksi. Kun pasta on valmista, kaada suurin osa keitinvedestä pois. Jätä kuitenkin pohjalle sen verran, ettei pasta jää aivan kuivaksi. Lisää odottelemassa ollut pekoni tässä vaiheessa mukaan.

Riko munat suoraan pastan joukkoon ja sekoita saman tien hieman, jotta muna leviää tasaisesti ylt' ympäri. Ajatus on, ettei munia varsinaisesti keitetä, vaan pastan lämpö kypsyttää ne sopivaksi hötöksi.

Mausta suolalla ja pippurilla. Suorita halutessasi vielä sarja valinnaisia loppusilauksia eli revi joukkoon tuoreita yrttejä tai ruohosipulia ja ripottele pinnalle juustoa, esim. raastettua parmesaania.

Retkiruoat pikavertailussa

Valmiit, kuivatut retkiruoat ovat hyvin käteviä: pussi avataan, sinne lisätään loraus kuumaa vettä, sekoitetaan ja odotetaan viitisen minuuttia. Näin on syntynyt optimaalisesti ravitseva ateria, jonka voi vieläpä nauttia suoraan pussistaan. Ruoka pysyy tällä tavoin myös lämpimämpänä, kun sitä ei tarvitse siirtää reppukylmälle lautaselle.

Läheisestä retkikaupasta löytyi kahden valmistajan pussievästä: perinteikästä saksalaista Reiteriä ja minulle entuudestaan tuntematonta norjalaista Real Turmatia.

Reiterin valikoimista hankimme Rosmariinille pussillisen spaghetti bolognesea ja Real-retkieväistä minulle riistapataa. Kumpainenkin valmistui odotuksia vastaavasti äärimmäisen näppärästi ja nopeasti. Real Turmat -pussissa oli kätevänä yksityiskohtana Minigrip-tyyppinen sulkija, jonka saattoi nippaista kiinni ruoan tekeytymisen ajaksi.

Reiterin bolognese oli reilun sadan gramman kuivapussista herätellyksi annokseksi suorastaan erinomaista: hyvin maukasta ja koostumukseltaan kuin itse tehtyä.

Real-riistapata sen sijaan jätti hieman hailakan vaikutelman. Koostumus oli turhan samea ja muusaantunut, vaikka seassa oli kokonaisia puolukoita ja kuivapussista tulleiksi kiitettävän kokoisia palasia kokolihaa. Pata oli lisäksi maustettu äärimmäisen varovasti. Suolalla ja pippurilla siitä olisi mahdollisesti saanut kaivettua lisää makua, mutta tällaisen pussiaterian odottaa olevan valmista sellaisenaan.

Molemmilla lähti nälkä pitkäksi aikaa, mutta riistapata ei nyt kyllä riittänyt vetämään vertoja bologneselle. Tämän pienimuotoisen parivertailun voitto retkeili siis melko helposti Saksaan.

Jälkiruoaksi nautimme vielä Reiterin suklaavaahtoa, joka valmistettiin pieneen tilkkaan kylmää vettä. Koostumus oli tyyppiä Jacky-makupala ja maku aidon suklainen. Seassa oli pikkuyllätyksenä vielä mukavan kokoisia suklaalastuja.

-

Lopuksi vielä kaino pyyntö retkeileville lukijoillemme: Trangiapostauksen yhteydessä virisi jo hieman keskustelua, mutta olisi todella kiinnostava kuulla lisää retkiruoistanne - resepteistä, kokemuksista, pinttyneistä tavoista ja kaikesta muusta retkiruokailuun liittyvästä. Oletteko esim. kuivanneet lihaa tai valmiita ruoka-annoksia itse?

Mök mök mökkiruokaa

Norjasta palattuamme pysyttelimme peräti yhden yön kotona ennen kuin suunnistimme kohti Keski-Suomea (tie tuntuu vievän tätä nykyä sinne ihan yhtenään). Saimme mukavan mökkeilykutsun, johon sisältyi paitsi hyvää seuraa myös mahdollisuus maistaa jänistä (ensimmäistä kertaa ikinä).

Tarjolla oli jänispataa, jonka valmistamiseen on odoteltu sopivaa hetkeä jo muutaman kuukauden ajan. Jäniksen liha on ilmeisesti sen verran kuivaa, että sitä pitää mehevöittää hirven tavoin esimerkiksi pekonilla. Maistelemassamme padassa mehevöittäjänä toimi savukylki. Harmillista, ettei riistaa saa syödäkseen tämän useammin. Se olisi ainakin lähiruokaa, jos jokin.

Kuvassa näkyvät nokareet ovat omatekoista pihlajanmarjahilloa tai -hyytelöä. (Saisikohan sitä viimein tänä syksynä aikaiseksi etsiä lähiseudun pihlajista sopivan hillopuun. Marjojen maku kun saattaa kuulemma vaihdella puusta toiseen melkoisestikin. Hankalaa vaan, kun pihlajanmarjojen maisteleminen paljaaltaan ei tunnu ajatuksena kovinkaan kiinnostavalta.) Jälkiruuaksi söin vielä ihan liikaa kotimaisia mansikoita sekä muutaman lusikallisen metsämansikkajäätelöä.

Mökin laituri oli vailla vertaansa – siinä pystyi samalla sekä kuuntelemaan aaltojen liplatusta (tai loiskintaa) ja laittamaan ruokaa nuotiolla. Sateen tauotessa hyökkäsimme muurikkapannun kimppuun (tai isäntäväki hyökkäsi – minä tarkkailin tilannetta tapojeni mukaan takarivistä) ja laadimme syötäväksemme makoisan wokin. Ainesosasiksi oli valittu ainakin kokonaisia kirsikkatomaatteja, hienonnettua aurinkokuivattua tomaattia, pilkottua paprikaa, homejuustomarinoitua broileria, kuutioitua fetaa sekä ananasta. Varsin maistuva sikermä siis. Lisäksi oli salaattia, jonka valmistamisessa minäkin pääsin kantamaan korttani kekoon.

Tänä kesänä emme ole itse kamalasti muurikalla kokanneetkaan (syynä tietenkin sekin, että sateessa on vähän vaikea saada ulkotulta syttymään), mutta tilanne pitää korjata pikimmiten. Eilen iltapäivällä uskoin jo kesän saapuneen, mutta tänään on taas sataa lotistanut ihan urakalla.

Ruskean juuston ja maissin maa

Piipahdimme siis viime viikolla Pohjois-Norjassa, suuntana tällä kertaa maailman pohjoisimmaksi kaupungiksi luonnehdittu Hammerfest. Kävimme Norjassa yhteistuumin 2000-luvun alkuvuosina, kahtenakin peräkkäisenä kesänä, ja kokemusteni perusteella suosittelisin Tromssaa Jäämeren keskeiseksi käyntikohteeksi – tai ainakin itse viihdyimme siellä yhtenä kesänä tavattoman hyvin. Myös Kilpisjärven kautta kulkeva vuoristoinen autoilureitti on huomattavasti Hammerfestiin (Altan kautta) kulkevaa tietä huikeampi, jos kohta Hammerfestin ympäristölle ominainen karuuskin on toki sinänsä kovinkin kiintoisaa.

Pohjoiset seudut olisivat tarjonneet loistavia mahdollisuuksia patikointiin, mutta jo kireähkön aikataulunkin takia vietimme enemmän aikaa ruokapöydässä kuin tunturissa. Ruokapaikkoja oli Hammerfestissa tosin häviävän vähän, ja niistäkin monet sulkivat iltaan mennessä ovensa. Paikkakunnalta sai joka tapauksessa jumalaisen hyvää pizzaa. Olihan siellä pohjoisin Peppes Pizza, jonka jenkkityylisiä pizzoja olen natustanut muistaakseni jo neljässä norjalaisessa kaupungissa.

Peppe nyt vaan tekee parhaat pizzat! Paikat ovat omaan makuuni tarpeeksi tunnelmallisia (kynttilät palavat pöydässä päiväsaikaankin), ja sekä pizzojen täytteet että tarjollepano miellyttävät niin ikään meikäläistä erityisen paljon. Hammerfestin Peppe oli kovinkin keskeisellä paikalla (satamassa samoin kuin hotellimme), ja ennen kaikkea se oli auki muita paikkoja myöhempään (jos kohta reissuväsymyksen takia emme kovin myöhään jaksaneet kaupungilla kukkuakaan). Pizzerioiden politiikkana on kaikesta päätellen varmistaa, että ihmiset voivat viettää niissä mukavasti aikaa syömisen ja juomisen äärellä. Den beste tiden er den du deler med andre.

Ylimmän kuvan pizza on Californian Dream, täytteenä kinkkua, punasipulia, rucolaa sekä mehevöittäjänä valkosipulinen dressing, jollaista voi halutessaan tilata myös pizzan päälle leviteltäväksi.

Norjassa syödään luonnollisesti paljon kalaa, katkarapuja ja muita mereneläviä. Tällä reissulla huomasin, että perinteiseen norjalaiseen ruokameininkiin on alettu yhdistää melkoisen ennakkoluulottomasti thaimaalaisia ja intialaisia makuja. Tulipahan totuteltua taas tuoreen korianterin makuun uusissa yhteyksissä. Hassu juttu norjalaisissa muonissa on maissi, jota tunnetaan tunkevan joka paikkaan. Mahdetaankohan sitä laivata Atlantin yli ihan määrissä, vai mistäköhän moinen maissin ylitarjonta mahtaakaan johtua.

Mutukokkausta-blogin väki oli kulkenut kesälomareissullaan osin samoja reittejä, ja niinpä tiesin, mitä odottaa esimerkiksi norjalaiselta hotelliaamiaiselta. Kiinnostavin tuttavuus oli makeansuolainen ruskea juusto brunost, jonka maku oli mukavan kotijuustomainen. Kyseessä mahtoi olla nyt se kuuluisa norjalainen kutunjuusto, tosin teollisesti valmistettuna. Meillä keiteltiin joskus kotona vähän vastaavanmakuista juustoa, tosin tutummasta lehmänmaidosta.

Majoneesiin tehdystä katkarapusalaatista en kamalasti välitä, mutta sitä piti ottaa pikku tilkka lautasen reunalle ihan nostalgiasyistä (räksallad’iin liittyy nimittäin hupaisa muisto ihan ensimmäiseltä yhteiseltä kesälomareissultamme).

Tarkoituksemme oli ostaa toki myös ruokatuliaisia (Coopin juustopuolelta olisi saanut ostaa myös Peppes pizza -ketjun juustoa, dressingiä, lihapullia ja tomaattisoosia!), mutta sattuneista syistä palauduimme Suomen puolelle mukanamme suurin piirtein vain sikspäkki ja salmiakkia. Mack-olut on peräisin Tromssasta, maailman pohjoisimmalta panimolta. Tuliaiskuvassa esiintyy myös yksi monista irl-lempinimistäni (whoo, mikä henkilökohtainen paljastus):

Karkkia tuli ostettua reissusta muutenkin siinä määrin, että sitä lajia ei tarvitse sitten ostaakaan koko loppuvuonna. Poroja jonkin aikaa Suomen puolella väisteltyämme pukkasimme Tornionlaaksossa Ruotsin puolelle ja huristimme Haaparantaan. Jopas sinne olikin ehtinyt putkahdella reilun vuoden aikana pitkä rivi uusia putiikkeja.

Emme menneet Ikeaan, mutta kävimme yhdessä maailman suurimmista karkkikaupoista (Candy World). Olin valikoimiin vähän harmistunut, kun lähinnä silmiin sattui muualtakin tuttuja karkkilaatuja (läntisen / skandinaavisen maailman perinteistä candy-osastoa), mutta olisihan siellä ollut esimerkiksi tumman suklaan ystäville kaikenlaista kivaa.

Norjailua

Postaustauko venähti näköjään vahingossa viikon mittaiseksi. Kävimme ihmettelemässä vuonojen elämää, ja loppuviikoksi on luvassa lisää menoja.

Joskohan vaikka ehtisin ensi viikolla istahtaa koneen ääreen sen verran pitkäksi aikaa, että saisin päivättyä Pastanjauhantaan uusimpia ruokakuulumisia.

Siihen saakka!

BBQ-possuleivät Jack Daniel's -kastikkeella

Nämä herkulliset, niin alku- kuin pääruoaksi tai kesäiseksi olut-snacksiksi sopivat BBQ-leivät syntyivät liian vähäisen ennakkosuunnittelun takia hyvinkin spontaanin tapahtumasarjan tuloksena. Lähtösysäys oli, kun ystäväni suositteli ylisanoja mitenkään säästelemättä Jack Daniel'silla maustettua BBQ-kastiketta. Päätin testata keitosta oikopäätä ja hankin sille kaveriksi possun sisäfileen, koska sellainen on kiitollinen ja monikäyttöinen grillattava.

Edes possua grilliin sommitellessani minulla ei ollut vielä selvää kuvaa siitä, miten tulisimme lihan ja BBQ-kastikkeen nauttimaan. Grillin pöhistessä availin jo vähän hermostuneena keittiön kaappeja inspiraation toivossa, kunnes pöydällä maannut tuore patonki avasi lukot ja ruoanvalmistuksen seuraavat askeleet valkenivat kuin itsestään.

Revin valmiin sisäfileen haarukoiden ja veitsen avulla silpuksi, sekoitin kastikkeeseen ja nostelin seosta pieniksi keoiksi patonginviipaleiden päälle. Näin syntyi hyvää ja kätevästi nautittavaa sormisyötävää, joka määrissä einehdittynä riittää täyttämään myös pääruoan kokoisen nälän.

Fileen voi varmasti ihan hyvin silputa myös veitsellä, mutta minusta haarukoilla repiminen paloittelee lihan jotenkin sopivasti syitä myöten, jolloin suutuntuma on tällaisessa sandwich-henkisessä toteutuksessa miellyttävämpi. BBQ-kastiketta kannattaa laittaa tuntumalla - siten, että seos on notkeaa, muttei vielä tippaisevan kosteaa.

Possunfileen voi ennen grillausta pyöritellä suolassa, pippurissa ja oliiviöljyssä - tai vaikka lempiyrteissäsi. Kokonainen sisäfilee grillautuu sopivaksi, kun sitä pitää epäsuorassa keskilämmössä 25-30 minuuttia.

Pienille patonginviipaleille kasattuna nämä leivät sopivat erinomaisesti kesäiseen ulkoruokailuun. Palaset voi nimittäin syödä kätevästi ilman apuvälineitä ja sormia sotkematta.

Jack Daniel's BBQ -kastike

(Nämä määrät ovat puolet alkuperäisestä ohjeesta. Tämä satsi riittää hyvin yhdelle, ehkä jopa kahdelle porsaan sisäfileelle.)

1/3 sipuli
2-3 kynttä valkosipulia, silputtuna
2,4 dl (1 cup) ketsuppia
0,4 dl viinietikkaa
0,3 dl Worcestershire-kastiketta
0,6 dl fariinisokeria
0,9 dl siirappia
1/4 tl pippuria
1 tl (tai vähän vajaa) suolaa
0,3 dl tomaattipyreetä
1 tl nestemäistä savua ("Liquid Smoke", saa ainakin Stockmannilta)
1/4 tl tabascoa
kunnon loraus Jack Daniel'sia tai muuta bourbon-viskiä

Lorauta viski kattilaan (meillä "kunnon loraus" taisi olla vähintään 1/2 dl) ja kuullota siinä sipulia ja valkosipulia miedolla lämmöllä, kunnes sipuli on kunnolla läpinäkyvä - jopa 10 minuutin ajan. Liekitä, mikäli mahdollista. Minä liekitin, ja koska viinaa oli sen verran paljon ja se oli ehtinyt kuumeta mukavasti höyrystymispisteeseensä, sain aikaan yllättävän pitkään palaneen, yli puolimetrisen liekin. Tätä ei siis kannata tehdä liesituuletin täysillä, jottet imaise lieskoja hormiin ja flambeeraa koko keittiötäsi.

Lisää loput ainekset, kiehauta, vähennä lämpöä ja hauduttele hissukseen 20 minuuttia, jatkuvasti hieman hämmennellen. Vedin kastikkeen lopuksi sauvasekoittimella sileäksi, mutta se ei tietenkään ole pakollista vaan heijastelee henkilökohtaisia BBQ-kastikkeelle asettamiani sattumattomuusideaaleja.

Pekoniahvenet

Johan meikäläisenkin oli viimein aika kokeilla ruokablogistaniaa paljon puhuttanutta pekonin ja kalan yhdistelmää. Löysin tämän ahvenreseptin jo joskus talvella, mutta silloin sitä ei tehnyt mieli kokeilla, koskapa ainesten joukossa oli tilliä, uusia perunoita, nuoria porkkanoita, kevätsipuleita ja muita kesäisiä juttuja. Niin kuin nyt vaikka voita ja pekonia.

Pekoniin käärittyjen ahvenfileiden ohje on peräisin Sami Garamilta (Kokkaa tähtien kanssa -kirjasta). Muona pääsi mukaan kesälomamme aloitusiltaan. Yleensä olemme juhlistaneet kyseistä tapausta ruokailemalla jossakin oululaisessa ravintolassa (esimerkiksi Pikisaaressa sijaitseva Sokeri-Jussin patio sopii tarkoitukseen mainiosti), mutta tällä kertaa ilma oli sen verran viileä, että ruokimme itsemme omatoimisesti.

Pelkäsin etukäteen, että ruoka on kepeisiin kesälomameininkeihin liian raskaan ja rasvaisen oloista, mutta niin ei käynyt, kiitos sitruunan hapokkuuden ja kookoskerman mukanaan tuoman makeuden. Etenkin noita lisäkkeeksi paistettuja porkkanoita olisin voinut syödä vaikka kokonaisen lautasellisen. Ne ovat vaan ihan ylihyviä.

Pekoniin käärittyä ahventa

500 g ahvenfileitä
100 g pekonia
nippu tilliä
1 sitruuna
2 dl valkoviiniä
1 prk kookoskermaa
uusia perunoita
kevätsipulia
porkkanaa
suolaa

Leikkaa tilli hakkeeksi ja ripottele ahvenfileille. Purista hiukan sitruunamehua päälle ja käännä rullaksi. Kietaise pekoniviipale rullien ympärille. Kiinnitä tikulla, jotta käärö pysyy koossa paistettaessa. Paista tai grillaa varovaisesti käännellen.
Kiehauta valkoviini laakealla pannulla ja kaada kookoskerma päälle. Mausta leikatulla tilillä ja nosta ahvenkääröt kastikkeeseen.
Keitä lisäkkeeksi uusia perunoita ja paista voissa kevätsipulia ja porkkanaa. Mausta lisäke sitruunamehulla ja suolalla.

Monet blogit viettävät kesällä hiljaiseloa, mutta poikkeuksiakin löytyy. Ainakin Tuulentupa ja Suu auki ovat kiristäneet viime viikkojen aikana postaustahtiaan. Samaten kannattaa muistaa uutuuttaan hohtava Fuusiokeittiö.

Kotimaan katsaus

Tässä vaiheessa kesää olemme yleensä jo joko suunnanneet tai suuntaamassa Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta tällä kertaa päätimme antaa pitkästä aikaa kotimaalle mahdollisuuden. Varsin hyvältä tämä on tähän mennessä vaikuttanutkin. Olen ihastunut sahdin lisäksi Valion ritarijuustoon sekä kotimaiseen kansanmusiikkiin (jos kohta olen ollut vanhastaankin varsin folk-henkinen).

Yllä oleva kuva on Haapavesi Folkin juustoillasta, ja alla oleva lautasmallini näyttäisi olevan niin ikään samasta paikasta.

Äänikirjat ovat oikein onnistunut keksintö näin kesäaikaan, yhdistelmä riippumaton kanssa on havaittu erityisen toimivaksi. Valikoima toki on harmillisen rajallinen. Juhannuksen aikaan kuuntelimme kahteen pekkaan Baskervillen koiran (tosin emme siellä riippumatossa). Ruokapuolelta voisi suositella ahventen ja pekonin yhdistelmää, mutta siitä lisää ehkä lähipäivinä.

Vaikka eipä sillä, etteikö vähän kuitenkin kutkuttaisi lähteä käymään jossain pikkuisen kauempanakin. Pohjois-Norjassakaan ei ole käyty pitkään aikaan, vaikka sinnehän hurauttaa täältä ihan hetkessä. Siellä voisi syödä kalaa.

Ja loppuun vielä ilmoitusluontoista asiaa tai ehkä oikeammin pieni pyyntö: Syyskuun kuudennen päivän ruokablogimiitistä kiinnostuneet voisivat ilmoitella jossain vaiheessa sähköpostiosoitteensa sivupalkista löytyvään pastanjauhantaa ät gmail.com -osoitteeseen.